Ei kunniaa kuolemassa - kunniaväkivalta Turkissa
Turkilla on vielä paljon tehtävää naisten oikeuksien parantamiseksi, kirjoittaa Erja Säkkinen.
(Kuva: Özgür Mülazımoğlu / cc 2.0)
Moni asia keskusteluissa Turkin mahdollisesta EU- jäsenyydestä herättää huolta. Huoli itään laajenevien ulkorajojen vaikutuksista laittomaan muuttoliikkeeseen, Turkin geopoliittisen aseman merkityksestä koko unionin turvallisuudelle sekä maan korruptoituneisuus ovat näistä muutamia.
Myös maan ihmisoikeustilanne kaipaa kipeästi muutosta. Tähän asti huoli on kohdistunut lähinnä kurdien asemaan, mutta myös naisten asemassa on parantamisen varaa.
Euroopan neuvoston puheenjohtajakautensa päätteeksi toukokuussa 2011 Turkki allekirjoitti ensimmäisena maana Euroopan neuvoston yleissopimuksen naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan. Sopimuksessa on mainittu myös perinteisiin tapoihin ja kunniakäsitykseen perustuvat rikokset.
Turkilla itsellään onkin paljon tehtävää tällä saralla. Hallituksen helmikuussa 2012 julkaisemien lukujen mukaan naisiin kohdistuvat murhat olisivat vuodesta 2002 vuoteen 2009 kasvaneet 14-kertaisiksi. Suurimmassa osassa tapauksista tekijä oli uhrin perheenjäsen, puoliso, ex-puoliso tai kumppani.
Maaliskuussa 2012 Turkissa voimaantullut naisia väkivallalta suojaamaan pyrkivä laki on kuitenkin konservatiivista AK- puoluetta edustavan pääministerin Recep Tayyip Erdoganin jäljiltä alkuperäisen, nais- jaihmisoikeujärjestöjen kanssa yhteistyössä laaditun aloitteen vesitetty versio. Mm. viittaukset miesten ja naisten välisestä tasa-arvosta on lopullisesta laista poistettu, samoin kuin naistenoikeuksiin keskittyvän poliisin erikoisyksikön luominen. Samaan aikaan myös rahoitusta naisten turvakodeille on vähennetty.
Naisasia- ja ihmisoikeusjärjestöjen odotukset lain vaikutuksista ovatkin varsin skeptiset. Human Rights Watchin Gauri van Gulikin mukaan on hälyttävää, että pääministeri kokee aiheelliseksi puuttua asiaan tälla tavoin ottaen huomioon, että naisiin kohdistuva väkivalta on Turkissa nousussa.
Arviolta yli kolmasosa turkkilaisista naisista on kokenut fyysistä ja/tai seksuaalista väkivaltaa jossain vaiheessa elämäänsä. Myös maan kunniamurhatilastot ovat hälyttäviä.
Eräiden arvioiden mukaan ainakin viisi naista kuolee Turkissa joka päivä ns. kunniamurhan uhrina.
Miehen kunnian hinnan maksaa nainen
Äärimmillään kunniamurhaan johtava kunniaväkivalta ei ole toki vain Turkin ongelma, vaan sitä esiintyy niin Etelä-Aasiassa kuin Lähi-idässäkin. Se ei ole myöskään vain tiettyyn uskontoon rajoittunut käytäntö, vaan tapauksista raportoidaan näillä alueilla niin muslimi-, hindu-, kuin kristillisistäkin yhteisöistä.
Dynamiikaltaan se eroaa (Suomessakin turhan tutusta) tavanomaisesta perhe- ja lähisuhdeväkivallasta ja perustuu patriarkaaliseen ajatukseen siitä, että koko perheen ja etenkin sen miesten kunnia on perheen naispuolisten jäsenten kunnian eli siveellisen käyttäytymisen määrittämä.
Kunnia itsessään on jotain, joka ei koskaan ole naisen omaisuutta vaan siirtyy miespuolisilta perheenjäseniltä aviomiehelle. Tähän kohdistuvat loukkaukset pitävät sisällään niin (epäillyt tai tapahtuneet) esiaviolliset ja avioliiton ulkopuoliset suhteet, vääränlaisen pukeutumisen, liian vapaamielisenä pidetyn käyttäytymisen, pakkoavioliitosta kieltäytymisen ja/tai karkaamisen kuin perheen hyväksyntää vailla olevan avioliiton solmimisen.
