OECD esitti vuonna 2002 OECD Observer -lehdessään arvion, jonka mukaan 60 prosenttia kaikesta maailmankaupasta käydään monikansallisten yritysten tytäryhtiöiden välillä. UNCTAD:n viimeisin arvio on vuodelta 1996, jolloin järjestö arvioi kolmasosan maailmankaupasta olevan yhtiöiden sisäistä kauppaa.

Vaikka arviot ovat siis hajanaisia, niistä piirtyy johdonmukainen kuva yritysten sisäisen kaupan volyymin kasvusta. Rahoituspalvelujen ja yritysten koon kasvun myötä on hyvin todennäköistä, että tytäryhtiökaupan osuus on kasvanut myös vuoden 2002 jälkeen.

Tytäryhtiökaupan raportoinnin säännöistä päätetään kirjanpitostandardeissa, jotka ovat viime vuosikymmenen aikana yhdenmukaistuneet nopeasti. Kansallisista standardeista on siirrytty kohti yhä globaalimpaa soveltamisalaa. Nykyisin käytössä olevat standardit perustuvat Euroopassa ja suuressa osassa muuta maailmaa International Accounting Standards Board (IASB) -järjestön vuonna 2002 lanseeraamiin International Financial Reportin Standards IFRS -standardeihin.

IASB:tä hallinnoivan IFRS-säätiön toimenkuva velvoittaa sitä kehittämään standardeja jotka edistävät läpinäkyvyyttä ja tiedon vertailtavuutta, ottaen huomioon eri käyttäjäryhmien ja myös nousevien talouksien edut.

"Kansainvälisistä kirjanpitosäännöistä päättäminen on edustavuuden ja sidosryhmien näkökulmasta vääristyneellä pohjalla."

Erityisesti kansalaisyhteiskunnan toimijat ovat kritisoineet IASB:tä siitä, että sen International Financial Reporting Standards IFRS -standardit eivät käytännössä toteuta tätä vaatimusta. Säätiötä on kritisoitu myös siitä, että sen suurimmat rahoittajat ovat maailman neljä suurta tilintarkastusyhtiötä eli Deloitte, Ernst&Young, KPMG ja PriceWaterhouseCoopers. Myös jäljelle jäävä rahoitus tulee pääosin yksityisiltä kirjanpito- ja rahoitusmarkkina-alan yrityksiltä sekä niiden etujärjestöiltä.

EU:n rooli on keskeinen päätettäessä IASB:n standardien tulevaisuudesta. Unioni oli ensimmäinen alue jolla IFRS-standardit otettiin käyttöön, ja taloudellisen painoarvonsa vuoksi EU:n soveltamia kirjanpitostandardeja on vaikea sivuuttaa muissakaan maissa. EU:n kantoja IASB:hen on pitkään muotoillut tilintarkastusalan oma eurooppalainen itsesäätelyelin European Financial Reporting Advisory Group EFRAG, vaikka myös komissiolla ja parlamentilla on rajoitettua vastuuta.

Tilivelvollisuuden ja edustavuuden aste on joka tapauksessa heikko, sillä EFRAG:sta puuttuu suurin osa keskeisistä sidosryhmistä. Kansainvälisistä kirjanpitosäännöistä päättäminen on siis edustavuuden ja eri sidosryhmien äänen kuulumisen näkökulmasta vääristyneellä pohjalla.

Kansainväliset investoinnit yrityssalaisuuksia

Yrityskonsernien sisäisessä tytäryhtiökaupassa sovellettujen siirtohintojen käyttöä ohjaavat YK:n ja OECD:n mallisopimukset. Näistä OECD:n sopimus on laajemmin käytössä. Tärkein OECD:n mallisopimuksen taustalla oleva sääntö on niin sanottu markkinahinta-periaate: tytäryhtiökauppaa tulisi käydä samoilla hinnoilla kuin jos kauppaa kävisivät kaksi toisistaan riippumatonta yritystä.

