Lapset ovat tulevaisuus, sanotaan. Todennäköisesti missään muualla ei tuolla tulevaisuudella ole samanlaista painoarvoa kuin miehitetyillä palestiinalaisalueilla.

Israelin kohta 45 vuotta Länsirannalla jatkunut miehitys on ajanut koko palestiinalaisväestön ahtaalle. Tilanne vaikuttaa ulkopuolisen ja monen paikallisen silmissä toivottomalta. Jatkuvasti laajenevat siirtokunnat muodostavat ongelman, joka on muodostunut niin suureksi, että rauhanneuvottelujen lähtökohtana oleva vuoden 1967 rajoille palaaminen näyttää mahdottomalta.

Elämä Länsirannalla koostuu siirtokuntalaisten uhkailusta, työttömyydestä, liikkumisvapauden rajoituksista sekä vankilatuomioista. Minkälaiset eväät elämään se antaa siellä kasvavalle lapselle?

Lapsia sotilastuomioistumissa

Israel on ratifioinut YK:n lasten oikeuksien sopimuksen, ja sitä tulisi soveltaa myös miehitetyillä alueilla. YK on torjunut Israelin näkemyksen siitä, ettei näin olisi. Lapsuus Länsirannalla on silti kaukana siitä, mitä sen tulisi olla. Vaikka rikosoikeudellinen vastuu niin Israelissa kuin Länsirannallakin alkaa 12 vuoden iässä, sijaitsee muutaman kymmenen kilometrin päässä toisistaan kaksi hyvin erilaista todellisuutta.

Israelin valtion alueella alaikäisiin sovelletaan Israelin lainsäädäntöä, etenkin 1971 voimaan tullutta nuorisolakia. Tämän mukaan täysi-ikäisyden raja on 18 vuotta. Länsirannalla puolestaan sovelletaan sotilaslakia, jossa täysi-ikäisyyden raja on 16 vuotta. Myös Israelin puolella on alaikäisiä mahdollista tuomita vankeusrangaistukseen, mutta alle 14-vuotiaiden kohdalla tätä ei tulisi lain mukaan koskaan soveltaa. Tämä kun olisi Israelin korkeimman oikeuden entisen presidentin Dorit Beinischin mukaan "lapselle haitallista ja potentiaalisti epäoikeudenmukaista". Alle 14-vuotiaita ei myöskään saa pitää tutkintavankeudessa ennen oikeudenkäynnin päättymistä.

Länsirannalla sovellettava, turvallisuusäännöstöön perustuva sotilaslaki sen sijaan ei tätä haittaa ja epäoikeudenmukaisuutta tunne, vaan rikosoikeudellisen vastuuiän saavutettuaan käsitellään palestiinalaislapsia täysi-ikäisinä. Tämä tarkoittaa sitä, että heitä voidaan pitää tutkintavankeudessa oikeudenkäynnin ajan ja käsittelyn loppuun saakka jopa kahden vuoden ajan. Tarvittaessa sotilaallinen vetoomustuomioistuin voi jatkaa tätä vielä puolella vuodella.

Ennen syytteenlukua ei israelilaislapsia voida pitää pidätettyinä yli 20 päivää. Tätä voidaan poikkeustapauksissa jatkaa, mutta se ei saa yhteensä ylittää 30:tä päivää. Palestiinalaislasten kohdalla maksimipidätysaika on sen sijaan 90 päivää, jota sotilaallinen vetoomustuomioistuin voi tarvittaessa jatkaa vielä 30 päivällä.

Vaikka myös 14 vuotta täyttäneet israelilaislapset voidaan tuomita vankeusrangaistuksiin, ei tätä usein tapahdu, sillä alle puolen vuoden vankeusrangaistukset on korvattavissa yhdyskuntapalvelulla. Tuomarilla on myös oikeus vapauttaa syytetty vankeustuomiosta, vaikka hänet olisi tuomittu syylliseksi. Palestiinalaisalueilla sen sijaan jo 12-vuotiaat voidaan tuomita vankilaan. 12–13-vuotiaiden maksimirangaistus on puoli vuotta. 14–15-vuotiaiden kohdalla maksimirangaistuaika on vuosi, poislukien rikokset, joissa säädetty rangaistus on pidempi kuin viisi vuotta.

Israelilaiset ihmisoikeusjärjestöt Association for Civil Rights ja Yesh Din vaativat vuosina 2010 ja 2011 lainsäädännöllisiä muutoksia, jotka takaisivat palestiinalaislapsille Israelin lakiin verrattavan suojan. Toistaiseksi ei näihin vaatimuksiin ole saatu vastausta.

