Pitkittyvissä kriiseissä ruoka-avun laatu ratkaisee

Tavallisissakin oloissa kehitysmaiden naiset ja lapset kärsivät jonkinasteisesta aliravitsemuksesta. Jos päälle tulee vielä kriisi - kuivuutta, sotaa, maajäristyksiä, eristyneisyyttä tai kaikkia niitä - ravitsemuspohja kapenee äärimilleen. Silloin kysytään suomalaisen Marjatta Tolvasen asiantuntemusta.

nicefin pääkonttorissa New Yorkissa työskentelevä ravitsemustieteen tohtori Marjatta Tolvanen kiertää maailmaa, kriisipaikalta toiselle. Hänen vastullaan on Unicefin antama kriisiajan ruoka-apu, eritoten naisten ja lasten osalta.

Vuoden alussa Tolvanen kävi mm. Afganistanissa. Syrjäisellä vuoristoalueella oli 20-30 ihmistä kuollut äkillisesti, syyksi epäiltiin jotain virusta, epidemiaa. Ilmeni, että kyse olikin C-vitamiinin puutteesta.

"Vitsaukset, jotka on jo unohdettu, ovat tulleet takaisin", Tolvanen toteaa.
nnenvanhaan merimiehiltä, jotka olivat pitkiä aikoja merillä pelkän kuivamuonan varassa, C-vitamiinin puutteesta johtuva keripukki vei hampaat suusta. Nyt keripukki oli tullut vuoristoon, missä eristyneinä eläneet ihmiset eivät pitkiin aikoihin olleet saaneet ravinnokseen muuta kuin teetä, sokeria ja vehnäjauhoja.

"Mutta ne, jotka olivat panneet ruuan joukkoon ruohoa, jäivät henkiin. Ne jotka eivät olleet, kuolivat", Tolvanen lisää.

Hivenaineiden tärkeys ravitsemuksessa toki tiedetään. Tähän saakka kriisiajan ruokinnassa on kuitenkin keskitytty lähinnä riittävän energiamäärän takaamiseen ihmisille.
un kriisit ovat alkaneet pitkittyä ja sitä myöten myös riippuvuus ruoka-avusta, ruuan monipuolisuuden tärkeys on korostunut. Ruoka-avun laatuun on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota. Määrä ei korvaa laatua - ilman oikeita hivenaineita elintoiminnot kuihtuvat pois.

Vitamiinien lisääminen ravintoon ei ole helppoa. C-vitamiinia on tuoreissa elintarvikkeissa, joita ei tietenkään helposti voi sisällyttää ruoka-apuun. Vitamiineja ja mineraaleja lisätään tyypillisesti esim. viljaan jos se jauhetaan ennen kulutusta, mikä on kuitenkin enemmänkin poikkeus kuin käytäntö. Niitä pyritään antamaan myös jakamalla keksejä tai lasten puurojauhetta joihin nämä ravinteet on lisätty.

Paradoksaalisesti samaan aikaan, kun avustusjärjestöt ponnistelevat löytääkseen uusia ravitsemus-ratkaisuja, tarjolla oleva lahjoitettu ruoka-apu on laadultaan entistä kyseenalaisempaa. Suuri osa siitä koostuu rikkaiden maiden ylijäämäviljoista ja kaupaksi menemättömistä elintarvikkeista.

"Sehän on selvää, että suuri osa avusta on geenimuunneltua ruokaa. Sen vaikutuksista ihmisten terveyteen ei vielä tiedetä", Marjatta Tolvanen sanoo.

Kyseessä on erittäin iso ja tulenarka asia - kansainväliset avustusjärjestöt kun ovat riippuvaisia lahjoittajamaiden viljasta. Toisaalta kunkin maan hallituksella on päätösvalta, ja sitähän monet eteläisen Afrikan maat ovat käyttäneet viime kuukausina, jotkut hyväksyen geenimuunnellun ruuan, toiset siitä kieltäytyen.

Sukukypsät tytöt hyvään kuntoon

Ravitsemuksessa kuten muussakin kansanterveystyössä on aina parempi pyrkiä ehkäisemään ongelmia ennakolta kuin hoitaa jo ilmenneitä oireita.

Esim. lasten vakavaan aliravitsemukseen ei auta enää edes täyspainoinen ravinto. Tarvitaan ainakin kuukauden kestävää intensiivistä lääketieteellistä hoitoa aineenvaihdunnassa tapahtuneiden muutosten korjaamiseksi.

