Arabikevään tapahtumat mobilisoivat kansoja kautta Pohjois-Afrikan ja Lähi-Idän. Taistelu kosketti kaikkia väestönosia ja naiset kerääntyivät kaduille miesten lailla vastustamaan korruptoituneita yksinvaltiaita. Odotukset olivat korkealla vallapitäjien päiden alkaessa putoilla. Minkälainen on naisten asema vuosi kansannousujen jälkeen?

Tunisiasta alkanut liikehdintä johti maassa varsin nopeasti vallanvaihtoon ja ensimmäisiin demokraattisiin vaaleihin. Useampaan otteeseen lykätyista vaaleista teki historiallisen mm. laki ehdokasasettelusta, joka edellytti jokaisen puolueen ehdokaslistan koostuvan tasapuolisesti miehistä ja naisista. Tunisiaa pidettiin muun muassa edistyneen perhesuunnittelun ansiosta jo aikaisemmin varsin liberaalina maana, mutta maassa toimivat naisasiajärjestöt raportoivat muiden ihmisoikeusjärjestöjen lailla jatkuvasta häirinnästä, uhkailusta ja toiminnan rajoittamisesta. Muutoksia vaadittiin muun muassa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa sekä perintöoikeutta käsittelevän lainsäädännön uudistamiseksi.

Vallanvaihdoksen jälkeen monet järjestöt ilmaisivat pettymyksensä siitä, että entisen presidentin Zine el Abidine Ben Alin syrjäyttämisen jälkeisessä Tunisiassa naiset löysivät itsensä yhä marginaalisessa asemassa. He olivat aliedustettuina niin uutta perustuslakia laatimaan asetetussa komissiossa kuin uusissa hallituksissakin. Myös lokakuun 2011 vaalit osoittautuivat hienoiseksi pettymykseksi: yli 4000 naisehdokkaasta vain 49 valittiin 217- paikkaiseen parlamenttiin. Nykyisessä hallituksessa naisministereitä on vain kaksi.

Myös entisen Ben Alin aikana laittomien islamistipuolueiden paluu maan poliittiseen kenttään herätti huolta naisasiajärjestöissä. Radikaalimpia puolueita kuten Hizb at-Tahrir ei suostuttu vallankumouksen jälkeisessäkään Tunisiassa laillistamaan, mutta vaalivoittajaksi nousi maltillista islamistilinjaa julkisuudessa korostanut Ennahda-puolue.

Puolueen puheenjohtajan Rached Ghannouchin paluu Tunisiaan 23 vuoden maanpaon jälkeen ei pelkoja juurikaan liennyttänyt, sillä ensimmäisissä kommenteissaan paluunsa jälkeen hän esitti ratkaisuksi maan korkeaan työttömyyteen "naisten jättäytymistä työelämästä kotiin". Islamistipuolueiden paluun myötä Tunisian katukuvaan tekivät paluun myös aikaisemmin kielletyt kokoparrat ja kokohunnutus ja Tunisiassa raportoitiin teinityttöihin kohdistuvista, "moraalittomasta pukeutumisesta" johtuvista hyökkäyksistä.

Naisten ja tyttöjen asema heikoilla

Elokuussa 2011 Tunisiasta tuli kuitenkin alueen ensimmäinen maa, joka on varauksettomasti hyväksynyt naisiin kohdistuvan väkivallan eliminoimiseen tähtäävän CEDAW-julistuksen.

Perintöoikeudessa ja avioeroon liittyvissä kysymyksissä naiset ovat silti yhä epätasa-arvoisessa asemassa. Naisten perintöosuus on vain osa miespuolisten perijöiden osuudesta. Avioeron sattuessa naiset ovat heikommassa asemassa omaisuuden ja lasten huoltajuuteen liittyvissä kysymyksissä. Tunisia on myös yksi neljästä Afrikan Unionin maasta, joka on kieltäytynyt allekirjoittamasta Maputo-Protokollaa (Protocol to the African Charter on Human and People’s Rights on the Rights of Women in Africa) esimerkiksi avioliittokysymyksiin vedoten.

Marokkoa kuohutti maaliskuussa 2012 Amina-nimisen tytön tapaus. 16-vuotias tyttö tappoi itsensä, koska hänet pakotettiin naimisiin hänet väkivaltaisesti raiskanneen miehen kanssa. Täten mies vältti Marokon rikoslain artiklan 475 mukaisesti vankeustuomion.

Ihmisoikeusjärjestöt ovat vaatineet lainsäädännöllisiä muutoksia naisiin kohdistuvaa väkivaltaa kohtaan, joita Marokon hallitus on vuodesta 2006 lupaillut. Muutoksia ei kuitenkaan ole tapahtunut. Ongelma ei ole yksin Marokon: Myös Tunisian rikoslain artikla 227 vapauttaa raiskaajan vastuusta mikäli tämä nai (alaikäisen) uhrinsa.

Tunisiasta liikehdintä levisi pian Egyptiin, joka kohosi otsikoihin muun muassa naispuolisiin mielenosoittajiin kohdistuvien neitsyystestauksien vuoksi. Ihmisoikeusjärjestöt raportoivat yli 100 naisen joutuneen sotilaiden seksuaalisen väkivallan kohteeksi. Egyptiläiset naisasiajärjestöt kertovat maan turvallisuusjoukkojen käyttäneen sieppauksia ja seksuaalista väkivaltaa aseenaan jo vuosikymmenten ajan.