Maailmanmarkkinahintojen määrittely ei ole helppoa. Esimerkiksi samoja matkapuhelimia voidaan myydä eri hinnoilla Suomessa, Intiassa ja Norjassa. Vielä mutkikkaammaksi hinnan seuraaminen tulee, kun kauppaa ei käydä konkreettisilla tavaroilla, vaan palveluilla, tavaramerkeillä ja rojalteilla. Veroja voidaan välttää tai kiertää viilaamalla hintoja tapauskohtaisesti hieman ylös- tai alaspäin. Jos hinnat pysyvät suurin piirtein maailmanmarkkinahintojen tasolla, on riski kiinni jäämisestä ja jälkiveroista pieni. Suurilla myyntivolyymeillä voi kuitenkin olla huomattava vaikutus yhtiön voittoihin.

"Kasvava osa maailmankauppaa koskevaa tietoa on siirtynyt julkisista tilastoista yritysten sisäisiksi liikesalaisuuksiksi."

Kirjanpitostandardien maakohtaisen avoimuuden puute on yhdessä tytäryhtiökaupan suhteellisen osuuden kasvaessa johtanut käytännössä siihen, että kasvava osa maailmankauppaa koskevaa tietoa on siirtynyt julkisista tilastoista yritysten sisäisiksi liikesalaisuuksiksi. Voidaan perusteellisesti sanoa, että konsernitason julkisuutta preferoivat nykystandardit ovat käytännössä johtaneet keskeisten taloustietojen yksityistämiseen.

Kohti ratkaisumalleja

Keskeistä olisi uudistaa yritysten kirjanpitosääntöjä. Tällä hetkellä yrityksiä velvoitetaan raportoimaan rahavirroistaan vain alueellisesti tai globaalisti. Yritysten sisäisen kaupan volyymeistä ja rahavirtojen lähtö- ja kohdemaista ei siis tule juuri mitään tietoa sijoittajille, kuluttajille ja verottajalle. Kattavassa maakohtaisessa kirjanpidossa yritysten talousraportoinnista tulisi käydä ilmi seuraavat asiat:

• Missä maissa yritys toimii
• Millä nimillä se toimii kussakin maassa
• Keskeiset tunnusluvut maittain, mukaan lukien myynti kolmansille osapuolille ja yrityksen tytäryhtiöille sekä tiedot työvoimasta kussakin maassa
• Kuinka paljon veroja ja maksuja se maksaa tästä toiminnasta paikalliselle hallinnolle.

Käytännössä monikansalliset yritykset joutuvat pitämään kirjaa yllä mainituista asioista jo nykyään yrityksen oman toiminnan seurannan ja suunnittelun tarpeisiin. Yksityiskohtaisempi raportointi selventäisi konsernin sisäisen kaupan osuutta ja tarjoaisi tietoa siitä, missä voitot todellisuudessa syntyvät. Maakohtainen tieto lisäisi siis yritystoiminnan avoimuutta, jota ilman demokratian ja oikeusvaltion periaatteiden on vaikea toteutua. Nykyisin usein salaisuusvaltioiden suojissa tapahtuvat verojärjestelyt tulisivat huomattavasti julkisemmiksi.

Maakohtainen kirjanpito on edennyt kuluneen vuoden aikana harppauksin. Yhdysvallat velvoitti heinäkuussa 2010 maahan rekisteröityneitä öljy- ja kaivosalan yhtiöitä (muun muassa Shell ja Exxon) siirtymään maakohtaiseen raportointiin.

Velvoite ei ole yhtä laaja kuin edellä kuvattu, monien kansalaisjärjestöjenkin ajama malli, mutta silti merkittävä askel eteenpäin. Hong Kongissa otettiin käyttöön hieman vastaavanlainen lainsäädäntö kesäkuussa 2010. Obaman hallinto julkaisi elokuussa 2010 lehdistötiedotteen, jonka mukaan sen uudistus ”asettaa uuden standardin yritystoiminnan avoimuudelle.” Lisäksi se sitoutui pyrkimykseen tehdä velvoitteesta globaali.

Myös EU on osoittanut jonkinlaista halukkuutta muutoksiin. Europarlamentti peräänkuulutti maaliskuussa 2010 globaalien, sitovien maakohtaisten kirjanpitostandardien käyttöönottoa. Komissio käynnisti syksyllä 2010 konsultaatiokierroksen maakohtaisista standardeista. Aloitteen edistäminen on vahvasti mukana Kataisen hallituksen hallitusohjelmassa.