Satoja afgaaninaisia vangittuna moraalirikoksista | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Satoja afgaaninaisia vangittuna moraalirikoksista

Pakkoavioliitosta pakeneminen voi viedä naisen telkien taakse.

Noin 400 afganistanilaista naista ja tyttöä on vangittuna syyllistyttyään moraalirikoksiin, vaikka he ovat enemmän uhreja kuin rikollisia, kertoo ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch (HRW).

Järjestö haastatteli kuudessa vankilassa ja nuorten pidätyskeskuksessa kymmeniä naisia ja tyttöjä. Lähes kaikki tytöistä ja puolet naisista oli pidätetty moraalirikoksista. He olivat esimerkiksi paenneet pakkoavioliitosta tai kotiväkivallan keskeltä tai harrastaneet avioliiton ulkopuolista seksiä, joksi lasketaan myös raiskaus ja pakkoprostituutio.

Monet naiset olivat hakeneet apua poliisilta, mutta joutuneet sen sijaan pidätetyiksi. Heidän kokemiaan väärinkäytöksiä ei ollut tutkittu.

Myös oikeudenkäynnit olivat epämääräisiä: poliisi pidätti naiset aviomiehen tai sukulaisen valituksen perusteella, syyttäjät jättivät todisteet huomiotta ja naiset joutuivat allekirjoittamaan tunnustuksia, joita eivät osanneet edes lukea. Tuloksena saattoi olla yli kymmenen vuoden tuomio.

Avioliitosta karkaaminen ei ole Afganistanissa rikos, mutta maan korkein oikeus on ohjeistanut tuomareita kohtelemaan karanneita naisia ja tyttöjä rikollisina. Myös avioliiton ulkopuolinen seksi on rikos. Väkivalta naisia kohtaan kiellettiin vuonna 2009, mutta viranomaiset eivät usein piittaa siitä.

HRW muistuttaa, että kun talebanhallinto kaadettiin vuonna 2001, Afganistanin naisille ja tytöille piti koittaa uusi aika. Vaikka esimerkiksi naisten koulutuksessa ja työllisyydessä on edistytty, moraalirikokset ovat vain yksi esimerkki naisten ongelmista.

"Presidentti Karzain, Yhdysvaltojen ja muiden pitäisi viimeinkin tehdä totta rohkeista lupauksista lopettamalla vangitseminen moraalirikoksista ja toteuttamalla sitoumukset naisten oikeuksien täyttämiseksi", sanoo HRW:n johtaja Kenneth Roth.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia