Maailman uutisia on kerran viikossa lähetettävä kooste maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista.
Plan on kansainvälinen kehitysyhteistyöjärjestö. Teemme työtä lapsen oikeuksien toteutumiseksi tavalla, joka yhdistää ihmisiä yli kulttuurirajojen. Suomessa Planilla on 30 000 yksityistä tukijaa ja työtä tukee myös suuri joukko yrityksiä. Plan Suomi on ulkoasiainministeriön kumppanuusjärjestö.
Etsimme nyt koordinaattoria nuorten aikuisten verkostollemme.
Plan Suomi on juuri käynnistämässä nuorten aikuisten verkostoa. Kesä 2009 reissattiin Mitä videoo -teemalla ympäri Suomea erilaisilla festareilla ja keskusteltiin globaalin kansalaisvastuun kysymyksistä. Mielipiteitä kertyi valtava määrä – katso www.mitavideoo.fi.
Nyt tarvitsemme nuorten aikuisten verkostollemme vahvan vision omaavan, innostuneen ja innostavan koordinaattorin.
Verkoston toiminta alkaa vielä tämän vuoden aikana, joten työsuhteen toivotaan alkavan mahdollisimman pian. Työsuhde on hoitovapaan vuoksi määräaikainen ainakin tammikuun 2011 loppuun.
Edellytämme hakijoilta myös hyvää englannin kielen taitoa, matkustusvalmiutta, itsenäisyyttä ja muutaman vuoden työkokemusta tehtävän kannalta relevantilta alueelta.
Hakemukset tulee toimittaa sähköisesti (hakemus ja cv, ei liitteitä) 20.11. mennessä osoitteeseen hanna.nurmi [at] plan [dot] fi.