Internetin yhteiskunnallinen merkitys sen alkuvaiheessa oli niin vähäinen, etteivät poliitikot juurikaan kiinnittäneet huomiota virtuaaliverkon omistukseen ja hallintaan. Tänä päivänä tilanne on toinen. Kysymys herättää kansainvälispoliittisia intohimoja ja tulee olemaan yksi merkittävimmistä aiheista syksyllä YK:n tietoyhteiskuntahuippukokouksessa. Aihetta pohdittiin kansalaisjärjestöjen seminaarissa 11. tammikuuta.

Mistä puhumme, kun puhumme internetistä? Teknisesti kyse ei ole yhdestä verkosta, vaan kokoelmasta verkkoja, jotka keskustelevat keskenään. Sisällöllisesti internet on “yhtä leveä kuin pitkä”, kuten ilmaisee Internetin hallinta -seminaarissa puhunut Tuula Haavisto Suomen kirjastoseurasta.

“Internetin sisällöstä ei ole olemassa muita yleiskatsauksia kuin käyttötilastoja. Sisällön jakautumista edes karkeilla mittareilla ei ole yritetty vuoden 2002 jälkeen”, Haavisto toteaa.

Tuolloin tehdyn OCLC:n yleissisältökatsauksen valossa voidaan tehdä mm. seuraavat havainnot: reilusti yli puolet internetin sisällöstä on kaupallista tuotantoa, suljettujen tai maksullisten sivustojen määrä on kasvussa ja englanninkielisen materiaalin osuus kaikesta on yli 70 prosenttia. Sivustoja oli tutkimuksen tekohetkellä yli 9 miljoonaa.

Yhdysvalloilla tämänhetkinen vetovastuu

Keskeistä osaa kasvavan internetin hallinnassa näyttelee tällä hetkellä yhdysvaltalainen, voittoa tavoittelematon ICANN (Internet Corporation for Assigned Names and Numbers). Kaliforniasta käsin operoiva yksityisen sektorin korporaatio perustettiin vuonna 1998. Rahoitusta se saa mm. Yhdysvaltain kauppaministeriöltä ja teollisuudelta.

“Kyseessä on internetin kaupallisten, ei-kaupallisten, teknisten ja akateemisten yhteisöjen koalitio”, määrittelee Suomen Internet-yhdistyksen puheenjohtaja Tommi Karttaavi.

Käytännössä ICANN hallinnoi nimiä ja numeroita, “osoiteavaruutta” - juuripalvelimia, ip-osoitteita ja domain-nimiä. Tietoyhteiskuntahuippukokouksessa mietitään syksyllä, onko ICANN oikea paikka näille tehtäville, vai pitäisikö hallituksilla ja ITU:lla (Kansainvälinen televiestintäliitto) olla suurempi rooli.

Karttaavi itse kannattaa ICANNin vahvistamista ja kehittämistä. Virkamiesvetoinen organisaatio on aina jähmeämpi, ja lisäksi Karttaavi pelkää määräysvallan luisumista ei-demokraattisten valtioiden haltuun kysymyksissä, jotka määrittävät myös sananvapautta ja pääsyä tietyille verkkosivuille.

“ICANNin ongelma ei ole se, ettei sitä olisi yritetty tehdä demokraattiseksi, vaan ettei se kiinnosta ketään. Hyvin pienet intressiryhmät saisivat vallan, jos koko maailman väestölle järjestettäisiin tässä asiassa vaalit.”

Toista mieltä on tutkija Mikael Böök. Hänen mielestään esimerkiksi patentti- ja tekijänoikeuskysymysten viimeaikainen käsittely EU:ssa osoittaa, kuinka eri linjoilla Yhdysvallat ja Eurooppa voivat olla, ja toivoisi internetille demokraattisempaa hallintomallia.

“Pelkään että tietoyhteiskuntahuippukokous tulee olemaan suurvaltojen temmellyskenttä, jossa vallitsee viidakon laki. On pelottavaa että Yhdysvalloilla on paljon valtaa”, Böök sanoo.

Hän kysyy mitä teemme sinä päivänä, jolloin konsensus ja suurvallan hyvä tahto loppuvat. Böökin mukaan ei voi puhua internetin hallinnasta ilman että puhuu tiedon hallinnasta, eikä hän usko että markkinaliberalismi ratkaisisi kysymyksen parhaalla mahdollisella tavalla. Kansallisella tasolla kirjastolaitos olisi oikea paikka tällaisenkin tiedon hallinnointiin.

“Kyse on yhtä perustavanlaatuisesta asiasta kuin Montesquieun vallan kolmijaossa. Siitä tulisi säätää valtiomuodossa ja perustuslaissa”, katsoo Böök.

Operaattorien rooli epäselvä

Internet-operaattorien yhdistystä FICIXiä edustava Jorma Mellin toivoisi, että viranomaiset ja lainsäätäjät Suomessa ja EU:ssa jaksaisivat riittävästi perehtyä ja ottaa vastuuta internetin hallintaan liittyvissä kysymyksissä.

Viime aikoina operaattorien laajentuvasta roolista on paljon keskusteltu esimerkiksi teletietojen tallennusvelvollisuutta koskevan lakialoitteen yhteydessä: onko operaattori oikea taho säilyttämään yksityisyyden piiriin kuuluvia viestejä, ja onko niitä ylipäätään syytä säilyttää? On myös epäselvää, missä määrin operaattorilla tulisi olla oikeus tai velvollisuus kytkeä esimerkiksi viruksen saastuttamaksi epäilty, roskapostien tukikohtana toimiva kone pois päältä, ja miten operaattori turvaa viestijöiden oikeudet.

“Voiko operaattori olla tuomari ja pyöveli?” Mellin kysyy. “Vastuullisten tahojen on pystyttävä soveltamaan normeja, tapoja ja tekniikoita – lainsäätäjän on tiedettävä missä mennään.”

Paneelikeskustelussa seminaaripuhujat joutuivat määrittelemään yleisemmällä tasolla, mitkä ovat internetin tämänhetkiset ongelmat – “mikä on rikki internetissä”. Kehitettävää löytyykin:

“Sähköposti – ja erityisesti roskapostin osuus. Sähköposti oli ensimmäisiä suosittuja palveluja, eikä sitä lähdetty helposti muuttamaan, mutta nyt alkuperäinen malli ei enää toimi”, vastaa Tommi Karttaavi.

“Internetissä ei vielä ole demokratiaa. Tietoyhteiskunnan ja globaalidemokratian tulisi tukea toisiaan”, painottaa Mikael Böök.

“Tiedon löytyvyys internetistä on sen rikkinäisin kohta, systeemi on liian sekalaisella pohjalla. Toivoisin systemaattisempia lähestymistapoja, ei vain että kirjoitetaan kaksi sanaa Googleen”, arvioi puolestaan Tuula Haavisto.

Seminaarin järjestivät Kansalaisjärjestöjen WSIS-NGO-työryhmä, Suomen kirjastoseura ja Suomen YK-liitto 11.1.2005 Helsingissä. Tekstissä mainittujen henkilöiden lisäksi seminaarissa puhui Mikko Välimäki (EFFI ry).

Linkkejä:

Internetin hallinta - kuka omistaa internetin?
Seminaarin ohjelma

Web Characterzation Project 1998-2002, OCLC

Verkkotiedonhaun perusteita
www.kirjastot.fi