Maailman uutisia on kerran viikossa lähetettävä kooste maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista.
"Politiikka muuttaa naista, mutta politiikka muuttuu vasta kun naisia on tuhat." Näin lausui Chilen presidentti
Toisaalta myös
Sukunsa miehiä johtoasemaan seuranneiden naisten lista on pitkä. Esimerkiksi Panaman presidenttinä vuodet 1999-2004 toiminut
Filippiinien presidenttinä oli 1986-1992
Sri Lankan vuosien 1994-2005 presidentti
Tapaninpäivänä murhattu
Maailman suurinta muslimivaltiota, Indonesiaa, johti 2001-2004
Bangladeshin politiikan kilpailevat naispuoliset voimahahmot
Kaikki vallankahvaan päässeet naiset eivät ole leimallisesti naisjohtajia, muistuttaa
"Eliittiin kuuluvalla henkilöllä on perhesuhteita ja mahdollisuus saada huomiota ja valtaa, jolloin sukupuoli menettää merkitystään", hän pohtii.
"Hillary Clinton tai Etelä-Aasian naisjohtajat eivät olisi nykyisessä asemassaan ilman perheensä suhteita", Bunch vakuuttaa.
Hänen mielestään Clintonin tapaus osoittaa, että politiikassa pärjääminen voi olla tavalliselle naiselle Yhdysvalloissa yhtä vaikeaa kuin kehitysmaissa.
Jääminen merkkimiehen leskeksi avaa joskus naiselle oikotien politiikan huipulle. Silloin ei tarvitse edetä askel askeleelta, mikä monesti katkaisee naisten tien jo kauan ennen huippua.
Perhe- ja poliittiset suhteet myös tavallaan peittävät naisen sukupuolen, ja "naisesta tulee mies", Bunch sanoo viitaten varsinkin muslimimaihin, joissa naisena eteneminen on tavattoman vaikeata.
Sama päti myös Britanniaa 1558-1603 hallinneeseen kuningatar Elisabet I:een. "Hänetkin nähtiin perimmiltään miehenä, mikä ei vaarantanut vallitsevaa järjestystä."
Chilen naispresidentin mainitsemia tuhatta naista äkkiyleneminen ei kohtaa. Siitä seuraa, että yksin huipulle nousseet naiset eivät yleensä saa aikaan merkittäviä muutoksia politiikassa, tutkija järkeilee.