Kolumni: Markkinat kaappasivat vallan Euroopassa

Euroopan johtajia syytetään epäonnistumisesta talouskriisin ratkomisessa. Taitoa heiltä puuttuukin, mutta ennen kaikkea kyse on antautumisesta markkinoiden mahdin edessä.

Markkinoilla tarkoitan investointipankkeja, vakuutusyhtiöitä sekä eläke- ja vipurahastoja. Ne käyvät kauppaa neljän tyyppisillä välineillä: valuutoilla, osakkeilla, obligaatioilla ja johdannaisilla.

Markkinoiden mahtia riittää valaisemaan kaksi lukua: koko maailman reaalitalouden vuotuinen bruttokansantuote on noin 45 biljoonaa euroa. Samaan aikaan "markkinoilla" liikkuu 75 kertaa suurempi rahamäärä, 3 450 biljoonaa euroa.

Mikään valtio ei kykene vastarintaan, jos markkinat päättävät käydä sen kimppuun. Vaikka Italia on maailman kahdeksanneksi suurin talous, se on Portugalin, Kreikan ja Espanjan ohella ollut hyökkäyksen kohteena jo toista vuotta.

"Markkinat" eivät hyökkää ulkoavaruudesta. Valtaosa on omia eurooppalaisia pankkejamme, samoja, jotka EU-maat päättivät pelastaa vuonna 2008. Kyse ei ole yhdysvaltalaisten, aasialaisten tai arabimaiden finanssipiirien iskusta euroaluetta vastaan.

"Sisällissotaa" johtavat Euroopan pankit, vakuutusyhtiöt, eläke- ja keinottelurahastot sekä rahoituslaitokset. Niiden hoidossa ovat eurooppalaiset rahat ja julkiset velat. Puolustaakseen - teoriassa - asiakkaidensa etuja ne keinottelevat ja piiskaavat valtioiden lainakorkoja ylös. Se on ajanut jo Irlannin, Portugalin ja Kreikan konkurssin partaalle. Kansalaiset pakotetaan kiristämään vyötä, kun hallitusten täytyy lepytellä "markkinoiden" korppikotkia eli omia pankkejaan.

Luottoluokittajat apuna

Pankit saivat Euroopan keskuspankilta luottoa yhden prosentin korolla ja lainasivat sen edelleen Espanjalle ja Italialle 6,5 prosentin korolla. Tilannetta pahentaa luottoluokittajien (Fitch, Moody's ja Standard & Poor's) skandaalimainen mahti. Niiden sanelema luokitus määrää, millä korolla valtiot saavat lainaa.

Luottoluokittajat ovat usein väärässä, kuten nykyisen finanssikriisin laukaisseiden Yhdysvaltojen subprime-asuntolainojen suhteen 2008. Luokittajilla on nyt häijy rooli. Kun euromaat joutuvat kiristämään vyötä, talouskasvu heikkenee. Se johtaa luottoluokituksen alenemiseen. Silloin velanhoitokulut kasvavat, mikä taas vaatii lisää leikkauksia, ja tuhoisa kierre on valmis.

Turhia uhrauksia

Taloudellinen sotatila selittää, miksi Kreikan tilanne paheni, vaikka hallitus leikkasi menoja hiki päässä. Kansalaisilta vaadituista uhrauksista ei ollut hyötyä, ja Kreikka on jo roskalainaluokassa.

Mutta markkinat saivat, mitä halusivat: niiden edustajat ovat nyt suoraan vallassa joutumatta piittaamaan vaaleista. Sekä Kreikan uusi pääministeri Lukas Papadimos että Italian Mario Monti ovat pankkiireja. Kumpikin on jossain vaiheessa työskennellyt yhdysvaltalaiselle Goldman Sachs -pankille, joka on erikoistunut nostamaan omaa väkeään valtaan.

Näiden teknokraattien tehtävänä on "rajoitetun demokratian" oloissa ja sosiaalisista kustannuksista välittämättä toteuttaa markkinoiden toiveet: lisää yksityistämistä, lisää leikkauksia ja uhrauksia, joita poliittiset johtajat eivät uskalla panna toimeen.

Hyvinvointivaltio alas

EU on viimeinen maailmankolkka, jossa kapitalismin petomaisuutta on hillitty hyvinvointivaltioksi kutsutulla mekanismilla. Markkinat eivät pidä siitä, ja sen tuhoaminen on annettu tehtäväksi valtaan nostetuille teknokraateille.

"Jälkipoliittiset" teknokraatit tuskin onnistuvat ratkaisemaan kriisiä. Mitä mahtaa tapahtua, jos kansalaiset tajuavat uhrauksensa turhiksi laman jatkuessa? Kuinka väkivaltaiseksi vastarinta yltyy? Miten talousjärjestys pidetään voimassa? Tuleeko eurooppalaisistakin demokratioista "autoritaarisia demokratioita"?

Ignacio Ramonet päätoimittaa Le Monde Diplomatique -lehden espanjankielistä painosta.