Taistelut Syyriassa ovat puhjenneet vakavaksi sisäiseksi konfliktiksi. Kiina ja Venäjä vesittivät YK:n päätöslauselman, joka olisi saattanut johtaa jälleen uuteen sotilaalliseen interventioon. Libyasta on otettu oppia. Suomen Lähi-idän instituutin johtajan Ari Kerkkäsen mukaan Venäjällä on länsimaita realistisempi käsitys Syyrian tilanteesta.

YK:n mukaan taistelut Syyriassa ovat vaatineet yli viidentuhannen ihmisen hengen. Voidaanko puhua sisällisodasta?

"Voidaan. Sisällissota määritellään valtion hallinnon ja sitä vastustavien toimijoiden väliseksi aseelliseksi konfliktiksi. Syyria siirtyi alkusyksyn aikana rauhanomaisen kansannousun vaiheesta sisällissotaan."

Syyriassa käydään taisteluita Assadin hallituksen ja opposition välillä. Wikileaksin tietojen mukaan Yhdysvallat on tukenut miljoonilla dollareilla oppositiota jo vuodesta 2006 lähtien. Opposition suuri ongelma on sen hajanaisuus, joka heijastelee maan alueellista, uskonnollista ja etnistä moninaisuutta.

"Opposition päätoimijat muodostuvat Syyrian sisällä olevasta ja toimivasta kansallisesta koordinaatiokomiteasta, joka pyrkii koordinoimaan alueellisia ja paikallisia oppositiotoimijoita ja katumielenosoituksia. Pääasiassa Syyrian ulkopuolella toimii Syyrian kansallisneuvosto, jolla on myös edustajia Syyriassa. Sen toiminnassa ovat vahvasti Syyriasta jossakin vaiheessa syystä tai toisesta muuttaneet aktivistit. Syyriassa kielletyllä Muslimiveljeskunnalla on huomattava edustus Syyrian kansallisneuvostossa. Nämä kaksi opposition ’sateenvarjo-organisaatiota’ eli kansallinen koordinaatiokomitea ja Syyrian kansallisneuvosto eivät ole kyenneet sopimaan keskenään yhtenäisistä menettelytavoista tai ohjelmasta."

Molempien kattojärjestöjen todellista tukea syyrialaisten keskuudessa on vaikea arvioida. Maan sisällä toimivalla koordinaatiokomitealla uskotaan kuitenkin olevan maan ulkopuolelta käsin toimivaa kansallisneuvostoa vahvempi kannatus. Koordinaatiokomitea vastustaa kansallisneuvostoa selvemmin opposition aseellista väkivaltaa. Kerkkänen jatkaa:

"Koordinaatiokomitea on kansainvälisesti paljon huonommin tunnettu kattojärjestö, koska Syyrian ulkopuolella toimivalla kansallisella neuvostolla on parempi pääsy kansainväliseen mediaan ja jatkuvat yhteydet Arabiliittoon. Niin sanotun Vapaan Syyrian armeijan johto toimii myös Syyrian ulkopuolelta käsin ja on läheisessä yhteydessä Syyrian kansallisneuvostoon." Vapaan Syyrian armeijan sotilaiden lukumäärää ei tiedetä. Se koostuu lähinnä armeijasta loikanneista tai muista aseisiin tarttuneista ja on Kerkkäsen mukaan suurempi paperilla kuin todellisuudessa. Sillä ei ole käskyvaltaa läheskään kaikkiin aseellisiin oppositiotoimijoihin, joita Syyriassa nyt on.

Nämä ovat Syyrian näkyvimmät oppositioryhmät tällä hetkellä. Niiden lisäksi on muita oppositiota edustavia toimijoita ja ryhmiä, joista osan motiivit lienevät puhtaasti rikollisia (salakuljetus, pienasekauppa).

