Humanitaariset järjestöt ja julkisuuden henkilöt tekevät yhä enemmän yhteistyötä. Kahden viime vuosikymmenen aikana länsimaiden julkkikset ovat osallistuneet eri kampanjojen kautta erityisesti Afrikan ongelmien esille tuomiseen.

Kukapa ei tietäisi rockstara Bonoa, joka on ollut jopa ehdolla Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi työstään Afrikan puolesta. 

Myös ympäristöasiat ovat nousseet valokeilaan. Suurvaltojen kilpajuoksu Arktiksen luonnonvaroista on nostanut esiin huolen jääkarhuista, kuten näyttelijä Jude Law kertoo Greenpeacen uudella videolla rockbändi Radioheadin musiikin tahtiin.

Tällaisessa yhteistyössä kaikki voittavat, vai voittavatko?

Tutkija Riina Yrjölä Jyväskylän yliopistosta on tutkinut erityisesti Bonon ja Bob Geldofin kaltaisia "julkkishumanitaristeja". Hänen mielestään julkisuuden henkilöiden esitysten analyysi on vähintään yhtä tärkeää kuin poliittisten päätösten ja virallisten dokumenttien analyysi. Julkkiksilla on merkittävä rooli tiedon tuottajana.

Hyvän tahdon lähettiläät

Unicef oli maailmalla yksi ensimmäisistä hyväntekeväisyysjärjestöistä, joka hyödynsi julkisuuden henkilöitä työssään. 

Suomen Unicefilla on ollut hyvän tahdon lähettiläitä vuodesta 1986 lähtien. Unicefin viestintäjohtaja Jussi Kivipuron mukaan suurin hyöty julkisuuden henkilöiden käytössä tulee siitä, että Unicefin asioista puhutaan mielenkiintoisesti ja kevyemmän näkökulman kautta.

"Kuuluisilla ihmisillä on huomionarvoa, mikä saa ihmiset kiinnostumaan. Se toimii, kun se tehdään oikein. Vakaville asioille kun on toisinaan vaikea saada palstatilaa."

Juontaja-muusikko Axl Smith on toiminut Unicefin hyvän tahdon lähettiläänä jo vuodesta 2006 lähtien. Smithin mielestä kaikkien julkisuuden henkilöiden ei pitäisi kuitenkaan lähteä järjestöjen toimintaan mukaan.

"Uskon että julkisuuden henkilöitä pyydetään moniin juttuihin mukaan, mutta ne ovat yleensä aika lyhyitä projekteja, joissa vaan maksimoidaan näkyvyys. Puhutaan kuitenkin oikeasti isoista kysymyksistä ja ongelmatapauksista, jotka vaativat aikaa. Siksi mä esimerkiksi olen vain ja ainoastaan keskittynyt Unicefin touhuun."

Kivipuro on samaa mieltä pitkäjänteisen yhteistyön tärkeydestä.

"Jos yhteistyö on kovin pinnallista, ei henkilö kykene kertomaan Unicefin työstä mitään."

"Olen täällä laulajana, en kommentoimassa ihmisoikeuksia"

Urheilulla ja viihteellä on yhteiskunnallisia seurauksia, joilta ei voi sulkea silmiä. Kaikki eivät ole kuitenkaan kiinnostuneita sekoittamaan tunnettavuuttaan ja esimerkiksi politiikkaa.

Toukokuussa 2012 järjestettiin euroviisut Azerbaidžanissa, jonka ihmisoikeustilanne on tunnetusti heikko. Järjestöjen yritykset saada ihmiset boikotoimaan kisoja ei saanut kannatusta.

Suomen euroviisuehdokas Pernilla Karlsson ei myöskään halunnut ottaa kantaa maan tilanteeseen. "Olen täällä laulajana, en kommentoimassa ihmisoikeuksia."

Vaikkei Azerbaidžanin tilanne ole varsinaisesti viihdemaailman ongelma, ei tarvitse olla valtiotieteilijä voidakseen todeta vastustavansa toisinajattelijoiden vainoamista.

Bonon ja Bob Geldofin Afrikan representaatioita tutkineen Yrjölän mukaan länsimaiset julkkispoliitikot keskittyvät usein Afrikkaan eivätkä esimerkiksi Lähi-itään, Kaakkois-Aasiaan tai Etelä-Amerikkaan. Hän kritisoi rockstarojen rakentamaa kuvaa Afrikasta perinteisen kolonialismin termein ikuisena valkoisen miehen sivistysprojektina.

"Menemällä Afrikkaan on länsi pelastautuva henkisesti, moraalisesti ja fyysisesti. Näin maailma säilyy sellaisena kuin se on, ja sellaisena kun sen tuleekin olla. Afrikka lännen haavana, holokaustina, auringon mantereena, toivon tuojana ja sen sankarillisen historian kirjoittajana", Yrjölä sanoo.

Mediasoituneessa maailmassa kaikki palautuu viestiin ja siihen, kenellä on oikeus puhua minkäkin asian puolesta.