Egyptin, Tunisian ja Libyan lisäksi monissa muissa maissa kansanliikkeet ovat nousseet vastustamaan yksinvaltiaita.  Vaikka pohjimmiltaan mielenosoitukset johtuvat demokratian puutteesta ja tavallisten ihmisten heikosta taloustilanteesta, samalla eri maissa mielenosoitukset ovat käynnistyneet maiden yksilöllisten tilanteiden mukaan.

• Algeria

Algerian viime vuosisadan historiaa leimaavat väkivaltainen konflikti Ranskan siirtomaavaltaa vastaan, mutta yhteiskunnallinen levottomuus on jatkunut nykypäivään saakka. Viimeisen kahden vuosikymmenen aikana hallituksen turvallisuusjoukkojen ja islamististen ryhmittymien välisissä yhteenotoissa on kuollut arviolta 160 000 ihmistä. Konflikti alkoi vuonna 1991 järjestettyjen vaalien jälkeen, jolloin armeija asetti poikkeustilan voimaan.

Algerian suurmielenosoitukset ovatkin liittyneet pääasiassa maassa vallinneeseen poikkeustilaan. Viime vuosikymmenten aikana poikkeustilalait ovat rajoittaneet kansalaisten perusoikeuksia. Esimerkiksi mielenosoitukset ovat olleet kiellettyjä. Poikkeustilalait kumottiin helmikuussa pitkälti suurmielenosoitusten tuloksena.

Opposition edustajien mukaan poikkeustilan purkaminen ei vielä riitä mielenosoitusten lopettamiseksi. Heidän mukaansa tavoitteena pitäisi olla muun muassa poliittisen avoimuuden lisääminen maassa.

• Bahrain

Persianlahdella sijaitsevassa Bahrainissa mielenosoituksien tausta on ollut pääasiassa uskonnollinen. Maata hallitsevat sunnalaismuslimit, vaikka suurin osa kansasta on shiialaisia. Mielenosoittajat vaativatkin sunnalaisten etuoikeuksien purkamista ja enenevässä määrin vallitsevan monarkian lopettamista. Mieltään osoittavien shiiojen mukaan sunnalainen eliitti saa muun muassa parhaat työpaikat ja koulutuspaikat.

Ongelmaa on lisännyt se, että maan hallitus on antanut viime aikoina pikapäätöksillä kansalaisuuden muista maista tulleille sunnalaisille, muttei shiialaisille.

Vaikka Bahrain on perustuslaillinen monarkia, maan pääministeri ja 80 prosenttia parlamentista kuuluu maata hallitsevan kuningas Hamad ibn Isa al-Khalifan sukuun. Al-Khalifat ovat hallinneet maata jo 1700-luvun lopulta lähtien.

• Oman

Omanissa mielenosoittajat vaativat muun muassa korruption kitkemistä, nousevien elinkustannusten alentamista, suurempia palkkoja ja median vapauttamista. Lisäksi mielenosoittajat ovat vaatineet työpaikkoja. Tästä huolimatta omanilaiset ovat eri lähteiden mukaan suhteellisen tyytyväisiä maan hallitsijaan, eivätkä vaadi hänen eroaan.

Omanissa on nimellinen neuvoa-antava parlamentti ja hallitus, joiden tehtävänä on välittää väestön toiveita ja valituksia hoville. Poliittiset puolueet ovat maassa kiellettyjä. Parlamentaarikot edustavat omia kotiseutujaan. Moni uskoo, että neuvoa antavat elimet ajan kuluessa muuttuvat vallan välineiksi, mutta varsinkin hyvin koulutetut nuoret toivovat nopeampaa muutosta.

Omanilla on poliittisia ja sotilaallisia suhteita länsimaihin. Maassa on useita Yhdysvaltojen sotilastukikohtia.

Sulttaani Qaboos bin Said al Said on hallinnut Omania 40 vuotta yksinvallalla, ja kuten Bahrainissa, Al Saidin suku on hallinnut maata jo 1700-luvulta asti. Oman sai arabimaista ensimmäisenä itsenäisyyden.

Oman on ollut tähän asti kuitenkin rauhallinen eikä mellakoita tai mielenosoituksia ole maassa nähty useampaan vuosikymmeneen. Maalla on vähän öljytuloja, joita on ohjattu infrastruktuurin sekä talouselämän kehittämiseen.

• Syyria

Syyriassa valta on keskittynyt etupäässä presidentti Bashar al-Assadille ja hänen läheisimmille armeijan ja turvallisuuspoliisin neuvonantajilleen. Al-Assad on hallinnut maata vuodesta 2000, jota ennen vallassa oli hänen isänsä Hafiz al-Assad. Presidentti al-Assad on alkuvuodesta ilmoittanut suunnittelevansa Syyriaan poliittisia uudistuksia.

Varsinaisia hallituksen toimintaa vastustavia mielenosoituksia Syyriassa ei ainakaan toistaiseksi ole ollut, vaikka helmikuussa Facebookiin perustettiin mielenosoituksiin kutsuvia ryhmiä. Protestit eivät kuitenkaan toteutuneet kaduilla, vaikka Facebook-ryhmissä oli yli 12 000 jäsentä.

• Marokko

Marokossa on järjestetty viime aikoina lähes päivittäin pääasiassa rauhallisia mielenosoituksia. Helmikuussa maassa oli kuitenkin isompiakin protesteja. Mielenosoittajat ovat vaatineet viime aikoina muun muassa kansalle parempia taloudellisia mahdollisuuksia, uudistuksia koulutus- ja terveydenhoitojärjestelmään ja apua elinkustannuksen nousuun. Lisäksi protestoijat ovat vaatineet korruption kitkemistä, hallituksen vaihtoa ja kuninkaan vallan vähentämistä.

Marokossa oppositioryhmät, kansalaisjärjestöt ja lehdistö ovat saaneet esittää mielipiteitään suhteellisen vapaasti. Tyytymättömyyttä maassa kuitenkin lisäävät korkea työttömyys, korruptio ja huonot julkiset palvelut.

Marokko on perustuslaillinen monarkia, jossa on vaaleilla valittu kaksikamarinen parlamentti. Marokon kuningas Mohammed VI, joka on ollut vallassa kaksitoista vuotta, omaa kuitenkin laajat valtaoikeudet.