Kehitysmaiden velkojen mitätöinti syö apua

Raskaasti velkaantuneiden kehitysmaiden velkataakkaa on onnistuttu merkittävästi keventämään velkahelpotusohjelmien avulla, todetaan Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) raportissa.

Raportin mukaan 36 valtiota 40:stä on täyttänyt kaikki ehdot päästäkseen mukaan raskaasti velkaantuneille köyhille maille tarkoitettuun HIPC-ohjelmaan. Näistä maista 32:n velat on mitätöity.

Mitätöitävien velkojen osuus on raportin mukaan 35 prosenttia kaikkien HIPC-ohjelman ehdot täyttäneen maan yhteenlasketusta bruttokansantuotteesta vuonna 2010. Maailmanpankki ja IMF arvioivat, että valtioiden velkataakka supistuu keskimäärin 90 prosentilla verrattuna tilanteeseen ennen HIPC-ohjelmaan pääsyä.

Haasteita kuitenkin riittää, raportissa huomautetaan. Vuosituhattavoitteiden saavuttaminen on HIPC-maissa ollut epätasaista. Vain neljäsosa maista on saavuttamassa tavoitteen puolittaa äärimmäinen köyhyys ja nälkä.

Toinen haaste on velkahelpotuksen takaaminen niille maille, joita ei vielä ole hyväksytty HIPC-ohjelmaan. Tämä edellyttää kaikkien velkojien sitoutumista vuonna 1996 julkistetun ohjelman ja sitä täydentämään vuonna 2005 perustetun monenkeskisen velkahelpotusaloitteen jatkorahoituksen takaamiseen.

Korkotukiluotot suurin syy velkaantumiseen

Velkahelpotusohjelmien menestystä arvioitaessa olisi tarkasteltava myös sitä, mistä kehitysmaiden velat johtuvat. Yleinen käsitys on, että kehitysmaiden velkaantuminen on perua itsevaltaisten valtionpäämiesten holtittomasta lainanotosta.

Eurodad -järjestöverkoston mukaan suurin osa kehitysmaiden nykyisestä velasta on ilmeisesti syntynyt 1970- ja 1980-lukujen korkotukiluotoista, Esa Salminen kirjoittaa kepa.fi:ssä.

Eurodad selvitti raportissaan Belgian, Britannian, Hollannin, Norjan, Ruotsin ja Sveitsin kehitysmaasaatavia.

Näiden kuuden maan kehitysmaasaatavista 80 prosenttia johtui korkotukiluotoista, joita ei ollut maksettu sovitusti.

Korkotukiluottojen tarkoituksena on rahoittaa teollisuusmaista kehitysmaihin suuntautuvaa vientiä "siten, että yksityiset tai valtioihin läheisesti liitoksissa olevat vientitakuulaitokset lupaavat kehitysapurahoin kantaa riskit teollisuusmaassa toimivan yrityksen puolesta", Salminen toteaa.

Korkotukiluotot lasketaan sidotuksi kehitysavuksi, koska hankinnat tehdään luoton antajamaasta.

Mikäli luottoa ei hoideta sovitusti, kattaa luoton myöntänyt vientitakuulaitos tappiot. Seuraava vaihe on perintä velkajärjestelyn avulla joko velan ottaneelta tai sen takaajalta - siis kehitysmaan yritykseltä, pankilta tai valtiolta.

Salmisen mukaan korkotukiluottojen suuri osuus kehitysmaiden velkataakasta johtuu siitä, että aikaisemmin luotottajat edellyttivät saajavaltion takaavan lainan. Nykyisin valtiot takaavat vain omia tai omistamiensa yhtiöiden korkotukiluottoja.

Velkahelpotukset eivät ole kehitysapua

Eurodadin raportti paljastaa myös, että velkojen mitätöinti itse asiassa syö kehitysapua, koska mitätöinnit koskevat myös korkotukiluottoja.

"Itse asiassa vuosien 2005 ja 2009 välissä tapahtuneista sinänsä merkittävistä velkahelpotuksista 85 prosenttia kohdistui sellaisiin lainoihin, jotka olivat peräisin korkotukiluotoista", Salminen painottaa.

Vientitakuulaitoksen myöntämä korkotukiluotto on aikoinaan laskettu kehitysavuksi, ja sen mitätöiminen kirjataan myös kehitysavuksi, kun kehitysavun momentilta siirretään rahaa joko luotottajamaan vientitakuulaitokselle tai valtiovarainministeriölle.

"Se on kaikki pois niin sanotusta aidosta kehitysyhteistyöstä", Salminen summaa.