EPA-prosessi

EU:n ja AKT-maiden välillä käytävät EPA-neuvottelut ovat olleet alusta asti vilkkaan ja monipuolisen keskustelun kohteena. Bibiane Mbaye on tuottanut tähän keskusteluun perusteellisen ja hyvin taustoitetun puheenvuoron. AKT-maiden moninaisuuden ja alueellisen integraation vahvistamisen vuoksi sopimuksista neuvotellaan kuuden alueellisen ryhmän kanssa. Mbayen artikkeli tarjoaa kiinnostavan ja syvälle luotaavan katsauksen nimenomaan Länsi-Afrikan prosessiin. Hänen kuvauksensa etenkin neuvottelujen hankalista puolista ovat erityisen kiinnostavia; on tärkeää, että hän muistuttaa meitä myös ei-aineellisista kysymyksistä kauppa- ja kehitysneuvotteluissa. Tällaisia ovat muun muassa keskustelut tekijänoikeuksista.

Mbayen artikkelia kommentoidessa on käytettävä monikollista muotoa yksikön sijaan: itse asiassa EPA-prosesseja on kuusi erilaista, ennemmin kuin vain yksi. Valitettavasti näissä kommenteissa minun on rajoituttava kommentoimaan EPA-prosesseja laajemmin, enkä voi paneutua Länsi-Afrikan alueen erityiskysymyksiin.

Koko EPA-prosessin oikeutus voidaan löytää tarpeesta edistää AKT-maiden kestävää sosiaalista ja taloudellista kehitystä. Tämä on koko Cotonoun sopimuksen tavoite. Usein esitetään, että AKT-maat ovat kahden EU-maan – Ranskan ja Ison-Britannian – entisiä siirtomaita, ja että EPA-sopimukset olisivat näin ollen lähinnä keino turvata näiden maiden liike-elämälle markkinoillepääsy AKT-maihin. Toteamuksen historiallinen osuus on paikallaan; monet AKT-maat ovat näiden kahden maan entisiä siirtomaita. Kuitenkin on myös muistettava, että suurimmalla osalla muista 23 EU-maasta ei ole samanlaisia historiallisia kytköksiä, mutta ne ovat kuitenkin yhtälailla sitoutuneita prosessiin. Nämä maat haluavat enemmän kuin pelkästään historian kompensointia tai menneiden taloudellisten ja kaupallisten siteiden säilyttämistä.

Yksinkertaistaen voisi todeta, että neuvotteluihin osallistuville maille EPA-sopimuksissa on kyse politiikkajohdonmukaisuudesta. Tämä ei päde vain EU:hun ja muihin teollisuusmaihin vaan myös kehitysmaihin – tässä yhteydessä AKT-maihin. Kauppakysymysten kytkeminen kehityksestä käytävään keskusteluun vaatii sitä, että kauppa- ja kehityspolitiikkojen linjaukset vahvistavat toinen toisiaan. Kauppa- ja kehityspolitiikan johdonmukaisuutta pitää edistää niin kehittyneissä maissa kuin kehitysmaissakin. Teollistuneille EU-maille sitoumukset, joita on tehty Dohassa, Monterreyssä ja Cotonoun sopimuksessa sekä ennen kaikkea YK:n vuosituhattavoitteissa kuvastavat hyvin tarvetta ja lupausta lisätä kauppa- ja kehityspolitiikan johdonmukaisuutta.

Kehitysmaissa kansallisten kehitysprioriteettien tulisi olla sisällytettyinä kansallisissa kehitysstrategioissa tai köyhyyden vähentämisstrategioissa (PRSP). Kauppaan kytkeytyvät kysymykset ovat keskeisiä ja tämän vuoksi olisikin tärkeää sisällyttää kauppaan liittyvät kysymykset myös köyhyydenvähentämisstrategioihin. Maissa, joissa köyhyydenvähentämisstrategiat ja muut kansalliset kehitysstrategiat ovat hyvin rakennettuja ja kattavia, kauppaan liittyvät kysymykset voivat auttaa toimeenpanemaan kansallisia kehitysstrategioita.

