Suomessa homo- tai transfobiaa pakenevien turvapaikanhakijoiden palautukset kotimaihinsa ovat nousseet otsikoihin viime aikoina. Maailmalla huomiota ovat herättäneet muun muassa Pietarin "homopropagandan" kieltävä lakialoite sekä Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian ilmoitus seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisoikeuksien kunnioittamisesta yhtenä kehitysyhteistyön kriteerinä.

Lesbojen, homojen, biseksuaalien, trans- ja intersukupuolisten eli LHBTI-ihmisten oikeudet ovat ajankohtaisia niin Suomessa kuin maailmallakin.

"Yhdysvaltojen ulkoministeri Clintonin linja LHBTI-oikeuksista Yhdysvaltojen ulkopolitiikassa on rohkaiseva", totesi kehitysministeri Heidi Hautala LHBTI-ihmisten oikeuksiin pureutuvassa seminaarissa helmikuussa.

Monessa kehitysmaassa seksuaaliseen suuntautumiseen ja sukupuoli-identiteettiin perustuva syrjintä on Hautalan mukaan suuri ongelma. Homoseksuaalisuus on kriminalisoitu kymmenessä Afrikan maassa, uusimpana tulokkaana Nigeria.

Hautalan mukaan Yhdysvallat ja Iso-Britannia suurina avunantajina ovat näyttäneet esimerkkiä siitä, että LHBTI-kysymykset voidaan nostaa näkyvästi esiin kehityspolitiikassa. Myös Suomen uudessa kehityspoliittisessa ohjelmassa on Hautalan mukaan vahva painotus ihmisoikeuksiin ja LHBTI-oikeuksiin. Hautala ei kuitenkaan usko, että avun katkaiseminen olisi oikea keino.

"Sen sijaan pitäisi vahvistaa poliittista dialogia."

Hautala mukaan Euroopan neuvoston aktivoituminen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen syrjinnän vastustamisessa on positiivinen suuntaus.

"Kyse ei ole erioikeuksista, vaan kaikille ihmisille kuuluvista ihmisoikeuksista", kehitysministeri toteaa.

Edistyksen lisäksi haasteitakin riittää. Suomessa ja Ruotsissa esimerkiksi transsukupuolisten ihmisten sterilisoimista edellyttävä laki on herättänyt runsaasti keskustelua. Suomessa sukupuoltaan korjaavat ihmiset ovat ainoa ihmisryhmä, jolta nykyään estetään lisääntyminen. Vammaisten ja mielenterveyspotilaiden pakkosterilisointi poistui lainsäädännöstä jo 1960-luvulla.

"Laki heijastaa pelkoa, tietämättömyyttä ja asenteellisuutta", sanoo Hautala.

Ei mielipidekysymyksiä vaan ihmisoikeuksia

Helsingin Pride-kulkuetta vastaan kesällä 2010 tehdyt hyökkäykset nostivat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä vastaan tehdyt viharikokset polttavaksi puheenaiheeksi myös Suomessa, mutta poliisin tietoon tulee edelleen harvoja tapauksia.

Etyjin tilastojen mukaan Suomessa tehdään vain muutamia kymmeniä viharikoksia vuosittain, siinä missä Ruotsissa tehdään satoja ja Englannissa tuhansia. Ovatko Suomessa asiat näin hyvin mallillaan vai onko kyse tilastoharhasta?

Viharikoksista raportointikynnys on korkea, sanoo Seta ry:n pääsihteeri Aija Salo, ja viranomaisten taholta koettu syrjintä ja negatiiviset kokemukset voivat vaikeuttaa avun pyytämistä. Salon mukaan viranomaisten olisi tärkeää panostaa aktiivisesti luottamuksen rakentamiseen.

"Iso osa viharikoksista ei koskaan tule poliisin tietoon", sanoo Johanna Suurpää oikeusministeriöstä.

Tämän takia olisi tärkeää kehittää muitakin metodeja kuin poliisin tilastoja oikean tiedon keräämiseksi.

Myös vihapuheen kasvanut suosio huolestuttaa keskustelijoita. Salon mukaan vihapuhe on liukas käsite, ja esimerkiksi nettikeskusteluissa voi sanoa melko paljon ilman, että poliisi puuttuu asiaan.

Ongelmana on myös se, että Suomessa vähemmistökysymyksiä ajatellaan usein mielipidekysymyksinä eikä ihmisoikeuskysymyksinä, toteaa toimittaja Johanna Korhonen.

Viharikosten ja puheiden kitkemiseen tarvitaan kuitenkin muutakin kuin poliisin väliintuloa.

"Pitäisi ennakoida ja ehkäistä, ei vain reagoida, sillä kyse ei ole yksittäisistä tapauksista", sanoo Arja Vaipio sukupuolivähemmistöjä edustavasta Trasek ry:stä.

LHBTI-myönteistä ilmapiiriä voisi panelistien mielestä edistää kuntien, työsuojeluviranomaisten, perhepalveluiden ja koulutuksen kautta. Seta esimerkiksi kouluttaa opettajia, mutta LHBTI-tietoisuuden välittäminen oppilaille jää kuitenkin opettajien oman asenteen varaan, sanoo Salo.