Anna Kontula vietti kuukauden
ulkomaalaisten rakennusmiesten parakkikylässä Olkiluodon
ydinvoimalatyömaalla. Hänen Näkymätön kylä
-pamflettinsa kertoo siirtotyöläisten eristyneisyydestä ja
suojattomasta asemasta sekä suomalaisen ulkomaalaispolitiikan
rakenteellisesta rasismista.
”Viimeinen näytös Lähi-idän farssissa”, otsikoi talouslehti Financial Times elokuun 22. päivän pääkirjoituksensa. Lehden näkemys torstaina Washingtonissa alkavista rauhanneuvotteluista ei ole poikkeuksellinen. Odotukset eivät ole korkealla, etenkään Lähi-idässä.
Anna-Liisa Jaanu-Ismudjito nukkuu viiden tunnin yöunia ja työskentelee
seitsemän päivää viikossa – muuten hänen ja aviomies Suprapto Ismudjiton johtama lastenkoti Indonesiassa ei toimisi. Silti aikaa jää myös viljelyyn, puiden istutukseen ja diabetesklinikan pyörittämiseen.
Maailmalla käydään laitonta eläinkauppaa miljardien eurojen arvosta. Suuri osa kaupasta
kytkeytyy Kaakkois-Aasiaan, jossa metsästystä, salakuljetusta ja
kaupankäyntiä helpottaa uhanalaisia eläimiä koskevan
lainsäädännön keskeneräisyys.