Puhuttaessa EPA-sopimuksista tai kauppaan liittyvistä kehityskysymyksistä yleisemmin on oltava realisti. Vaikka kauppakysymykset pitäisikin sisällyttää kansallisiin kehitysstrategioihin, ne eivät ole kehityksen ihmelääke. Niitä pitää tasapainottaa muiden kehitykseen liittyvien kysymysten kanssa. Koulutuksella, terveydenhuollolla, sosiaalisilla turvaverkoilla, ympäristöllä ja tasa-arvolla on myös keskeinen merkitys. Markkinavoimat ja kauppa ovat hyviä välineitä vuosituhattavoitteiden saavuttamiseen mutta muitakin tarvitaan.

EPA-prosesseja on kritisoitu paljon, ja Mbayen artikkeli jatkaa tätä. Tarkasteltaessa EPA-kritiikkiä ja yleisemmin kaupan roolia kehityksessä on tehtävä erottelu kritiikin eri ulottuvuuksien välillä. Ensinnäkin, on olemassa näkemys, jonka mukaan kaupan vapauttaminen ja taloudellinen integraatio itsessään on kyseenalaista, ja että vapauttaminen voi itse asiassa johtaa köyhyyden pahenemiseen. Tutkimuksista ja käytännön esimerkeistä löytyy sekä tukea että vastustusta tälle näkemykselle. Orastava konsensusnäkemys kuitenkin on, että kaupan vapauttaminen auttaa saavuttamaan kehitystavoitteita, mutta se ei itsessään ole tarpeeksi. Todellisia pitkän aikavälin seurauksia – niin kielteisiä kuin myönteisiäkin – voidaan arvioida ainoastaan yhdessä muiden reformien kanssa. Tulos riippuu myös suuresti ennen uudistuksia vallinneista talouden rakenteista, maantieteestä, (luonnon)varoista jne. ( )

Toinen kritiikin juonne on selvemmin yhteydessä itse EPA-sopimuksiin. Eräs argumentti on, että alkuperäinen asetelma oli vinoutunut eikä näin ollen auta saavuttamaan kehitystavoitteita. Toisaalta on esitetty myös, että se mitä EU – tai oikeammin sanottuna komissio – tekee ei ole samaa kuin mitä se sanoo, eli neuvottelut eivät olisi linjassa prosessin alussa tehtyjen sitoumusten kanssa. Omasta mielestäni juuri tämä on vakavampi kritiikin aihe, johon pitäisi vastata erikseen jokaisen kuuden alueen kohdalla. Cotonoun sopimuksen mukaan EPA-prosesseista on tehtävä kattava arvio vuoden 2006 aikana. Suomelle tämä on erityisen kiinnostava seikka, ei pelkästään yhtenä EU:n jäsenmaana vaan maana, joka on EU:n puheenjohtajamaa arvioinnin tekohetkellä. Toivottavasti arviointi antaa meille lisätietoa siitä, miten prosesseja on pantu toimeen ja miten ne ovat tukeneet alkuperäisiä tavoitteita.

On selvää, että EPA-sopimuksiin rakennettu kaupan ja kehityksen yhdysside ei ole helppo. YK:n Afrikan talouskomission (UNECA) tutkimus,( ) johon Mbayekin viittaa, sisältää kiinnostavia huomioita. Ennen kaikkea siinä kannustetaan alueelliseen integraatioon ja Afrikan sisäisen kaupan vahvistamiseen. Tätä kautta rakentuisi kilpailukykyä ja myös vastavuoroisuusperiaatteen asteittainen soveltaminen mahdollistuisi. Tutkimuksessa myös nostetaan esille joukko politiikkauudistuksia, joita tarvitaan, jotta Afrikan maat voivat hyötyä EPA-sopimuksista. Myös lukuisat muut tutkimukset ovat korostaneet tarvetta tukea tuotantopuolta. Markkinoillepääsy itsessään ei ole tarpeeksi, vaan AKT-mailla on oltava jotain, mitä viedä ja myös riittävä infrastruktuuri viennille. Tästä on keskusteltu EPA-neuvotteluissa, ja niiden kehittämistä on tuettu niin komission kuin jäsenmaidenkin kehitysapuvaroin.