Valvottamista, väkivaltaa ja eritystä

Tämän lisäksi Israelin laki määrää, että alaikäisten kuulustelijan täytyy olla tehtävään erikoistunut henkilö. Se säätelee myös olosuhteet, joissa alaikäisiä saadaan kuulustella, kuten sen, että lapsen vanhemman tai sukulaisen tulee saada olla paikalla. Se myös rajoittaa kuulusteluaikoja niin, ettei alaikäisiä saa kuulustella yöllä. Länsirannalla sovellettavasta sotilaislaista tällaiset määräykset puuttuvat.

Ongelmia liittyy myös olosuhteisiin, joissa lapsia pidätetään. Tämä on tuttua muun muassa Hebronin ja Betlehemin välissä sijaitsevassa Al-Arroubin pakolaisleirissä, jossa Israelin armeijan sotilaiden yölliset ratsiat ovat arkipäivää. Myös lapsia pidätetään näissä iskuissa rutiininomaisesti, kertoo Punaisen Ristin kansainvälisellä komitealla työskentelevä ja itsekin leirillä asuva Nidal Alfaraji.

"Sotilaat tulevat varoittamatta keskellä yötä, rikkovat paikkoja eivätkä välitä siitä, kuinka se pelottaa lapsia", hän jatkaa. Lapset viedään läheisen siirtokunnan alueella sijaitsevaan vankilaan, jossa epäinhimillinen kohtelu jatkuu.

Tämän vahvistaa myös Physicians for Human Rights -järjestö. Sen Israelin osaston edustajan Graciela Carmonin mukaan useissa tapauksissa lapsia viedään juuri edellä mainitun kaltaisissa olosuhteissa. Usein vanhemmille ei anneta edes tietoa siitä, mihin lapsi on viety. Saattaa myös viedä päiviä, ennen kuin lapsella on mahdollisuus tavata asianajajaansa.

Carmon kertoo kuulusteluolosuhteiden ja menetelmien (joihin luetaan mukaan pitkittyneet kuulustelut, eristys ja valvottaminen) tietyissä tapauksissa johtaneen myös pakotettuihin, vääriin tunnustuksiin. Joissain tapauksissa lapsille allekirjoitettavaksi osoitetut dokumentit ovat pelkästään hepreaksi – kielellä, jota he eivät ymmärrä.

Defence for Children International -järjestön vuonna 2011 julkaisema raportti kertoo käytetyistä menetelmistä tarkemmin. Liki kaikkien haastateltujen lasten (97 prosenttia) kädet sidottiin ja melkein yhtä moni (92 prosenttia) kertoi myös heidän silmiensä olleen sidottu. 67 prosenttia kuulluista lapsista kertoo ruumiillisesta väkivallasta ja 42 prosenttia herjaavasta kielenkäytöstä. Geneven sopimusten vastaisesti 72 prosentissa tapauksista pidätetyt palestiinalaislapset siirrettiin Israelin puolelle.

Rauhan siemeniä kylvämässä?

Ihmisarvoista kohtelua tämä ei ole. Se, kuinka helposti tuomitsisimme tämän kidutuksen tunnusmerkit täyttävänä mikäli tämä tapahtuisi missään muualla, on jokaisen itse pääteltävissä. Lapset ovat erityisen haavoittuvaisessa asemassa ja heidän edellytyksensä toipua tällaisesta kohtelusta ovat aikuisia merkittävästi heikommat. Minkälaisia aikuisia heistä kasvaa? Mitä tapahtuu sitten, kun heidän sukupolvensa on äänestysiässä? Kun on heidän aikansa ottaa vastuu rauhanprosessista? Kun on heidän aikansa valita, jatkaako vastarintaa rauhanomaisin keinoin?

Väkivalta ei ole koskaan ratkaisu eikä lapsen paikka ei ole koskaan kaltereiden takana. Minkälainen tulevaisuus siis odottaa lapsia, jotka ovat kasvaneet väkivallan ja epäoikeuden määrittämässä maailmassa? Minkälaisen viestin lähettää kansainvälinen yhteisö tehdessään päätöksen olla puuttumatta asiaan? Onko sillä varaa olla puuttumatta asiaan, jos hintana on kolmas intifada?

Jos palestiinalaiset eivät voi luottaa kansainväliseen yhteisön apuun tilanteessa, jonka se kuitenkin on julkisesti tuominnut päätöslauselma toisensa jälkeen niin keneen sitten? Miehittäjiensä apuun? Tilastojen mukaan toivo on vähäistä: Yesh Dinin mukaan vain 3,5 prosenttia palestiinalaisten nostamista syytöksistä heihin tai heidän omaisuuteensa kohdistuvista israelilaissotilaiden rikkomuksista johtaa koskaan syytteeseen.

Kirjoittaja on Lähi-itään erikoistunut FM, joka on toiminut Amnestyn maakoordinaattorina sekä ihmisoikeustarkkailijana Hebronissa. Tässä esitetyt mielipiteet ovat kuitenkin henkilökohtaisia.