Arabikevät vaati ainakin 20 toimittajan hengen

Journalistien ammattikunta maksoi viime vuonna kovan hinnan Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan kansannousuista.

Vähintään 20 toimittajaa tapettiin ja 553 joutui hyökkäyksen tai uhkausten kohteeksi, Toimittajat ilman rajoja -järjestö (RSF) raportoi.

"Arabikevään alkuvaiheessa viranomaiset yrittivät kaikin keinoin valvoa tiedonvälitystä", RSF:n tutkija Soazig Dollet sanoo.

"Hallitukset pyrkivät pimittämään väkivallan, jolla turvallisuusjoukot tukahduttivat mielenilmauksia. Kännykkä- ja internetyhteyksiä suljettiin, koti- ja ulkomaisia toimittajia vainottiin", hän jatkaa.

Demokratialiike alkoi Tunisiasta, jonka presidentti joutui lähtemään jo tammikuussa 2011, ja levisi nopeasti Egyptiin sekä muihin arabimaihin.

Syyria ja Bahrain pahimmat

"Kaikissa maissa vallanpitäjien ensireaktiona oli estää tiedonkulku", Samir Kassir -säätiön johtaja Ayman Mhanna sanoo.

"He ryhtyivät ensin sulkemaan sosiaalista mediaa, kuten Facebookia ja Twitteriä, mutta tajusivat pian, että niiden kautta on helppo valvoa, kuka kirjoittaa ja mitä. Sitten rajoitettiin ulkomaisen ja riippumattoman median toimintaa", Mhanna kertoo.

Hänen mukaansa tilanne on jonkin verran helpottunut muualla paitsi Syyriassa ja Bahrainissa. Ulkomaiset toimittajat pääsevät Syyriaan vain salaa, elleivät suostu toimimaan viranomaisten valvonnassa.

Sekään ei takaa turvallisuutta, kuten ranskalaisen televisiotoimittajan Gilles Jacquierin tammikuinen kuolema Homsissa osoitti.

Mhanna luonnehtii myös Bahrainin tilannetta erittäin vaikeaksi, sillä naapuruston öljymaat haluavat oman etunsa vuoksi estää kumouksen siellä.

Pykälien mukaan

Ihmisoikeusjärjestöt ovat pitkään luokitelleet Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan maat maailman pahimpiin sensuroijiin.

Toimittajien työtä rajoittavia pykäliä on löytynyt julkaisutoimintaa ja televiestintää koskevista säädöksistä sekä poikkeustila- ja rikoslaeista.

Korruptiota ja viranomaisten väärinkäytöksiä tutkineet toimittajat on saatu helposti telkien taa vaikkapa valtion maineen mustaamisesta.

Bahrainissa sensuuritoimien perustelut haetaan vuoden 2002 lehdistölaista. Syyrian rikoslain nojalla on mahdollista julistaa uutisten levittämisen ulkomaille rikokseksi.

Syyriassa ja Egyptissä on myös turvattu poikkeuslakiin, joka antaa viranomaisille laajat valtuudet pidättää journalisteja ja poliittisia aktivisteja ilman oikeudenkäyntiä.

Epävarma tulevaisuus

Egyptiläisen ihmisoikeusjärjestön tiedottaja Ramy Raoof listaa Hosni Mubarakin ajan sensuurin monia muotoja: soitot päätoimittajille, painokoneen pysäyttäminen kesken lehdenteon, lehtien painosten takavarikointi ja toimittajien ahdistelu.

"Niitä tapahtuu edelleen, mutta sisäministeriön sijasta asialla on nyt armeija", Raoof sanoo. Egyptin armeija lähetti viime helmikuussa lehdille kirjeen, jossa kiellettiin julkaisemasta mitään asevoimia koskevaa tietoa.

Mhannan mukaan moni arabimaa väittää turvanneensa lailla lehdistönvapauden, mutta pykälät jättävät viranomaisille paljon porsaanreikiä.

Nyt reilu vuosi arabikevään alkamisen jälkeen osa maista rakentaa uudenlaista tulevaisuutta ja osassa kampailu jatkuu. Toimittajien työ ei silti ole helppoa missään.

"Pelon muureja on murrettu, ja journalistit pystyvät paikoin ilmaisemaan itseään aiempaa vapaammin. Vaarat ovat kuitenkin kasvaneet siellä, missä vanhaa valtaa ei ole saatu kaadettua tai uskonnollinen ääriliike nostaa päätään", Mhanna sanoo.