Useissa tutkimuksissa korostetaan tarvetta laajoihin politiikkauudistuksiin, joita pitäisi toteuttaa kaupan vapauttamisen rinnalla. Juuri tälle ajatukselle EPA-neuvottelut alunperin rakennettiin. Ne käsittävät kysymyksiä perinteisestä markkinoillepääsystä mutta myös kysymyksiä alueellisesta integraatiosta ja uusista kauppaan liittyvistä aiheista. Nämä uudet kauppaan liittyvät kysymykset (esim. investoinnit, julkiset hankinnat ja kilpailu) ovat olennaisia elementtejä, kun kansallisista talouksista tehdään sekä alueellisesti että globaalisti kilpailukykyisiä. On muistettava, että kilpailun tai läpinäkyvyyden puute esimerkiksi julkisissa hankinnoissa voi johtaa korruptioon, ja näiden puute johtaa aina korkeampiin kustannuksiin sekä hankittavien tavaroiden ja palvelujen huonompaan laatuun. Oikeastaan kilpailun puute ei niinkään edistä kansallista kehitystä, vaan se on tulonsiirtoa kuluttajilta ja veronmaksajilta monopolistisille yrityksille. Voi olla, että alueellisilla neuvotteluosapuolilla on huonot valmiudet käsitellä näitä kysymyksiä. Tämän vuoksi neuvottelijoiden pitäisikin etsiä innovatiivisia keinoja kohdata näitä haasteita.

Periaatteessa kauppa kehityskysymyksenä on sidoksissa kysymykseen siitä, miten edistää köyhiä hyödyttävää talouskasvua. On laajasti ymmärretty, että liberalisointi johtaa taloudelliseen kasvuun ja että keskimäärin taloudellinen kasvu on hyväksi köyhyyden vähentämiselle. Yhtälailla tärkeää on kuitenkin analysoida myös kasvun laatua. Eri talouspolitiikkojen seurauksia kehitykselle voidaan tutkia tarkastelemalla muutoksia yhteiskunnan köyhimmän ryhmän tuloissa. Yksinkertaisimmillaan tarkastellaan sitä, ovatko köyhimpien tulot kasvaneet politiikkaratkaisun myötä vai eivät. On kuitenkin huomattava, että erityisesti silloin kun useita politiikkaratkaisuja on tehty samanaikaisesti, on vaikea luoda yhteyttä yksittäisen uudistuksen ja tulotason muutosten välille. Korrelaatio ei aina ole merkki kausaalisuudesta.

EPA-sopimusten seurauksia kehitykselle ei vielä ole koeteltu käytännössä. Selvää on, että prosessi ei ole helppo ja että tarvitaan monia samanaikaisia uudistuksia. Toinen selvä asia on, että EPA-sopimukset pysyvät EU- ja AKT-maiden välisten suhteiden keskiössä ja niiden on rakennuttava molemminpuoliselle luottamukselle. EU – niin jäsenmaat kuin komissiokin – on sitoutunut prosessiin, mikä osoitettiin esimerkiksi neuvostossa huhtikuussa 2006 hyväksytyissä EPA-päätelmissä. EPA-sopimusten tukeminen on jo nyt suorasti tai epäsuorasti, tarkoituksella tai tahattomasti, osa kahdenvälistä kehitysyhteistyötä EU-jäsenmaiden ja AKT-maiden välillä. Mbaye on nostanut hyvin esiin useita tärkeitä kysymyksiä. Toivon, ja myös uskon, että näitä kysymyksiä käsitellään neuvotteluissa ja että meillä ei ole edessämme niin synkkä tulevaisuus kuin Mbayen artikkeli ennustaa.

______

Tuukka Castrén on kehityspoliittinen neuvonantaja Suomen ulkoasiainministeriössä. Kirjoituksessa esitetyt näkemykset ovat hänen omiaan eivätkä välttämättä edusta ministeriön kantaa.