Sokki ja pelko tuhokapitalismin palveluksessa

Sokissa oleva ihminen ei kykene rationaaliseen toimintaan. Sokissa oleva yhteiskunta on samalla tavoin hetken aikaa avuton ja hyväksi käytettävissä, väittää Helsingissä vieraillut toimittaja Naomi Klein. Uusliberalistinen politiikka käyttää häikäilemättä hyväkseen yhteiskunnallisia sokkeja.

Globalisaatioaktivistien supertähti, kanadalainen toimittaja Naomi Klein pistäytyi Helsingissä esittelemässä uuden kirjansa Tuhokapitalismin nousu teesejä. Metsätalon suureen luentosaliin on viisi minuuttia ennen luennon alkamista enää mahdoton päästä sisään. Sali on ääriään myöten täynnä, ja satakunta kuulijaa jää sulkeutuvien ovien ulkopuolelle. Maailmanpolitiikan professori Teivo Teivaista varmasti harmittaa, että pääsykokeiden takia yliopistolla ei ollut vapaana suurempaa tilaa.

Naomi Klein nousi maailmanmaineeseen jo globalisaatiokriittistä liikettä hahmottaneella kirjallaan No Logo, eikä uusin, tiiliskiven kokoinen teos modernin kapitalismin lähihistoriasta ainakaan vähennä aktivistitoimittajan mainetta. Opiskelijoiden ja kansalaisjärjestöaktivistien lisäksi paikalla ovat kaikkien kotimaisten tiedotusvälineiden kamerat.

Suuri pääoman vapautusliike

Metsätaloon pakkautuneelle nuorelle kuulijakunnalle Klein pitää pienen tiivistelmän Tuhokapitalismin nousun keskeisistä teemoista. Kleinin värikästä kieltä käyttäen viime vuosikymmenet ovat olleet suuren vapautusliikkeen aikaa. Ennen vapautusliikkeet vapauttivat ihmisiä, nyt globaalia pääomaa. "Meidän eliiteillämme eivät asiat ole koskaan olleet asiat näin hyvin. Ryöstöparonien aika on taas palannut", Klein sanoi.

Klein haluaa kumota sadun, kuten hän itse sitä kutsuu, siitä kuinka vapautuvat markkinat kulkevat käsi kädessä lisääntyvän demokratian kanssa. Hänen mielestään päin vastoin uusliberaalit politiikat ovat niin epäsuosittuja, että niitä ei voida ottaa käyttöön normaalein demokraattisin menetelmin, voittamalla niille kannatus vaaleissa tai kansanäänestyksissä.

Sen sijaan uusliberaalia politiikkaa edistetään Kleinin keskeisen teesin mukaan sokkien avulla. Yhteiskunnallinen sokki on kriisi. Se voi olla taloudellinen lama, luonnonkatastrofi, sota tai terrori-isku, joka vaikuttaa yleiseen yhteiskunnalliseen ilmapiiriin ja levittää pelkoa. Kansakunnan ollessa kollektiivisessa sokissa tarjoutuu tilaisuus ajaa nopeasti läpi uusliberaaleja uudistuksia.

Sokin varjolla tuli hyväksytyksi Kleinin mukaan esimerkiksi Yhdysvalloissa kansalaisoikeuksia rajoittava Patriot Act. "11. syyskuuta iskujen jälkeisessä sokissa olimme valmiita uskomaan, että (New Yorkin pormestari) Rudy Giuliani oli isämme ja että (varapresidentti) Dick Cheney suojelisi meitä", Klein hauskuutti.

Kleinin kirjassa on esimerkkejä Sri Lankasta Venäjän kautta Boliviaan siitä, kuinka kansallisia sokkeja on käytetty hyväksi epäsuosittujen uudistusten läpiviennissä. Klein korostaa, ettei hän väitä valtaapitävien tuottavan sokkeja tahallaan. Sen sijaan uusliberaalit uudistajat ovat hioneet toimintaohjelmansa sellaisiksi, että ne ovat otettavissa helposti käyttöön kriisin iskiessä.

