Taide auttaa Etelä-Afrikkaa löytämään itsensä

Eteläafrikkalaiset nykytaiteilijat määrittelevät suhdettaan kotimaahansa teostensa kautta, joita on nyt esillä myös Helsingin taidemuseossa.

Yhteiskunta liikuttaa siveltimiä, sormia ja kynänteriä. Eteläafrikkalaiset nykytaiteilijat purkavat teoksiinsa tuntoja siitä, millaista on elää apartheid-hallinnon jälkeen sekä etsivät samalla uutta eteläafrikkalaista olemisen tapaa.

Helsingin taidemuseossa on esillä 20 etelä-afrikkalaisen taiteilijan nykytaideteoksia. Poliittisen historian ja siihen liittyvien identiteettikysymysten lisäksi taiteilijota mietityttävät myös afrikkalaisuuden ja eurooppalaisuuden suhde sekä uskonnollinen symboliikka, kertoo Peekaboo – Uusi Etelä-Afrikka -näyttelyn kuraattori, amanuenssi Mikko Oranen.

Tällaista näyttelyä ei olisi voinut koota vielä 20 vuotta sitten, kun Etelä-Afrikan hallinto perustui ns. apartheid-politiikkaan. Vuoteen 1994 asti maan poliittinen johto pyrki turvaamaan valkoihoisen vähemmistön etuasemaa eristämällä ”värilliset” omien palveluidensa ja käytäntöjensä piiriin. Mustaa väestöä pakkosiirrettiin erillisille asuinalueille, ja osalta riisuttiin Etelä-Afrikan kansallisuus.

Kultturiapartheid köyhdytti ajan taidetta – ja rikasti nykyistä

Apartheidin päättyminen ja demokraattiseen järjestelmään siirtyminen merkitsi Etelä-Afrikan taiteilijoille paljon. Se toi aiempaa enemmän liikkumavaraa ilmaisuun. Näyttelyn teokset ottavat kantaa erilaisuuden kokemisen teemaan. Yksi ivailee, toinen osoittelee, kolmas antaa katsojan ihmetellä.

Taiteilija Nandipha Mntambo l

Etelä-Afrikan väestö on alkuperältään ja kulttuurisesti moninaista. Tätä apartheid-hallinto ei erityisemmin kunnioittanut. Koska poliittisesti epäkorrektin taideteoksen hallussapidosta saattoi joutua vankilaan, vakavampi taide pakeni maan alle.

Näyttelyteosten viesti on, että erillisyyden kokemukset halutaan jo jättää taakse. Apartheidin jälkeen perustettiin totuuskomissio selvittämään apartheidin aikaisia rikoksia. Eteläafrikkalainen nykytaide on jossain mielin sen jatkumoa.

Taide on yksi tapa, jonka avulla eteläafrikkalainen kulttuuri uusiutuu. Kulttuurin kannalta merkittävää taidetta tuotetaan erityisesti kaupunkien kaduilla, väestön parissa. Ammattitaiteilijoiden teoksilla on paremmat mahdollisuudet viestiä eteläafrikkalaisuuden uusista määritelmistä ulkomaiden suuntaan.

Ulkomaat ovat nyt uteliaita

Apartheid-hallinnon aikana Etelä-Afrikka joutui syrjään myös kansainvälisestä politiikasta. Vasta vuoden 1994 jälkeen tilanne muuttui. Yhteiskuntakriittistä nykytaidetta ei ole ollut kansainvälisesti saatavilla siis vielä kovin pitkään. Nyt nämä uutuudet kiinnostavat kovasti ulkomaisia

”Peekaboo – Uusi Etelä-Afrikka -näyttelyä on valmisteltu 4-5 vuotta”, kertoo Oranen. Tästä huolimatta mukana on jopa tämän vuoden tuotoksia kuten Johannes Segogelan Perhe, kuoleva potilas, lääkäri, sairaanhoitaja ja pappi. Teoksessa kuolevan potilaan viimeiset hetken tallentuvat sivullisen enkelin videonauhalle.

Taide on esittänyt Etelä-Afrikkaa enimmäkseen ulkomaailman näkökulmasta. Myös tässä mielessä eteläafrikkalainen nykytaide lupaa katsojilleen uutta. Mntambon näkemys Euroopasta on hurja. Taiteilijan Eurooppa-teoksessa petomainen härkä vangitsee katseellaan sitä katsovan.

Eteläafrikkalaisen nykytaiteen näyttely Peekaboo – Uusi Etelä-Afrikka on esillä Helsingin taidemuseossa 16.tammikuuta asti. Peekaboo on suomeksi kukkuu – sana sopii hyvin kuvaamaan Etelä-Afrikan taidekentän nykytilaa, jossa erilaisuus on sallittua.