Suomen Rauhanliitto -YK-yhdistys on puoluepoliittisesti ja uskontokuntiin sitoutumaton, vuonna 1920 perustettu rauhanjärjestö. Rauhanliitto haluaa rakentaa maailmaan rauhaa tukemalla konfliktien ennalta ehkäisyä, väkivallatonta rauhanturvatoimintaa, joukkotuhoaseiden täydellistä kieltoa ja aseidenriisuntaa.
Suomessa järjestettävän Naton kokouksen alkaessa Rauhanliitto vaatii Natoa luopumaan ydinasedoktriinistaan. Rauhanliiton puheenjohtaja Tarja Cronbergin mukaan Nato voisi ehdottaa Yhdysvaltpjen ydinaseiden poistamista Euroopasta, koska niillä ei ole sotilaallista merkitystä.
Burkina Fason ja Moldovan ovat viimeiset maat, jotka ovat ratifioineet rypäleaseet kieltävän sopimuksen. Samalla näiden kahden maan allekirjoitukset varmistivat sen, että sopimus astuu voimaan elokuun alussa. Suomi ei ole tehnyt päätöstä sopimuksen allekirjoittamisesta.
Aldermastonissa Englannissa sijaitsee laitos, jossa valmistetaan, huolletaan ja kehitetään Britannian Trident-ydinasesukellusveneiden taistelukärkiä. Rauhanjärjestöt järjestävät Aldermastonissa kansalaistottelemattomuustempauksen. Suomesta tapahtumaan lähtee yhteiskuljetus 9.2.
Sotilaallinen yliote kansainvälisessä kriisinhallinnassa pikemminkin vaikeuttaa siviilitoimintaa maassa, arvioi Suomen Rauhanliitto kannanotossaan. Liiton mielestä Afganistanissa pitäisi luopua ensisijaisena tavoitteena pidetystä sodasta terrorismia vastaan ja keskittyä siviilien suojeluun.