UNFP:n Turkin kunniaväkivaltaa käsittelevän raportin mukaan myös raiskaus - etenkin raskauteen johtaessaan - altistaa myös monesti kunniamurhalle, etenkin tapauksissa, joissa raiskaaja on jo naimisissa eikä siten voi "pelastaa uhrin kunniaa" avioitumalla tämän kanssa.
Mikäli perheen kunniaa loukataan esimerkiksi edellämainittujen esimerkkien kaltaisella epäsiveellisellä käytöksellä, on kunnia pelastettavissa ainoastaan rankaisemalla rikkeestä epäiltyä naista. Tässä on yksi kunniaväkivallan lukuisista ongelmakohdista: jo epäily rikkeestä riittää tahraamaan kunnian - varsinaista näyttöä mistään tapahtuneesta ei läheskään aina edes ole.
Toinen ongelma on uhrin rooli. Mikäli kyseessä on nimenomaan perheen miespuolisten jäsenten epäonnistuminen tehtävässään, miksi rikoksesta silloin rangaistaankin naista?
Tekotavat vaihtelevat, mutta murha on sama
Tarkkoja tilastoja ei kunniaväkivallasta ja –murhista ole mm. niiden henkilökohtaiseen luonteeseen ja niitä ympäröivästä häpeästä johtuen millään maalla, joten arviot perustuvat rikostilastoihin sekä paikallisten ihmisoikeusjärjestöjen arvioihin. Niissä harvoissa tapauksissa, joissa ne johtavat syytteisiin, odottaa loukatulla kunnialla tekojaan puolustavia tuomittuja mm. Turkissa "tavanomaisesta murhasta" langetettavaa tuomiota selkeästi alhaisempi tuomio.
Kunniaväkivaltaa ja –murhia esiintyy kaikkialla Turkissa, kaikissa etnisissä ryhmissä ja kaikissa yhteiskunnallisissa luokissa. Kuitenkin monet turkkilaiset itse erottelevat tästä ns. töre -murhat, joita pidetään nimenomaan Itä- ja Kaakkois-Turkin alikehittyneinä pidettyjen heimoperustaisten (kurdi)yhteisöjen ongelmana.
Tekijänä kunniamurhissa on yleensä perheen isä tai muu miespuolinen sukulainen, joskin joissain harvoissa tapauksissa "hiljaista hyväksyntää" aktiivisemman roolin saattaa ottaa myös perheen äiti. Tekotavat vaihtelevat ja myös sosioekonomisella asemalla näyttää olevan rooli tässä.
Varakkaimmissa perheissä ampuminen on yleisempää kun taas köyhemmissä perheissä ja etenkin maaseudulla tekotapana on usein joko kaivoon heittäminen tai jopa elävältä hautaaminen. Toisinaan uhri pakotetaan itsemurhaan tai hänen kuolemansa naamioidaan sellaiseksi.
Toisinaan, etenkin tapauksissa, joissa on kyse (naimattomien naisten esiaviollisten suhteiden sijaan) avioliiton ulopuolisista suhteista, väkivalta saattaa kohdistua myös suhteen epäiltyyn tai tosiasialliseen miesosapuoleen.
Syitä kasvavalle väkivallalle on haettu muun muassa Turkin nopeasta modernisaatiosta ja sen yhteensovittamattomuudesta maan niin sanottujen perinteisten arvojen kanssa. Samalla naisten kasvavaa työssäkäyntiä ja sitä kautta korkeampaa ja korostuuneempaa asemaa yhteiskunnassa on pidetty uhkana.
Modernisaatio on Turkissakin koskettanut vain osaa maasta ja nämä perinteiset arvot ja kunniakäsitykset elävät voimakkaina etenkin maaseuduilla, missä se asettaa naiset monesti entistä haavoittuvaisempaan asemaan.
Mikään ei kuitenkaan voi oikeuttaa väkivaltaa joka näinkin systemaattisesti ja hallinnon hiljaisella hyväksynnällä saa jatkua tällaisessa mittakaavassa. Vastuuta näiden käytäntöjen vastustamisesta ei myöskään voida jättää pelkästään sitä henkensä uhalla tekeville aktivisteille.
Turkin on otettava selkeä vastuu paitsi ulkomaailmalle suunnatussa retoriikassaan, myös lainsäädännössään, sen toimeenpanossa sekä siitä tiedottamisessa. Kyseessä on nyt koko maan kunnia.
Kirjoittaja on Lähi-itään erikoistunut FM ja ihmisoikeusaktivisti, joka toimii vapaaehtoisena muun muassa Amnestyssä ja UN Womenissä.
Lisää uusi kommentti
Lue ohjeet ennen kommentointia