Median vääristynyt todellisuus

"Media on jossakin määrin vääristänyt kuvaa Syyrian tapahtumista, eikä se näytä koko kuvaa tilanteesta, joka ei ole läheskään niin mustavalkoinen kuin miltä näyttää. Toisaalta tämä vääristymä syntyy osittain luonnollisesti tai tahtomatta, kun ulkomaailmalle näytetään kuvia ja raportoidaan varsinaisilta taistelualueilta. Syyrian ulkopuolella olevalla oppositiolla on käytössään vahva kansainvälinen mediaverkosto, joka edistää heidän ’kertomustaan’ konfliktista. Sitä samaa tukee qatarilainen Al-Jazeera mediakanavineen”, Kerkkänen lisää. Al-Jazeeran uskottavuus on ollut koetuksella niin sanotun arabikevään alkamisesta lähtien. Sen sijaan kansainväliset ihmisoikeusjärjestöt ovat Kerkkäsen mukaan raportoineet hyvin epäillyistä rikoksista ihmisyyttä vastaan, joihin hallinto on todennäköisesti syyllistynyt.

"Media kuitenkin helposti unohtaa, että aseellisen opposition oma toiminta on osaltaan johtanut tilanteen muuttumiseen rauhanomaisesta kansannoususta sisällissotaan, jonka jalkoihin siviilit jäävät. Syyllisyys–syyttömyys-kysymykset ratkaistaan aikanaan, ja niitä varten on olemassa omat instituutiot ja menettelytavat", toteaa Kerkkänen.

"Vääristynyt media voi pahimmillaan lietsoa lisää väkivaltaa. Media saattaa vaikuttaa kansainväliseen poliittiseen päätöksentekoon, joka ei edistä väkivallan lopettamista ja konfliktinratkaisua. Tehtyjä rikoksia ihmisyyttä vastaan ei pidä unohtaa eikä painaa villaisella, mutta konfliktin ollessa käynnissä päähuomion on oltava siinä, kuinka vielä tekemättömät rikokset voidaan estää. Se onnistuu vain väkivaltakierteen katkaisulla ja sitä seuraavalla poliittisella prosessilla."

Kuinka pattitilanteesta päästään ulos? Miksi hallitus ja oppositio eivät aloita neuvotteluita?

"Ainoa käsitettävissä oleva ulospääsyreitti on väkivaltakierteen päättäminen, joka käynnistyisi alueellisista tai paikallisista tulitauoista ja laajenisi käsittämään koko maan."

Vasta enimmän väkivallan laannuttua voidaan toteuttaa uudistuksia, joilla on syyrialaisten enemmistön tuki. Syyria tarvitsee Kerkkäsen mukaan konfliktinratkaisua. Olisi saatava aikaan poliittinen sopimus ja yhteisymmärrys hallinnon ja merkittävimpien oppositiotoimijoiden välillä. Vasta sen jälkeen päästään käsiksi varsinaisiin yhteiskuntaa uudistaviin poliittisiin prosesseihin. Näitä olisivat perustuslain muuttaminen, monipuoluejärjestelmän mahdollistaminen käytännössä, parlamentti- ja presidentinvaalit sekä turvallisuussektorin kokonaisvaltainen uudistaminen. Osa ongelmaa ovat lähinnä Ranskasta ja Turkista käsin toimivat kansallisneuvoston elementit, jotka eivät suostu neuvottelemaan Syyrian hallituksen kanssa.

Syyria osana ”arabikevättä”

Syyrian kansannousu ei olisi käynnistynyt ilman Tunisian ja Egyptin tapahtumien antamaa lähtölaukausta. Kuten muissakin autoritaarisesti hallituissa valtioissa, myös Syyriassa oli useita syitä, jotka ovat vuosikymmeniä aiheuttaneet tyytymättömyyttä: itsevaltainen hallinto, ihmisoikeusloukkaukset, pidätykset, korruptio, työttömyys, poikkeustilalaki, aidon demokraattisen monipuoluejärjestelmän puuttuminen ja kansalaisyhteiskunnan toimijoiden kapeat toimintamahdollisuudet.

"Toisaalta Syyriassa oli totuttu tiettyyn yhteiskuntavakauteen neljänkymmenen viime vuoden aikana, eikä suurimman osan syyrialaisista tarvinnut erityisesti pelätä fyysistä väkivaltaa. Kymmenen viime vuoden aikana tapahtui selvää vapautumista taloussektorilla, kansainväliset yhteydet lisääntyivät ja varsinkin suurkaupunkien keskiluokka eli varsin hyvää elämää. Niin sanotun arabikevään maat ovat kuitenkin toisistaan poikkeavia, eikä Syyrian tilannetta siten voi verrata esimerkiksi Egyptiin tai Tunisiaan."

