Älkää tulko tänne!

Valtavat sellulaitokset tahkoavat tropiikissa ennennäkemättömiä voittoja, joihin perinteisen paperiteollisuuden vieläkin varsin kannattavilla laitoksilla teollisuusmaissa ei ylletä. Yhtiöt hamuavat halpaa työvoimaa ja edullisia raaka-aineita. Ne saavutetaan ostamalla paikallishallinto ja ampumalla paikalliset aktivistit.

Suomen valtio omistaa selluyhtiö Stora Ensosta neljänneksen ja hallitsee Kansaneläkelaitoksen kanssa jopa 38 prosenttia yhtiön äänivallasta. Nyt Stora Enso saneeraa rajusti toimintaansa Suomessa. Siirtämällä teollisuutta kehitysmaihin yhtiöt välttävät lähes kaikki teollisuusmaissa aikaisemmin maksetut verot ja kasvattavat voittoja huokeamman työvoiman ja halvempien raaka-aineiden avulla. Kuka käärii potin?

Eivät ainakaan Brasilian köyhät, sillä selluteollisuuden laajentuminen syventää eriarvoiseen maanomistukseen liittyviä ongelmia.

“On surkuhupaisaa, että niin monet Stora Enson työntekijät menettävät Suomessa työnsä. Stora Ensosta ei ole nimittäin meille Brasiliassa mitään hyötyä. Päinvastoin, sen valtavat plantaasit Atlantin rannikolla ovat varsinainen katastrofi!” väittää yhden maailman suurimman kansanliikkeen, Brasilian maattomien maatyöläisten liikkeen MST:n johtaja João Paulo Rodrigues.

Yli puoltatoista miljoonaa maaseudun jäsentään edustava Rodrigues selittää, ettei selluteollisuuden paikallisen raaka-aineen eukalyptuksen viljely pienimuotoisesti ole kannattavaa, vaan sitä kasvatetaan suurilla plantaaseilla, kuten muitakin vientikasveja soijaa ja sokeriruokoa.

“Eukalyptuksia ei voi syödä. Sen sijaan, että talonpojat viljelisivät ruokaa edes hätävaroiksi, he ajautuvat kasvattamaan eukalyptusta, joka vaatii suuria määriä vettä, syrjäyttää ruokakasvit ja on uhka maaseudun ruokaturvalle.”

“Plantaasien laajentumisen vuoksi keinottelu maan kanssa kiihtyy, maan hinta nousee ja ruoan hinta kallistuu. Maito on jo huomattavasti kalliimpaa”, sanoo Rodrigues.

Pienviljelijät ajautuvat vararikkoon, maattomat eivät saakaan maareformin lupailemaa viljelymaata ja joutuvat muuttamaan muualle, usein kaupunkien kurjalistoksi. Peruselintarvikkeiden hinnat kallistuvat, mikä kurjistaa entisestään kaupunkien köyhälistöä.

Vientiteollisuus maksaa Brasiliassa hyvin vähän veroja ja maahan jäävät tulot ovat pienet. Rodriguesin mukaan Stora Enson omistama Veracel-sellutehdas ei ole poikkeus.

“Plantaasit eivät ole pelkästään ympäristöongelmia vaan sosiaalisia aikapommeja, koska maanomistus keskittyy. Kaiken lisäksi ne työllistävät huomattavasti vähemmän perheitä kuin pienviljelmät, eikä sellutehdaskaan ole suuri työllistäjä.”

“Brasilian suurin ongelma on viljelykelpoisen maan puute. Meillä oli kymmenen vuotta sitten 4,5 miljoonaa maatonta perhettä, jotka tarvitsivat maata, eikä tilanne ole siitä merkittävästi kohentunut. Stora Enson plantaasien ekspansio pahentaa entisestään pulaa maasta ja ruokkii konflikteja.”

Maatyöläisten liike MST ajaa Brasiliaan maareformia, jota maan hallitus on lupaillut kymmeniä vuosia. Maakysymys ja miljoonien maattomien perheiden köyhyys on yksi Brasilian tulehtuneimmista ongelmista, joka säteilee maaseudun väkivaltana ja suurkaupunkien köyhien kurjien kaupunginosien, faveloiden, hallitsemattomana kasvuna.

Brasiliassa 1,6 prosenttia maanomistajista omistaa 46,8 prosenttia viljelykelpoisesta maasta ja kolme prosenttia maanomistajista hallitsee kahta kolmasosaa laidunmaasta.

MST on toiminut vuodesta 1984 maattomien oikeuksien puolesta ja onnistunut järjestämään omien laskujensa mukaan 400 000 maattomalle perheelle maata. “Leireillämme odottaa vielä 150 000 maatonta perhettä viljelymaata”, Rodrigues laskee.

MST on Brasilian valtaeliitin näkökulmasta radikaali laiton järjestö, koska se omavaltaisesti valtaa käyttämättömiä maa-alueita. Brasilian perustuslain mukaan tuottamattomat viljelysmaat tulee lunastaa “sosiaaliseen käyttöön”, viljelysmaata tarvitseville.

MST on organisoinut yli 6000 maanvaltausta ja pystyttänyt niille maattomien leirejä, jotka on usein onnistuttu neuvottelemaan leiriläisten omistukseen. MST organisoi maattomien leireille omat koulut ja sen luomat osuuskunnat edistävät luomutuotantoa ja reilua kauppaa.

Usein valtaukset ovat myös johtaneet väkivaltaan, kun sotilaspoliisi tai suurmaanomistajien pyssymiehet ovat häätäneet maattomat perheet vallatuilta mailta.

Viimeisin uhri oli MST:n 30-vuotias aktivisti Valmir Mota de Oliveira, jonka monikansallisen elintarvikeyhtiön Syngentan palkkaamat pyssymiehet murhasivat 21. lokakuuta MST:n maanvaltaustempauksen yhteydessä Paranan osavaltiossa. Samalla pistoleirot ampuivat kuutta muuta aktivistia, jotka selvisivät kuitenkin hengissä.

MST:n aktivistit valtasivat Syngentan maita protestoidakseen samalla yhtiön geenimuunnellun soijan viljelmiä vastaan, jotka ovat Brasilian lain mukaan kielletty.

Valmir Mota de Oliveiran murha on valitettavan tyypillinen esimerkki Brasilian syrjäseutujen väkivallasta. Suurmaanomistajien liigat terrorisoivat paikallisyhteisöjä saadakseen ne pidettyä kurissa. Katolisen kirkon maakomission vuosiraportin mukaan maakonflikteissa tapettiin vuonna 2006 ainakin 39 aktivistia.

“Työväenpuolueen pt:n hallituksen aikana väkivalta ja rikosten rankaisematta jättäminen on toki vähentynyt, mutta silti väkivaltaa esiintyy edelleen monilla paikkakunnilla. Lulan hallitus ei ole pystynyt toteuttamaan maareformin tavoitteitaan, vaikka onkin jakanut huomattavasti enemmän maata kuin edellisen hallitukset,” arvioi João Paulo Rodirigues.

“Lulan hallinnon ongelma on, että se uskoo lujasti biopolttoaineiden ja vientiteollisuuden plantaasikasvien, erityisesti soijan, eukalyptuksen ja sokeriruo’on tuotannon kannustamiseen ja tukemiseen. Se merkitsee kuitenkin maakysymyksen kärjistymistä ja maaseudun pienviljelijöiden kurjistumista, maan hinnan nousua ja ruoan kallistumista, mikä rokottaa pahimmin Brasilian köyhimpiä.”

Julkaisija: Voima