Lisäksi tuhokapitalismin maailmanjärjestys on sellainen, joka takaa kriisien synnyn. Etenevä ilmastonmuutos tuottaa lisääntyviä luonnonkatastrofeja ja monimutkaistunut finanssijärjestelmä säännöllisiä talouden kuplia ja niiden puhkeamisesta seuraavia kriisejä.

Irakin sota on hyvä bisnes

Monien maailman tilaa pohtineiden kirjoittajien mielestä uusliberalismi on kriisiytynyt viime vuosina. Kleinin mielestä uusliberalismilla on vain uusi nimi. "Sitä kutsutaan terrorismin vastaiseksi sodaksi tai sodaksi siirtolaisuutta vastaan."

Esimerkiksi Irakin sota on loistava liikeidea, lähes kokonaan ulkoistettu turvallisuusoperaatio, jolle ei näy päätepistettä.

Kriisit antavat Kleinin mielestä myös mahdollisuuden luoda sosiaalisempia ja demokraattisempia yhteiskuntia. Yhdysvalloissa 1930-luvun suuren talouskriisin jälkimainingeissa siirryttiin sosiaalisempaan New Deal -talouspolitiikkaan.

Lähemmästä historiasta Meksikon vuoden 1985 maanjäristys toi ilmi paikallishallinnon korruption, kun kaupungin rakentamat talot paljastuivat huonosti rakennetuiksi ja helposti romahtaviksi. Syntyi uudistuksia vaativa kansanliike, joka johti lopulta Meksikon yksinvaltaisen PRI-puolueen kaatumiseen.

Klein kieltäytyy kaikista pyynnöistä määritellä millainen yhteiskunnan pitäisi olla tai mihin suuntaan sen pitäisi kehittyä. Hän sanoo journalistina vain kuvaavansa tapahtuneita kehityskulkuja ja niiden välisiä yhteyksiä. Luentonsa loppupuolella hän suostuu kuitenkin antamaan mielipiteensä siitä, miten Pohjoismaissa pitäisi vaikuttaa juuri nyt maailman tilaan.

"Kööpenhaminan ilmastokokouksessa sovitaan vuonna 2009 Kioton sopimuksen jälkeisestä ilmastonmuutoksen torjunnasta. Toivon Pohjoismaiden edistävän Kööpenhaminassa muita kuin markkinapohjaisia ratkaisuja", Klein sanoo.

Päästökaupan sijasta Kleinin mielestä keinoja välttää uhkaavaa ilmastokatastrofi pitäisi hahmottaa esimerkiksi ekologisen velan kautta. Esimerkiksi Ecuador on jo tehnyt avauksen ekologisen velan suuntaan ehdottamalla, että länsimaat maksaisivat Ecuadorille korvausta siitä, että se jättää öljyputken rakentamatta alueelleen.

Metsätalon luentoon kriittisen kommenttipuheenvuoron piti professori Heikki Patomäki, joka on uusimmassa kirjassaan analysoinut uusliberalismin etenemistä Suomessa. Patomäen mukaan Kleinin teesi siitä, että uusliberalismi tarvitsee sokkeja edistyäkseen jää vajavaiseksi, sillä esimerkit Suomesta ja ympäri maailmaa osoittavat, että uusliberalismi etenee myös avoimesti ja täysin rauhanomaisin keinoin. Toisin kuin Klein, Patomäki hahmottelee myös vaihtoehtoisia kehityssuuntia uusliberalismille: pitäisi luoda globaalia demokratiaa, maailmanhallintoa, joka toteuttaisi, Patomäen sanoin, "vihreää keynesiläistä talouspolitiikkaa".

• Katso myös: Alfonso Cuarónin ja Naomi Kleinin lyhytfilmi The Shock Doctrine esittelee Kleinin kirjan Tuhokapitalismin nousu keskeiset teemat (engl.):