Yksinvallasta monipuoluevaltaan

Viime tiistain Helsingin Sanomissa miltei kokonainen kulttuurisivu oli yllättäen omistettu Afrikkaa käsitteleville kirjoille. Pääjutussa tutkija Erkki Vettenniemi esitteli Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 2004 saaneen kenialaisen ympäristöaktivistin Wangari Maathain suomeksi ilmestynyttä muistelmateosta. Pienemmässä jutussa scifi- ja fantasiakirjallisuusekspertti Vesa Sisättö arvioi kenialaiskirjailija Ngugi wa Thiong’on romaania Variksen velho.

Afrikan kuuluisimpiin kirjailijoihin kuuluvan Ngugin romaani on lähes 800-sivuinen hulvaton kertomus maasta nimeltä Aburiria, jota johtaa julma hallitsija, jonka kuningasajatuksena on rakennuttaa maailman korkein rakennus, niin korkea, että se yltää taivaaseen asti. Parodian kohteena on Kenian entinen presidentti Daniel arap Moi, joka halusi aikoinaan rakentaa Afrikan korkeimman tornitalon Nairobin keskustan Uhuru Parkiin.

Juuri Wangari Maathain käynnistämä kampanja onnistui lopulta estämään pilvenpiirtäjän pystyttämisen Kenian pääkaupungin suosittuun puistoon.

Helsingin Sanomien kirja-arviossa puhutaan Ngugin romaanin ”korruptoituneista afrikkalaisjohtajista” ja ”kaikkialle ulottuvasta mielettömästä diktatuurista”. ”Kirjailija ruoskii raskaalla kädellä yksinvaltaisia afrikkalaishallituksia, joissa omanvoitonpyynti ja rikollisuus ovat itsestäänselvyyksiä.”

Romaanin kohdalla tämä on varmasti totta, mutta on hyvä myös muistaa, että aivan kuten Idi Aminista kertova menestyselokuva Last King of Scotland ei ole tarina tämän päivän Ugandasta, myöskään Ngugin romaani ei ole raportti nykypäivän Keniasta. Satiirin lähtökohtana on Kenia presidentti Moin valtakaudella, jolloin pitkään vankilassakin istunut Ngugi lähti lopulta maanpakoon.

* * *

Ngugin edellisen romaanin Matigarin ilmestymisestä ehti kulua jo 20 vuotta. Kirja kiellettiin Keniassa heti julkaisemisensa jälkeen vuonna 1987. Moin hallitus myös etsintäkuulutti romaanin päähenkilön, vallitsevia epäkohtia vastaan kamppailevan Matigarin, ja turvallisuuspoliisi pidätti ihmisiä, jotka saattaisivat tietää jotain romaanihenkilön olinpaikasta.

”Muissa maissa kirjoja on poltettu, mutta en ole aiemmin kuullut, että fiktiivinen romaanihenkilö on yritetty pidättää”, Ngugi naureskeli haastatellessani häntä viime tammikuussa Nairobissa.

Ngugi oli kotimaassaan julkistamassa Variksen velhon englanninkielistä pokkaripainosta ja kertoi olevansa hyvin vaikuttunut ”demokraattisen tilan” laajentumisesta Keniassa.

”Moin diktatuurin aikana ihmiset vilkaisivat aina olkansa yli ennen kuin ryhtyivät puhumaan politiikasta. Kenialaisten silmät olivat aina täynnä pelkoa. Ihmisiä pidätettiin baareissa, ihmisiä katosi, heitä tapettiin, joten pelko oli aivan aiheellista”, Ngugi sanoi.

”Mutta nyt maan poliittinen tilanne on vapautunut. Ihmiset eivät katso olkansa yli puhuessaan hallituksesta tai mistä tahansa muistakaan asioista.”

* * *

Tämä ”demokraattisen tilan” laajentuminen koskee tänä päivänä monia Afrikan maita. Yhdessäkään maanosan maassa ei varmasti ole vielä täysin ihanteellista demokratiaa, mutta lähes kaikissa Saharan eteläpuolisen Afrikan maissa on nykyään vaaleihin perustuva monipuoluejärjestelmä.

Muutos on aikamoinen, kun verrataan tilanteeseen vielä 90-luvun alussa, jolloin useimmissa Afrikan maissa vain yksi ja ainoa hallitseva puolue oli sallittu.

Monissa Afrikan maissa vapaa lehdistö on varmaankin näkyvin esimerkki poliittisen ilmapiirin vapautumisesta. Joulun jälkeen pidettäviin vaaleihin valmistautuvassa Keniassa käydään vireää keskustelua maan tulevaisuudesta niin sanomalehdissä, radioaalloilla kuin televisiossakin.

Naapurimaassa Tansaniassa, entisessä sosialistisessa yksipuoluemaassa, on tällä hetkellä valtion radio- ja tv-kanavan ohella 30 yksityistä sanomalehteä, 26 yksityistä radioasemaa ja 14 yksityistä tv-kanavaa.

* * *

Demokratia ja sananvapaus eivät silti ole yhtä kuin monipuoluejärjestelmä.

”Monipuoluejärjestelmä on tietenkin osa tuota demokraattista tilaa”, Ngugi totesi tammikuussa. ”Mutta monipuoluejärjestelmä ei välttämättä merkitse sitä, että maassa olisi toimiva demokratia, mikäli uudet puolueet eivät muotoile poliittisia ohjelmia ja todella käy keskustelua maan kehityksen suunnasta, vaan tyytyvät vain kilpailemaan vaalivoitosta ja pääsystä valtaan.”

Haastattelin Nairobissa myös Nobel-palkittua Wangari Maathaita, joka piti Afrikan maiden monipuoluedemokratian ongelmana sitä, että puolueet ovat joko yksittäisten poliitikkojen tai presidentin ympärille syntyneitä tai laajapohjaisen kongressin ympärille rakentuneita, kuten Etelä-Afrikan valtapuolue Afrikkalainen kansalliskongressi ANC.

”Mutta myös ANC koostuu yksittäisistä vahvoista poliitikoista, jotka ovat kerääntyneet kongressin puitteissa yhteen lähinnä päästäkseen valta-asemiin. Joten vielä on matkaa siihen, että meillä olisi poliittisia puolueita ja demokraattinen järjestelmä, jotka noudattaisivat tiettyjä arvoja ja ideologioita.”

* * *

Vaalit ovat kuitenkin tämän päivän Afrikan todellisuutta. Tällä viikolla olemme voineet lukea lehdistä ANC:n puheenjohtajavaalista, jonka voittajasta Jacob Zumasta todennäköisesti tulee Etelä-Afrikan seuraava presidentti.

Keniassa nähtäväksi jää, jatkaako Mwai Kibaki maan johdossa vai valitseeko kansa presidentiksi radikaalimman vaihtoehdon, Oranssin demokratialiikkeen ODM:n johtajan Raila Odingan.

Myös Zimbabwessa on määrä pitää presidentinvaalit ensi maaliskuussa. Presidentti Robert Mugaben Zanu-puolueen hallitus neuvottelee kahtia hajonneen oppositiopuolue MDC:n molempien ryhmittymien kanssa perustuslain uudistuksesta ja edellytyksistä, joiden toteutuessa myös oppositio asettaisi vaaleihin ehdokkaansa.

Julkaisija: Kansan Uutiset