Kolumni on alun perin ilmestynyt ulkoasiainministeriön Kehitys-Utveckling -lehdessä 1/2012. Tilaa lehti täältä.

1900-luku tullaan muistamaan historiassa kaikkien aikojen alennusmyyntinä. Raaka-aineiden reaalihinnat laskivat, vaikka maapallon väestö nelinkertaistui ja raaka-aineiden kysyntä kasvoi nopeammin kuin väestö. Alen loppurysäys alkoi 1980-luvulla, jolloin aasialaiset hikipajat alkoivat valmistaa halvoista materiaaleista halpaa tavaraa.

Konsulttiyhtiö McKinsey&Companyn marraskuussa ilmestynyt raportti väittää, että vaikka yritykset alkoivat 1990-luvulla vakuutella kuluttajille ympäristöystävällisyyttään, todellisuudessa ne keskittyivät silloinkin tehostamaan työn ja pääoman tuottavuutta pikemmin kuin resurssitehokkuutta. Raaka-aineet ja energia olivat niin älyttömän halpoja.

Sadan vuoden alennusmyynti on nyt ohi. Raaka-aineiden reaalihinnat ovat kolminkertaistuneet kymmenessä vuodessa. Luonnonvarojen todelliset kustannukset alkavat vihdoinkin näkyä niiden hinnoissa.

Viime vuosisadalla totuttiin siihen, että aina kun joku asia uhkasi loppua, markkinatalous riensi apuun ja
löysi uusia raaka-ainelähteitä ja tuotantotekniikoita.

The Economist-lehden (24.9.2011) mukaan "monet täyspäisetkin analyytikot" ovat alkaneet ajatella, että raaka-ainemarkkinoiden lainalaisuudet ovat muuttuneet. Hintojen nousu on ollut niin laajaa ja pysyvää, ettei se voi enää perustua yksittäisiin katovuosiin tai tuotantokatkoksiin. Kysyntä on alkanut pysyvästi ylittää tarjonnan.

McKinsey&Companyn marraskuussa 2011 ilmestynyt raportti Resource Revolution: Meeting the world’s
energy, materials, food and water needs toteaa että ihmiskunta on siirtymässä uuteen aikakauteen, jossa
luonnonvarojen hinnat ovat paitsi pysyvästi korkeita, myös rajummin heilahtelevia kuin ennen.

Raaka-ainemarkkinat ovat aina heilahdelleet voimakkaasti suhdanteiden mukaan. Heilahtelua vahvistaa
se, että luonnonvarat ovat yhä tiiviimmin kytköksissä toisiinsa. Metallien kaivaminen yhä syvemmältä vaatii enemmän energiaa kuin ennen, ja uusiutuva energia perustuu runsaasti metallia vaativiin laitoksiin.

Kesäkuussa pidettävän Rio+20 -huippukokouksen pääteemana on vihreä talous, mutta on syytä kysyä,
ovatko raaka-ainemarkkinat jo ajaneet koko keskustelun ohi? Raaka-aineiden hinnat vaikuttavat talouden vihreyden asteeseen enemmän kuin ympäristökokousten parhaatkaan päätökset.

Jos haluaa olla optimistinen, hintojen nousu tarjoaa yrityksille lopultakin sekä keppiä että porkkanaa resurssitehokkuuden parantamiseen. Raaka-aineita tuottavat kehitysmaat vaurastuvat, ja EU voi lopettaa epäreilut maataloustukensa. Kun tähän vielä lisätään jokin Rio+20-kokouksessa sovittava vihreän talouden innovaatiorahasto, niin a vot: Maailma on pelastettu.

Näin helppoa se ei valitettavasti ole.

Korkeiden hintojen lisäksi on otettava huomioon se, ettei hintaheilahtelun voimistuminen rohkaise yrityksiä
investoimaan uuteen kalliiseen tekniikkaan.

Luonnonvarojen ehtyminen aiheuttaa painetta lopettaa EU:n maataloustukien lisäksi muutkin niihin liittyvät valtiontuet, joita maksetaan satoja miljardeja euroja vuodessa. Globaalia vihreää taloutta on mahdotonta rakentaa niin kauan kuin Indonesian tapaisten väkirikkaiden maiden kansalaiset saavat bensansa ja vesijohtovetensä puoli-ilmaiseksi. Mutta jos tukiaiset lopetetaan, seurauksena on köyhyyttä ja mellakoita.

Entä ne vihreät innovaatiot? Pelastaako markkinatalous meidät jälleen kerran pulasta?

Erilaisia vihreän talouden innovaatiota on syntynyt viime vuosina valtava määrä. McKinsey&Companyn raportin mukaan uusi resurssitekniikka on melkein ainoa asia, josta ei ole pulaa! Se tulee kuitenkin ratkaisemaan vain osan resurssipulasta ja ympäristöongelmista.

Syynä on se, että itse markkinatalous on muuttumassa.

Kun raaka-aineiden reaalihinnat ovat nousseet 1800-luvun kultakuumeiden ja villin lännen ajan tasolle, myös ryöstökapitalismi tekee paluutaan. Suuret maat ja suuret yritykset kahmivat luonnonvaroja seurauksista piittaamatta. Keksinnöistä ei ole apua, jos niihin ei yhdisty entistä systemaattisempi
maan- ja vedenkäytön suunnittelu ja sääntely. Nämä ovat asioita, joihin Rio+20 -kokouksessa kannattaisi keskittyä.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.