Mustavalkoiset uhritarinat ja sankarikuvat ovat valitettavan usein suomalaisen kehitysmaajournalismin perusta, totesivat kehitysmaihin erikoistuneet toimittajat huhtikuussa järjestetyssä tilaisuudessa.

Kiinnostusta kehitysmaita kohtaan löytyy suomalaisten lukijoiden parista, mutta sekä maantieteellisesti että henkisesti ne tuntuvat kaukaisilta. Tämän takia kehitysmaista kirjoitettaessa sorrutaan usein yleistyksiin.

"Kun puhutaan vieraasta maailmasta, josta ihmiset eivät tiedä, laitetaan isojakin mutkia suoriksi", arvioi kehitysmaista kirjoittava vapaa toimittaja Heta Muurinen.

Kehitysmaista kirjoittavat toimittajat ovat usein myös kehitysyhteistyöjärjestöjen varassa, jotka välttävät kielteisiä juttuja. Näin järjestöjen kautta ei välity välttämättä koko journalistinen totuus.

Järjestöt ovat perinteisesti korostaneet onnistumistarinoita, mutta toimittajien mielestä kriittiset jutut epäonnistumisesta ovat yhtä lailla tärkeitä. Ne antavat järjestöille mahdollisuuden vastata, lisätä uskottavuutta ja tuoda esille, kuinka vaikeista tehtävistä kehitysyhteystyössä on kyse.

"Kehitysyhteistyö ei ole yksinkertaista, mutta miten siitä viestitään, usein on" sanoo Maailman Kuvalehden toimittaja Pia Laine.

Vain yksi totuus kerrallaan

Järjestöjen uutisten lisäksi mielikuvia kehitysmaista ohjaavat Suomessa varsinkin uutiset sodista, kriiseistä ja katastrofeista.

Katastrofialueilta virtaavat kuvat sekoittavat myös suomalaisen lukijan käsitepakkaa. Toimittajien mukaan hätäapu ja kehitysyhteistyö sekoitetaan usein keskenään sillä vaikuttavimmat ja mieleenpainuvimmat kuvat saadaan katastrofityöstä.

"Niitä myös nähdään eniten ja ne vaikuttavat kehitysyhteistyöstä luotuihin mielikuviin", Pia Laine arvioi.

Toisaalta mielikuvien toistuminen kovettaa.

"Humanitääriset kriisit, nälänhätä, luonnonkatastrofit, sodat ja konfliktit tuovat kauhun ja epätoivon päin katsojan kasvoja. Ne ovat niin epätodellista, etteivät ne enää kosketa", sanoo valokuvaaja ja toimittaja Meeri Koutaniemi.

Varsinkin sotajournalismille tyypillistä on kontekstin puute, joka luo mustavalkoisen vastakkaisasettelun hyvien ja pahojen, hyökkääjien ja uhrien välille, toteaa Koutaniemi.

Valtamediaa vaivaa myös putkiajattelu; uutisiin ei mahdu kuin yksi aihe samasta maasta tai alueesta. Jos maassa on sota, ei muille, varsinkaan positiivisille tarinoille ole tilaa.

Samalla tavalla kuviin ei mahdu kuin yksi tarina ja Koutaniemen mielestä erityisesti kauneuden ja hävityksen yhtäaikainen olemassaolo nähdään usein mahdottomana.

"Kuvaan ei tunnu mahtuvan kahta vastakkaista tarinaa tai tunnetilaa".