Ruokaa tuotetaan riittävästi kaikille, mutta kaikilla ei ole riittävästi ruokaa. Niilläkin alueille, joihin toimitetaan ruoka-apua on ruokaa, mutta ihmisillä ei ole varaa ostaa sitä. Ruokakriisi onkin ennen kaikkea ruuan hintakriisi.

YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö on vuodesta 1990 lähtien seurannut elintarvikkeiden hintoja ruuan hintaindeksillä. Indeksi laski 1990-luvun jälkimmäisen puoliskon, ja vuosituhannen vaihteessa se oli alhaisempi kuin seurannan alkaessa.

Parin vuoden suhteellisen tasaisen vaiheen jälkeen ruoka kallistui, aluksi lievästi vuoteen 2006 saakka, mutta sen jälkeen alkoi raju nousu. Kaksi vuotta hinnat nousivat hurjasti ja talouskriisi tiputti niitä vain hieman ja hetkellisesti.

Tänä vuonna hinnat ovat hieman laskeneet, mutta ne ovat yhä selvästi korkeammalla kuin vuonna 2008. Tämän kehityksen syyt ja seuraukset ovat maailmanlaajuisia.

Ruuan hinnannousu useiden tekijöiden summa

Kuivuudet, rankkasateet ja muut sääilmiöt vaikuttavat oleellisesti maatalouteen. Esimerkiksi Australiaa useita vuosia vaivannut kuivuus vähensi maatalouden tuotantoa, mikä osaltaan nosti ruuan hintaa kansainvälisesti. Ilmastonmuutoksen oletetaan lisäävän kuivuutta päiväntasaajalla. Rannikkoalueilla meriveden kohoaminen uhkaa peittää viljelymaita.

Samalla energian ja erityisesti öljyn hinnannousu näkyy myös ruuassa. Sadon korjaamiseen, viljan kuivaamiseen tai tuotteiden kuljettamiseen tarvitaan energiaa, jonka kallistuminen näkyy ruuan hintalapussa. Sama pätee lannoitteisiin, joiden valmistamisessa tarvitaan myös öljyä.

"Hintoja vääristävät länsimaiset
maataloustukiaiset ja tuontirajoitukset."

Raakaöljyn kallistumisen vuoksi biopolttoaineiden tuotantoon on panostettu vahvasti. Fossiilisten polttoaineiden korvaaminen biopolttoaineilla on perusteltua, mutta se on vienyt markkinoilta keskeisiä ruoka-aineita, kuten rypsiöljyä, ja supistanut ruuan tuotantoon käytettyä peltoalaa.

Brasilian, Intian ja Kiinan kaltaisten nousevien talouksien vahva talouskasvu on lisännyt ruuan kulutusta sekä muuttanut ruokailutottumuksia näissä maissa. Lihan osuus ruokavaliossa on lisääntynyt, minkä seurauksena entistä suurempi osa viljasta ja soijasta käytetään eläinten rehuksi.

Talouskasvun myötä entistä suuremmalla joukolla ihmisiä on vara maksaa enemmän ruuastaan, mikä osaltaan nostaa hintoja. Myös väestönkasvu lisää ruuan kysyntää.

Keinottelu osasyy ruokakriisiin

Vaikka maatalous mielletään paikalliseksi tai kansalliseksi elinkeinoksi, muutokset kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla heijastuvat maatalouteen.

Lannoitteet ja öljy ovat maataloudelle välttämättömiä tuontitavaroita, joiden hintoihin valuuttakurssien muutokset vaikuttavat. Samoin valuuttakurssien heilahtelu vaikuttaa maataloustuotteiden vientihintoihin.

Maatalous kuitenkin on yksi niitä harvoja tuotannonaloja, jossa kilpailua keinotekoisesti rajoitetaan esimerkiksi tuontirajoituksilla tai maataloustukiaisilla.

Tuontirajoituksilla pyritään suojaamaan kotimaista tuotantoa, mutta seurauksena voi olla korkeampi hintataso. Teollisuusmaiden maataloustukiaiset puolestaan vääristävät hintoja ja ylläpitävät ylituotantoa, joka usein "kaadetaan" kehitysmaihin.

Ruoka luokitellaan välttämättömäksi perushyödykkeeksi, mutta samalla ruualla käydään kauppaa pitkälti samoin kuin osakkeilla tai valuutalla.

Vuosien 1998 ja 2006 välillä perushyödykkeiden johdannaiskauppa kasvoi 14-kertaiseksi. Ruokafutuurien kauppa kasvoi vuoden 2008 ensimmäisellä neljänneksellä kolmanneksen edellisvuoteen verrattuna.

"Kaikista köyhimmille pienikin hinnannousu
on dramaattinen."

Biopolttoaineet ruokkivat osaltaan spekulatiivisia investointeja ruokaan. Ruokafutuurit käyvät kaupaksi sijoittajille, koska he uskovat biopolttoaineiden tuotannon kasvun lisäävän uskoa ruuan hinnannousun jatkuvuuteen.

Professori Jyrki Niemi Maa- ja elintarvikealan tutkimuskeskuksesta sanoo, että johdannaiset ja futuurit, jotka ovat erilaisiin tulevaisuudenarvioihin perustuvia sijoituskohteita, eivät itsessään ole ongelma.

Ongelma on se, että niiden myötä markkinat ovat erkaantuneet ruuantuotannon ja -kysynnän todellisuudesta. Se tekee hinnanvaihteluiden ennustettavuuden hankalaksi.

Investoinnit maatalouteen laiminlyöty

Ruokakriisin taustalla on myös poliittisia päätöksiä. Sekä kehitysmaiden hallitukset että kehitysapua antavat teollisuusmaat ovat laiminlyöneet maataloutta. Siihen ei ole investoitu, mikä on heikentänyt kehitysmaiden ruokaturvaa ja kykyä selviytyä ruokakriiseistä.

Maailmanpankin arvion mukaan Afrikan maat käyttivät vuosina 1980-2000 vain neljä prosenttia bruttokansantuotteestaan maatalouteen. Kansainvälisten rahoituslaitosten kehitysmaille antamien luottojen ehdoissa on edellytetty maatalouden tukijärjestelmän vähentämistä. Lisäksi maatalouteen suunnatun kehitysavun osuus on dramaattisesti vähentynyt.

Ruokakriisi on globaali ilmiö, mutta se ei kuitenkaan kosketa kaikkia samalla tavoin. Eniten ruokakriisistä kärsivät kehitysmaiden köyhät, joista lähes miljardi elää alle 1,25 dollarilla päivässä. Siitä 85 senttiä käytetään perheen ruokaan. Tällaisella budjetilla eläville pienikin ruuan hinnannousu on dramaattinen.

Ei olekaan ihme, että tammi-toukokuussa 2008 lähes 40 Afrikan, Aasian ja Latinalaisen Amerikan maassa oli ruokamellakoita. Viime vuoden syyskuussa ainakin kuusi ihmistä kuoli ruokamellakoissa Mosambikissa ja Egyptissä osoitettiin mieltä hintojen korotusta vastaan.

Puutteellinen ja riittämätön ravinto myös altistaa kroonisille sairauksille sekä alentaa on odotettavissa olevaa elinaikaa. Köyhimmissä maissa elinajan odote on alle 50 vuotta, mutta useissa rikkaissa maissa yli 80 vuotta.