Maailman uutisia on kerran viikossa lähetettävä kooste maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista.
Valtaosa Kuuban tietokoneista pyörii yhä yhdysvaltalaisen Microsoft-yhtiön Windows-ohjelmien laittomilla kopioilla.
"Muutosta vastustetaan yhä yleisesti", Havannan yliopiston matematiikan ja atk:n professori
Vapaiden ohjelmien maksuttomuus ei hänen mukaansa merkitse kuubalaisille mitään, koska kaikki ohjelmat ovat heille käytännössä ilmaisia piraattiversioita. Yhdysvaltain julistaman kauppasaarron vuoksi ohjelmia ei edes voi ostaa laillisesti.
Almeida vetää Linuxin käyttäjäryhmää yliopistolla ja toivoo, että kuubalaiset hyödyntäisivät sen tarjoamia mahdollisuuksia. Käyttäjillä on lupa kehittää vapaita ohjelmia omien tarpeidensa mukaan.
Yhdysvaltalainen vapaiden koodien kehittäjä ja puolestapuhuja
Kuubalaisen tietoyhteiskuntahankkeen vetäjä
Kuuban it-asioiden apulaisministeri
Hän myönsi siirtymän vaativan paljon koulutusta. Toistaiseksi GNU/Linuxiin on siirtynyt kokonaan vain Kuuban tullilaitos. Lisäksi sitä hyödyntäviä palvelimia löytyy maan terveydenhuollon sähköiseltä tietoverkolta Infomedilta ja Havannan yliopistolta.
Pahimpia pullonkauloja ovat tiettyjen erikoisongelmien ratkaisemiseen laaditut Windows-pohjaiset ohjelmistosovellutukset ja opetuskäyttöön tarkoitetut multimediatuotteet, Almeida sanoo.
Kommunistinuorten järjestämillä Linux-kursseilla on tähän mennessä koulutettu noin 4 000 henkeä, mitä Almeida pitää hyvänä alkuna. Linux-käyttäjät ovat kuitenkin vielä "sissiliike, jota ei oteta riittävän vakavasti".