Kolumni on aiemmin ilmestynyt Libero-lehden numerossa 2/2012. Lehden voi tilata tästä.

Helsingin Sanomien ulkomaantoimituksen esimies Heikki Aittokoski julkaisi 15.4.2012 näkökulma-kirjoituksen, jossa hän nimittää saksalaista kirjailijaa Günter Grassia "kauhukakaraksi", joka ei "ymmärrä Lähi-itää". Aittokosken kirjoitus on hänen arvoituksellinen kontribuutionsa Grassin runosta Se mikä sanottava on seuranneeseen keskusteluun. Hillityssä ja hienotunteisessa runossaan Grass ottaa kantaa ydinaseettoman Lähi-idän ja rauhan puolesta ja nostaa esiin sen, että Israel – toisin kuin Iran – on ydinasevaltio.

Lyhyessä tekstissään, joka julkaistiin otsikolla Kauhukakara, 84 vee, Aittokoski linjaa, että runon ja sen aikaansaaman keskustelun "[t]austalla häämöttävät kuolemanvakavat asiat: Iranin ja Israelin konflikti, joka saattaa johtaa ydintuhoon. Saksan natsimenneisyys, josta Grass on osa palveltuaan 17-vuotiaana Waffen–SS:n riveissä. Holokausti. Nykypäivän antisemitismi."

Riippumatta siitä, millaisena Israelin syyllisyys Lähi-idän poliittis-sotilaallisissa vastakkainasetteluissa tulee mieltää, Aittokoski ei vaivaudu selventämään ainoallakaan esimerkillä, mitkä Grassin linjaukset puhuvat hänen esittämiensä vakavien syytösten puolesta.

Ainakin runoon Se mikä sanottava on Aittokosken tulkintoja on hankala yhdistää: runossa Grass muun muassa viittaa Iranin presidentti Ahmedinejadiin "suunsoittajana" ja Iranin kansaan "riemuhuutokuoroihin pakotettuna"; Israelin ydinasearsenaaliin ja siihen, että se on "karttunut -- kaiken kontrollin ulkopuolella" ja "kenenkään valvomatta"; natsien tekoihin "ylittämättöminä rikoksina", jotka "eivät koskaan unohdu"; itseensä "Israelin ystävänä"; ja toiveeseensa, että "kummankin valtion hallitukset päästävät kansainväliset toimielimet esteittä ja jatkuvasti tarkastamaan Israelin ydinasepotentiaalin ja Iranin ydinlaitokset".

Aittokoski on kaikesta huolimatta sillä kannalla, ettei "hän [Grass] Lähi-itää ymmärrä, kun pelkistää asetelman vain Israelin syyksi."

Miten Aittokosken mainitsema "nykypäivän antisemitismi" kytkeytyykään Grassin runoon? Aittokoski ei tarjoa lukijoilleen vastauksia.

Entä "natsimenneisyys, josta Grass on osa"? Sodan loppuvuosina saksalaisia, mukaanlukien saksalaisia lapsia, pakkovärvättiin rintamalle. Kieltäytymisestä seurasi huomattavia vaikeuksia. Tästä syystä Nürnbergin oikeudenkäynneissä suotiin erityisiä oikeuksia vuoden 1943 jälkeen Waffen–SS-joukkoihin värvätyille. Jokainen vetäköön omat johtopäätöksensä siitä, missä määrin Günter Grass, joka oli lapsi toisen maailmansodan aikana ja Waffen SS:n raakojen käytäntöjen Saksassa, oli vastuussa Saksan kansallissosialistien hirmuteoista.

Aittokoski ei kommentoi suuntaan tai toiseen Grassin esittämää Israelin ja Iranin kriisin ratkaisuehdotusta, joka perustuu kansainvälisen oikeuskäytännön lähestymistapaan. Sen sijaan Aittokoski sivuuttaa keskustelun suursodan uhasta ja välttämisestä kääntäen yllättäen huomion holokaustin muistoon ja "moderniin antisemitismiin" – laajoihin aihepiireihin, joiden merkitystä Aittokoski ei vaivaudu avaamaan.

Vihjaako hän, että Saksan natsimenneisyydestä ja holokaustista vedettävät johtopäätökset tukevat ydinaseella varustautuneen Israelin räikeästi kansainvälisen oikeuden vastaista, ekspansiivista ja militaristista ulkopolitiikkaa?

Sen lisäksi, ettei Aittokoski näe tarpeelliseksi perustella yhtä ainutta Grassia vastaan esittämäänsä ad hominem -herjaa, lukijalle jää epäselväksi, millä Aittokoski oikeuttaa yksioikoisen halventavan Grass-luentansa lähtöasetelman. Kuvaako loan heittäminen Saksan merkittävimmän elossa olevan ja Nobel-palkitun kirjailijan päälle enemmänkin Helsingin Sanomien ulkomaantoimituksen Lähi-itä-uutisoinnin tasoa?

Kirjoittajat ovat ICAHD-aktiiveja (Israeli Committee Against House Demolitions).