Syyria on etnisesti ja uskonnollisesti hyvin fragmentoitunut maa, ja pinnan alla on pitkään kytenyt uskontojen (alawiitit ja kristityt vastaan sunnat) välinen epäluuloisuus. Sunnimuslimeja on noin 70 prosenttia väestöstä, shiialaisuudesta irtautuneita alawiitteja, jotka 40 viime vuotta ovat hallinneet Syyriaa, noin 10 prosenttia samoin kuin eri kirkkokuntia edustavia kristittyjä. Lisäksi Syyriassa on varsin huomattavat kurdi- ja druusivähemmistöt. "Syyrialaisuuden identiteetti ei varmasti missään sen mandaatti- tai itsenäisyysajan vaiheessa ole ohittanut syyrialaisten etnistä tai uskonnollista identiteettiä. Luonnollisesti kansallisvaltiokehityksessä on oma historiansa alkaen osmaniajalta ja sen imperiumin purkautumisesta. Nykyinen Syyria on oman kehityksensä tulos, mutta sen sisäistä yhtenäisyyttä heikentävät etniset ja uskonnolliset jakolinjat, jotka nyt ovat kärjistyneet. Niitä on helppo propagandistisesti hyödyntää kansakunnan kriisin aikoina”, Kerkkänen toteaa.

"Syyrian kansannousujen alussa ei vaadittu presidentin eikä hallinnon eroa tai vaihtamista. Painopiste oli uudistusten vaatimuksessa. Hallinto oli hidas käynnistämään uudistusprosessia, ja varsinkin sen toteuttaminen näytti lähes olemattomalta. Katumielenosoittajilla ei ollut kärsivällisyyttä jäädä odottamaan mahdollisia luvattuja uudistuksia. Painetta hallintoa vastaan lisättiin, ja hallinto puolestaan vastasi siihen voimatoimin, mikä synnytti yhä enemmän kuolonuhreja. Kierre syntyi, ja osa oppositiosta tarttui aseisiin ja käynnisti hyökkäykset hallinnon turvallisuusviranomaisia ja -kohteita vastaan."

Näin sisällissota oli valmis. Sitä lietsoi uskontojen välisten suhteiden kärjistyminen erityisesti Homsin alueella. Syyrian erottaa Kerkkäsen mukaan Egyptin tapahtumista se, että hallinto on luottanut turvallisuusviranomaisten (armeija, turvallisuuspalvelut ja poliisi) pysyvän sen takana. Syyrian turvallisuusjärjestelmän rakenteen suunnitteli presidentin isä Hafez al-Assad. Se on vastustuskykyinen sisältäpäin tulevia uhkia vastaan. Tämä selittää Kerkkäsen mukaan ainakin osittain hallinnon kykyä pysyä pystyssä huomattavienkin sisäisten levottomuuksien aikana.

Jos niin sanotun arabikevään alussa USA:ta ja EU:ta patisteltiin kuuntelemaan mielenosoittajien vaatimuksia, nyt näyttäisi intoa riittävän hallintojen kaatamiseen niin rahallisella kuin aseellisellakin tuella. Venäjä ja Kiina kaatoivat puolestaan YK:n Syyriaa koskevan päätöslauselman. Onko kyse suurvaltojen valtapelistä?

"Venäjä ja Kiina pelkäsivät, että YK:n päätöslauselma jollakin tavalla voitaisiin tulkita kansainvälisen intervention mahdollistajaksi. Tämä oli yksi syy, mutta toinen selvä syy Venäjän kannassa on se, että he tunnustavat Syyriassa olevan käynnissä taisteluita hallinnon ja eri aseellisten ryhmien välillä, ja mikäli tämän väkivallan halutaan loppuvan, neuvotteluja on käytävä hallinnon ja oppositiotoimijoiden välillä. Venäjällä on edelleen hyvin tärkeä rooli siinä suhteessa, että se pystyy vaikuttamaan Syyrian nykyiseen hallintoon. Venäjä voi edistää mahdollisia aseellisen väkivallan lopettamiseen tähtääviä neuvotteluja ja painostaa Syyrian hallitusta sitoutumaan sekä väkivallan lopettamiseen että poliittisten uudistusten toteuttamiseen."

Kirjoittaja on Suomen Rauhanpuolustajien projektikoordinaattori. Tämä haastattelu on alunperin julkaistu Rauhan puolesta-lehdessä 1/2012.