Vaikuttaa siltä, että poliitikot sekoittavat tahallaan aidat ja aidanseipäät arvostellessaan presidentti Halosta hänen globalisaatio-lausunnoistaan. Asian ydin ei ole se, vastustetaanko vai kannatetaanko, vaan se, mitä globalisaatiolla tarkoitetaan. Hämärästä käsitteestä on löydetty oiva lyömäase haluttaessa korostaa edistyksellisyyttä vanhakantaisuuden sijaan, kirjoittaa maailma.netin toimittaja Eija Palosuo.

Presidentti Tarja Halosen globalisaatio-lausuntoja on viime kuukausina ruodittu medioissa ahkerasti. Suurin kohu syntyi presidentin viimesyksyisestä YK:ssa esittämästä väitteestä, jonka mukaan "tämän päivän globalisaatio on moraalisesti väärin ja poliittisesti kestämätöntä".

Teema nostettiin uudestaan esiin, kun Halonen avasi valtiopäivät keskiviikkona. Avajaispuheessa havaittiin globalisaatio-viittauksissa sanan “mahdollisuudet” esiintyneen “ongelmien” rinnalla. Kokoomuksen Ben Zyskowicz kiirehtikin kiittelemään asiain saamaa käännettä Helsingin Sanomissa, muistuttaen kuitenkin: "Tähän asti on syntynyt käsitys, että presidentti näkee globalisaatiossa vain kielteisiä puolia."

Ottamatta kantaa Halosen ulkopoliittisiin linjauksiinkaan vaikuttaa siltä, että poliitikot sekoittavat tahallaan aidat ja aidanseipäät arvostellessaan presidenttiä hänen globalisaatio-lausunnoistaan. Hämärästä käsitteestä on löydetty oiva lyömäase haluttaessa korostaa edistyksellisyyttä vanhakantaisuuden sijaan.

Asian ydin ei ole se, vastustetaanko vai kannatetaanko, vaan se, mitä globalisaatiolla tarkoitetaan. Politiittisessa keskustelussa termillä viitataan usein tiukasti talouden globalisaatioon ja siihen liittyviin muutoksiin monikansallisten yritysten asemassa, kansainvälisessä kaupassa ja markkinoiden toiminnassa. Seattlessa vuonna 1999 globalisaatiota tarkasteltiin vielä puhtaasti taloudellista eriarvoisuutta lisäävänä ilmiönä, ja siltä pohjalta mielenosoituksiin osallistuneet järjestöaktiivit saatettiin määritellä “globalisaation vastustajiksi” tarkemmin erittelemättä.

Sittemmin termi on valtajulkisuudessa pitkälti määrittynyt uudestaan, ja kansalaisjärjestötkin puhuvat täsmällisemmin kansainvälisen kaupan epäoikeudenmukaisista rakenteista kuin globalisaation vastustamisesta itsessään. Globalisaatioon viitataan arkikeskustelussa yhä useammin monitahoisena, nyky-yhteiskunnan muutokseen liittyvänä ilmiönä, johon liittyy kaikenlainen raja-aitojen kaatuminen ja vuorovaikutuksen lisääntyminen myös kulttuurisesti, sosiaalisesti ja poliittisesti. Siten ymmärrettynä kyse siis on varmasti myös mahdollisuuksista.

Laajassa merkityksessään globalisaatio vaikuttaakin jo pikemminkin asiain tilan kuvaukselta kuin poliittiselta valinnalta, jota voisi joko tavoitella tai hylkiä. Yhtä hyvin voisi ilmoittaa vastustavansa vaikkapa tietoyhteiskuntaa – jotta lauseessa olisi järkeä, se tulisi jotenkin määritellä. On eri asia vastustaa kertakaikkisesti internetiä ja puhelinyhteyksiä, tai pohtia onko tietoyhteiskunta tällä hetkellä tasa-arvoinen ja kuinka ympäristö- ja sosiaaliset ongelmat voitaisiin ratkaista. Tietokoneiden leimaaminen möröiksi kuulostaisi naivilta, sen ymmärtää äänestäjäkin.

Juuri naivia vaikutelmaa haetaan globalisaatio-puheiden yhteydessäkin. Kun annetaan ymmärtää, että Halonen vastustaa globalisaatiota sen laajassa merkityksessä, syntyy vaikutelma takapajuisesta ja muutosvastarintaisesta ajattelusta. Harkitusti jätetään kiinnittämättä huomiota siihen, että presidentti todennäköisesti viittasi puheessaan nimenomaan ilmiön taloudelliseen ulottuvuuteen nykymuodossaan – ilman, että kaupan rakenteita, päätäntävaltaa ja sosiaalisia seurauksia problematisoidaan. Samalla jää huomaamatta, että vaikka globalisaatio itsessään olisikin vääjäämätön tosiasia, sen mekanismit ovat täysin poliittisten päätösten ulottuvilla.

Kirjoittaja on maailma.netin vastaava toimittaja.