Egyptin uudistukset vaarassa

Naisten osuus vallankumouksen jälkeisessä valtionrakennuksessa jäi marginaaliseksi myös Egyptissä. Maa pysyi pitkään armeijan hallinnassa. Perustuslaillisia uudistuksia laatimaan asetetussa komiteassa ei ollut ainuttakaan naisjäsentä. Islamistipuolueet olivat vaalivoittajia myös Egyptissä: vallankumousta edeltävässä Egyptissä kielletty Muslimiveljeskunta ja radikaalimpaa suuntausta edustava An-Nour veivät tammikuun vaaleissa yhteensä kaksi kolmasosaa parlamenttipaikoista.

Myös Egyptissä pelättiin vallankumouksen jälkeisten uudistusten tuhoavan aikaisemman hallinnon alla aikaansaadut parannukset naisten asemaan. Egyptin syrjäytetyn presidentin Hosni Mubarakin vaimo Susanne tuli tunnetuksi ajamistaan lakiuudistuksista, jotka paransivat naisten asemaa avioero-ja perhelainsäädännön suhteen.

Puutteita lainsäädännöstä löytyy silti. Naiset ovat heikommassa asemassa avioliiton solmimisen ja purkamisen, perintöoikeuden ja huoltajuuskysymysten suhteen. Heitä käsitellään eri lailla aviorikosten suhteen ja myös Egyptin lainsäädännön tapaa käsitellä ns. kunniamurhista syytettyjä on laajalti kritisoitu. Avustustyöntekijöiden arvioiden mukaan 90 prosenttia egyptilaisnaisista on ympärileikattuja. Huolimatta vuonna 2008 voimaantulleesta ympärileikkauksen kieltävästä laista, on toimepide yhä sallittu "terveydellisistä syistä".

Susanne Mubarakin ansiota oli myös vallankumousta edeltävän Egyptin parlamentin 64 edustajan naiskiintiö, joka muodosti 12 prosenttia vanhasta parlamentista. Uusi lainsäädäntö ei kiintiötä tunne, ja nykyisessä, 508 edustajan parlamentissa istuu vain yhdeksän naista. Ministereistä naisia on vain kolme. Positiivista kuitenkin on, että presidentinvaaleja koskevaa lainsäädäntöä on vallankumouksen jälkeen muutettu niin, että myös naisilla on oikeus asettua ehdolle. Toukokuussa pidettäviin vaaleihin onkin ilmoittautunut jo yksi ehdokas: tv- juontaja Bothaina Kamel.

Muutokset vaativat aikaa ja ponnisteluja

Vuosikymmeniä kestäneestä diktatuurista demokratiaan siirtyminen ei käy hetkessä. Myös alueen patriarkaalisuuden sopeutuminen uuteen tilanteeseen tulee viemään aikaa. Kaikista haavoittuvaisimmassa asemassa naiset ovat maaseuduilla, joka muodostaa enemmistön niin Tunisiasta kuin Egyptistä. Näillä alueilla naisten koulutus ja lukutaito ovat huomattavasti kaupunkialueita alhaisempaa ja -monesti kotioloissa tapahtuviin- synnytyksiin liittyvät komplikaatiot ja kuolleisuus puolestaan korkeampia. Egyptin maaseuduilla tyttöjä myös ympärileikataan sen kieltävästä laista huolimatta.

Kummankin maan sekulaarit ryhmittymät ja ihmisoikeusjärjestöt ilmaisivat jo hyvissä ajoin huolensa islamistipuolueiden mahdollisen vaalivoiton seurauksista ja sen vaikutuksista vallankumousten saavutuksiin. Maiden pääelinkeino turismi on jo kärsinyt kovan kolauksen. Maailmanpankin mukaan naisten osuus Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan työvoimasta on alhaisinta koko maailmassa.Heitä myös syrjitään työmarkkinoilla. He ovat kuitenkin tärkeässä roolissa maiden kehittäessä yksityistä sektoriaan ja koko alueen taloudellista kasvua.

Toisaaalta toivoa tulevaisuuden suhteen luo maiden poikkeuksellisen nuori väestörakenne: he ovat ratkaisevassa roolissa määrittämässä tulevaisuuden suuntaa. Toisaalta ongelmia luo maiden korkea nuorisotyöttömyys, joka potentiaalisesti marginalisoi naisia etenkin työmarkkinoilla entisestään. Nuoret ovat myös etenkin Tunisiassa esittäneet tyytymättömyytensä osattomuutensa uuden valtion rakentamisessa.

Roomaa ei rakennettu päivässä eikä uutta Pohjois-Afrikkaa vuodessakaan. Vallankumous jatkuu yhä ja on toistaiseksi kaukana sen tavoitteista: vapaudesta ja tasa-arvosta.

Kirjoittaja on Lähi-itään erikoistunut FM, joka seurasi arabikevättä Tunisiassa. Tämä artikkeli on ilmestynyt UN Womenin lehdessä 2/2012.