Voidaanko nälkäkuoleman rajalta ylipäätään vielä pelastaa ihmisiä täysin terveeseen elämään?

"Kyllä voidaan, hyvällä ja kalliilla hoidolla, jos siihen on varaa ja hoitoa saatavilla", Marjatta Tolvanen vastaa. Mutta harvoin näin on.

Aliravitsemus pitääkin ehkäistä ennalta ja silloin on aloitettava äideistä. Tai oikeastaan jo tulevista äideistä: sukukypsiksi tulevista 14-15-vuotiaista tytöistä. Muuten se on liian myöhäistä.

"Tyttöjen on oltava hyvässä kunnossa silloin jo, kun he tulevat raskaiksi", Tolvanen määrittelee.

Sillä jos raskaaksi tuleva nainen on esim. pahasti aneeminen, alhaiset arvot eivät ehdi korjautua ennen synnytystä, vaikka äiti raskauden aikana saisikin rautatabletteja.
Olen nähnyt niin surullisia tapauksia, naisia, joilla ei ole synnytyksessä ollut tarpeeksi voimia ponnistaa -."

Äidin raskaudenaikainen ravitsemustila näkyy myös syntyvän lapsen koossa. Nykykäsityksen mukaan kaikilla roduilla on sama kasvupotentiaali ja ravinnosta riippuu, missä määrin se toteutuu. Ratkaisevaa aikaa ovat kolme ensimmäistä raskauskuukautta. Jos äiti on silloin aliravittu, lapsi hyvin todennäköisesti jää lyhytkasvuiseksi.

Tyttöjen koulunkäynnin on todettu parantavan yleistä ravitsemustasoa.

"Koulun kautta tytöt on helpompi tavoittaa. Lisäksi on helpompi selvittää asioita ihmisille, joilla on jo oivallusta siitä, että jonkun asian voi tehdä toisinkin", Marjatta Tolvanen toteaa.

Kansanterveys koskee myös miehiä

Kaikissa Unicefin julkaisuissa puhutaan aina äideistä ja lapsista ja myös valistuskuvissa he ovat pääosissa. Tolvasen mukaan tässä olisi aihetta hiukan itsekritiikkiin ... äidit ja lapset eivät elä umpiossa muista erillään.

"Ikään kuin vain äiti olisi se perhe ja ikään kuin lapsista huolehtiminen kuuluisikin vain äideille. Kansanterveys on kansan terveyttä - ei vain äitien ja lasten. Esim. jos halutaan jodisuolaa, päätös koskee koko kansaa."

Tolvanen on 11 Unicefin vuotensa aikana tottunut puhumaan ravitsemussuunnittelusta päättäjien eli miesten kanssa.

"Asioista on puhuttava kielellä, jota ministerit ymmärtävät. Keskustelen heidän kanssaan kansantaloudesta ja hävikistä, jota aliravitsemus taloudelle aiheuttaa. Sekin, että ei tehdä mitään, on yksi vaihtoehto, mutta usein varsin kallis. Huonosti ravittu väestö sairastaa enemmän, mikä alentaa tuotantoa, samalla kun sairaanhoidon kustannukset nousevat."
än myös korostaa sitä, että kansanravitsemuspolitiikan ja maatalouspolitiikan täytyy liittyä toisiinsa. Ruoka, joka maasta viedään pois, ei nälkäisiä auta. 70 prosentissa maista, joissa kärsitään aliravitsemuksesta, tuotetaan riittävästi ruokaa - vientiin.

Pohjois-karjalasta maailmalle

Marjatta Tolvanen, 52, on kotoisin Nurmeksesta, Pohjois-Karjalasta. Hänen vanhempansa kannattivat lähetystyötä ja kerran Leonard Aula, sittemin Namibian arkkipiispa, yöpyi heidän luonaan. Marjatta-tyttö meni uteliaana koettamaan kähärää tukkaa.

"Siitä tuli se ajatus, että voisi elää ja tehdä työtä muissakin kulttuureissa."

28-vuotiaana maatalous- ja metsätieteiden maisterina hän sitten lähti viideksi vuodeksi Lähetysseuran palvelukseen Nepaliin. Sen jälkeen hän on ollut Unicefin työntekijänä neljä vuotta Nepalissa ja neljä vuotta Vietnamissa.

Vuonna 1986 Tolvanen lähti arvostettuun Cornellin yliopistoon Yhdysvaltoihin tekemään väitöskirjaa kansainvälisestä ravitsemussuunnittelusta. Tohtoriksi hän valmistui vuonna

Julkaisija: Unicef-uutiset