Konfliktinehkäisyllä kestävää kehitystä ja inhimillistä turvallisuutta

”Turvallisuus on kehityksen ennakkoedellytys”, todetaan Euroopan unionin turvallisuusstrategiassa (2003). Alueelliset konfliktit, pienaseiden leviäminen, järjestäytynyt rikollisuus ja terrorismi ovat uhkia valtioiden ja ennen kaikkea yksilöiden turvallisuudelle ja kestävälle kehitykselle. Samalla ne ovat este YK:n vuosituhattavoitteiden saavuttamiselle. Jotta EU pystyisi tehokkaasti torjumaan uhkia, jotka vaikuttavat myös Euroopan turvallisuuteen, sen tulisi toimia niiden alkusyiden ratkaisemiseksi. Näitä syitä ovat muun muassa köyhyys, huono hallinto ja eriarvoisuus.

Tämä tarkoittaa inhimillisen turvallisuuden edistämistä, mikä tapahtuu erityisesti kehityspolitiikan ja siviilikriisinhallinnan avulla sekä huomioimalla kehityspoliittinen näkökulma Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa. Inhimillinen turvallisuus tarkoittaa yksilön vapautta perusturvattomuudesta ja ihmisoikeuksien loukkauksista. Lyhytnäköinen omien etujen ajaminen ei edistä kestävää turvallisuutta. Inhimillinen turvallisuus on nykymaailman reaalipolitiikkaa.

Kasvavilla sotilasmenoilla ei ratkaista ongelmia Tällä hetkellä on käynnissä noin 20 pitkittynyttä sotaa tai aseellista selkkausta, joista suurin osa on kehitysmaissa käynnissä olevia sisällissotia. Näissä maissa myös järjestäytynyt rikollisuus sekä ase- ja huumekauppa hallitsevat yhteiskunnan elämää. Tutkimusten mukaan maalla, jonka BKT henkilöä kohden on 250 dollaria, on 15 prosentin mahdollisuus joutua uudelleen sotaan. Sen sijaan maalla, jonka BKT on 5000 dollaria, mahdollisuus on alle prosentin. Konfliktikierteen aiheuttamista ongelmista kärsii erityisesti kehitysmaiden köyhä siviiliväestö, etenkin naiset ja lapset.

Terrorismin vastaisen sodan myötä maailman yhteenlasketut sotilasmenot ovat nousseet lähes kylmän sodan huippuvuosien tasolle. Vuonna 2004 käytettiin ennätysmäiset 1000 miljardia dollaria. Kokemukset konflikteista kuitenkin osoittavat, että uusia uhkia ei torjuta aseellisilla keinoilla. Erityisesti terrorismin vastaisessa toiminnassa kehityspolitiikka sekä ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion edistäminen ovat ensisijaisia. EU:n tulee huomioida, että terrorismin vastaisen toiminnan klausuulit eli lisäpykälät, jotka on lisätty kolmansien maiden kanssa solmittuihin kumppanuussopimuksiin, ovat aina alisteisia varsinaisille kehitysyhteistyötoiminnoille.

EU:n nykysäännöt eivät estä asekauppaa konfliktialueille Erilaiset pienaseet tappavat puoli miljoonaa ihmistä vuodessa. Aasian, Afrikan ja Latinalaisen Amerikan maat käyttävät vuosittain 22 miljardia dollaria sotilasmenoihin. EU on maailman kolmanneksi suurin aseiden viejä. Vuosina 1994–2001 EU vei pienaseita kehitysmaihin noin 10 miljardin dollarin edestä. Asekauppa on toistaiseksi jäsenmaiden kansallisessa päätösvallassa, mutta EU:lla on yhteiset asekaupan käytännesäännöt. Suositusten tasoisilla säännöillä ei ole kuitenkaan pystytty estämään aseiden kauppaa konfliktialueille ja ihmisoikeuksia loukkaaviin maihin.

Johtavien ihmisoikeus- ja kehitysjärjestöjen tuottama ”Guns or Growth?” -raportti (2004) osoittaa, että useimmat hallitukset eivät konsultoi kehitysyhteistyöstä vastaavaa ministeriötä myöntäessään lupia asekauppaan, vaikka useissa tapauksissa aseet menevät samaan maahan, jolle hallitus antaa myös kehitysapua. Erityisesti pienaseiden kauppa kehitysmaiden konfliktiherkille alueille syö resursseja, jotka tulisi suunnata kehitykseen, koulutukseen ja terveydenhuoltoon.

EU on turvallisuusstrategiassaan poliittisesti sitoutunut konfliktinehkäisyyn. Asekaupan rajoittaminen konfliktialueille, kehitysmaihin ja ihmisoikeuksia loukkaaviin tai heikkoihin valtioihin olisi konkreettista konfliktinehkäisyä. Tässä mielessä EU:n syksyllä 2005 ottama myönteinen kanta globaalin asekauppasopimuksen, Arms Trade Treatyn, perusperiaatteita kohtaan on tärkeä.

EU:n turvallisuusstrategia luo mielikuvan globaalista toimijasta, joka edistää rauhaa ja turvallisuutta sekä pyrkii ehkäisemään aseellisia konflikteja poliittisin keinoin. Käytännössä EU:n turvallisuus- ja puolustuspoliittisista toimista osa on kuitenkin sellaisia, jotka eivät edistä kestävää kehitystä eivätkä inhimillistä turvallisuutta. EU:n tulee edistää kokonaisvaltaisia kehitysohjelmia, joissa huomioidaan kaikki politiikkalohkot ja konfliktinehkäisyn mahdollisuudet. Lisäksi EU:n instituutioiden välistä yhteistyötä tulee kehittää niin, että Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikan alla toteutettavasta ja jäsenmaiden vastuulla olevasta lyhytkestoisesta kriisinhallinnasta voidaan sujuvasti siirtyä pitkäkestoiseen jälleenrakennukseen, josta pääasiassa komissio vastaa.