Tämä artikkeli on alunperun julkaistu Suomen Rauhanpuolustajien verkkosivuilla. Lue lisää täältä.

Kun Talvivaaran nikkelikaivosta perustettiin, omistaja Pekka Perä maksoi valtauksesta euron (1 €) ja sai malmitiedot ilmaiseksi Geologiselta tutkimuskeskukselta. Kainuun nälkämaahan odotettiin työtä Kajaanista lakkautetun puunjalostuksen tilalle, joten toiveet olivat korkealla.

Pian alettiin ihmetellä, kun seurailtiin valtaisien työkoneiden jättämää jälkeä ja käsittämätöntä kemikaalirallia: 16 rekallista rikkihappoa ja 6 rekallista lipeää joka jumalan päivä.

Näillä liuotetaan kivimurskeesta nikkeliä, jätevedet lasketaan ympäristöön. Räjäytysten pölypilvet ja hajut leviävät tuulten mukana kauas pilaten marja- ja sienimaita. Valtaisat alueet muuttuvat kuumaisemaksi ja lähijärvien vesi suolaiseksi, niitä on pantu käyttökieltoon. Työntekijä kuoli myrkkykaasuun 15.3. ja vesilinnut jätealtaaseen huhtikuussa.

2011 "havaittiin", että nikkelin tuotantojätteessä on uraania. Asia oli ollut tiedossa jo 70-luvulta asti, mutta siitä oli vaiettu, koska siten oli helpompi saada ympäristölupa. Suunnitelmissa on uraanin hyödyntäminen kanadalaisen Cameco-yhtiön kanssa: sieltä tulee rikastamo ja maksuksi Talvivaara toimittaa uraania. Suomen hallitus on antanut luvan uraanin talteenottoon, vaikkei pystytä valvomaan, minne Camecon sen myy: ydinvoimaloihin vaiko myös uraani- ja ydinasetuotantoon. Suomen Luonnonsuojeluliitto ja kansalaisliike Stop Talvivaara ovat vaatineet uraaniluvan peruuttamista ja kaivoksen toiminnan keskeyttämistä, kunnes jätteenkäsittely on lainmukaista.

Suomessa on meneillään kymmeniä kaivoshankkeita, ja useimmiten asialla on ylikansallinen firma. Se saa malmivarat ja niitä koskevat tutkimustiedot käyttöönsä lähes ilmaiseksi, maanomistaja saa jonkinlaisen korvauksen ja pieni ihmisjoukko työtä joksikin aikaa - tosin Talvivaara-firmaa sanotaan "nälkävaaraksi". Ympäristöviranomaisten valvontaresurssit ovat riittämättömät ja lupaviranomaisten toiminta löperöä.

Malmioiden köyhyyden takia kaivokset ovat avolouhoksia ja murskatut kivimäärät valtavia, mikä jättää ympäristöön paljon laajemmat tuhot kuin maanalaiset kaivokset. Malmin loputtua firma häipyy ja alkuasukkaille jäävät saastuneet alueet. Viljelyn, marjastuksen, sienestyksen, matkailun ja metsätaloudenkin edellytykset tuhoutuvat ja asukkaat joutuvat maassamuuttajiksi. On varsin outoa nimittää tätä kehitystä "uudeksi Nokiaksi".

Koemme nyt omakohtaisesti saman, mitä kansainväliset firmat ovat tehneet Afrikassa, Aasiassa ja Amerikoissa. Ehkä alamme nyt ymmärtää, miksi Kongosta tai Nigeriasta on pakko lähteä.

Rikkaissa maissa olisi korkea aika opetella säästämään ja kierrättämään kaivannaisia ja energiaa. Maanviljelijöillä on kaikkialla oikeus maihinsa ja kotiseutuunsa, sillä malmia tai rahaa ei voi syödä eikä juoda.