Arabidiktatuurien kaatuessa ja muiden, aikaisemmin suljettuina pysyneiden maiden avautuessa pikkuhiljaa muulle maailmalle Pohjois-Korea säilyy mysteerinä. Paljoakaan ei tästä maasta tiedetä ja Pohjois-Korea pitää tiukasti tästä kiinni rajoittamalla ulkomaisten toimittajien pääsyä maahan ja kontrolloimalla maahan suuntautuvia vierailuja, jotta ulkomaailmalle välittyisi Pohjois-Korean johdon viesti siitä, kuinka "tässä maassa ei tunneta ’ihmisoikeuskysymystä’, sillä kaikki viettävät mitä arvokkainta ja onnellisinta elämää."

Maa ei kuitenkaan kykene edes elättämään kansalaisiaan ja miljoonien ihmisten arvioidaan kuolleen nälkään viimeisten kahden vuosikymmenen aikana. Kansa kasvatetaan ylläpitämään Kimien "taivaasta lähetetyn" hallitsijadynastian henkilökulttia henkensä uhalla, sillä hallintoa vastaan protestoinnista ja pakoyrityksistä rangaistaan ankarasti.

Usein vankileireille joudutaan ilman mitään oikeudenkäyntiä eivätkä monet niiden asukkaista koskaan saa tietää, mistä heitä syytetään. Vuonna 1972 säädetty laki määrää tuhoamaan luokkaviholliset kolmanteen polveen saakka. Tähän perustuvan myötäsyyllisyyden käsitteen seurauksena rikoksentekijän lisäksi vangitaan usein myös hänen vanhempansa ja lapsensa.

* * *

Pohjois-Korean ihmisoikeusrikkomusten täysi laajuus saattaa olla hämärän peitossa, mutta leirit, joilla näitä harjoitetaan eivät. Ne ovat kaikkien nähtävillä Google Earthin satelliittikuvissa maan vuoristoisesta ja vaikeakulkuisesta pohjoisosasta. Etelä-Korean tiedustelupalvelu sekä ihmisoikeusryhmät arvioivat leirien määräksi kuusi. Havaitsemiensa uusien rakennusten perusteella Amnesty Internationalin arvioi kuitenkin leirien ja niiden asukasmäärän olevan kasvussa.

Suurin leireistä on pinta-alaltaan jopa Los Angelesin kaupunkia laajempi. Virallisten eteläkorealaisten arvioiden mukaan leireissä asuu noin 154 000 vankia, mutta Yhdysvaltain ulkoministeriö ja uset ihmisoikeusryhmittymät arvioivat todellisen määrän olevan jopa 200 000. Virallisia teloituksia järjestetään vuodessa muutamia, mutta vartijoiden suorittamat kuolemantuottamukset ovat kidutusten ja raiskausten lailla yleisiä. Virallisia tilastoja ei ole, mutta länsimaiset viranomaiset ja ihmisoikeusryhmät arvioivat jo satojentuhansien ihmisten menehtyneen näillä leireillä.

Kahdella näistä leireistä tarjotaan uudelleenkasvatusta, jonka riittävä omaksuminen saattaa johtaa leiriltä vapauttamiseen, kuitenkin loppuelämän kestävässä valtion turvallisuusviranomaisten valvonnassa. Suurimmalle osalle kyseessä on kuitenkin elinkautinen ja johtaa raskaan pakkotyön ja aliravitsemuksen seurauksena ennenaikaiseen kuolemaan jo ennen 50. ikävuotta.

Kukaan ei tunne tätä paremmin kuin leireistä pahamaineisimmalla, leirillä numero 14 syntynyt ja kasvanut Shin Dong-hyuk. Hän on myös tiettävästi ensimmäinen ihminen joka on koskaan onnistunut pakenemaan näiltä leireiltä. Gummerus on juuri julkaissut suomeksi hänen kertomuksensa Leiri 14- pako Pohjois-Koreasta ja viime perjantaina hän sekä kirjan kirjoittaja, yhdysvaltalainen toimittaja Blaine Harden olivat Suomen Amnestyn vieraana kertomassa tästä järkyttävästä tarinasta.

Shin on poikkeuksellisesti syntynyt leirillä kahden vangin kesken järjestetyn avioliiton seurauksena ja kasvoi pitäen leirin toisista kantelemiseen, epäluuloisuuteen ja sokeaan tottelevaisuuteen opettavaa maailmankuvaa normaalina. Hänen elämänsä oli jatkuvaa kamppailua ravinnosta ja selviytymisestä, mutta ennenkuin hän ystävystyi leirillä tapaamansa toisen vangin kanssa hän ei edes tiennyt sähköaitojen toisella puolella odottavasta toisesta maailmasta.

Hänen äitinsä ja veljensä epäonnistuneen pakoyrityksen seurauksena myös Shin ja hänen isänsä joutuivat vankilaan, missä heitä kidutettiin heidän osuutensa selvittämiseksi. Myöhemmin hän todisti äitinsä ja veljensä teloituksen. Leirin säännöt ovat selvät: joka saadaan kiinni paosta, ammutaan heti. Joka tietää pakoyrityksestä, muttei siitä kerro viranomaisille, ammutaan heti.

Tämänkin uhalla Shin itse 23-vuotiaana päätyi pakenemaan ja uskomatonta kyllä, onnistui. Tammikuussa 2005 hän pakeni jalan Kiinaan, mistä matka jatkui Etelä-Koreaan ja myöhemmin Yhdysvaltoihin. Sopeutuminen leirin ulkopuoliseen maailmaan ei kuitenkaan ole ollut helppoa. Shin kantaa vieläkin mukanaan paljon häpeää tapahtuneista asioista ja niistä puhuminen on hänelle selvästi kipeää. Hän kuitenkin sanoo olevansa valmis uhraamaan oman elämänsä, mikäli sillä autetaan tilannetta.

* * *

Shiniä on usein syytetty valehtelijaksi, sen verran käsittämätön hänen tarinansa on. Muiden leireiltä vapauteen päässeiden ja ihmisoikeusjärjestöjen lausunnot kuitenkin tukevat tarinaa. Miten tuollaiseen helvettiin syntyneen ihmisen on mahdollista selvitä? Mistä ihminen sellaiset voimavarat ammentaa? Shin ei pidä itseään mitenkään poikkeuksellisena vaan uskoo jokaisesta ihmisestä löytyvän voimaa, joka saa ihmisen tekemään mitä tahansa selviytyäkseen. Hän ei pidä itseään myöskään minään sankarina vaan huomauttaa, että todellisia sankareita ovat leireillä yhä kituvat.

Loppuiäkseen leirille tuomittuna oli Shinin tuntemus omasta maastaankin vähäinen ja Kimien henkilökulttiinkin hän tutustui vasta leiriltä paettuaan. Maansa tilannetta opittuaan ja seurattuaan hän arvioi mahdollisuutta ei hän kuitenkaan osaa arvioida, miten tilanne olisi muutettavissa.

Hän on usein törmännyt kysymykseen siitä, miksi pohjoiskorealaiset eivät nouse vastarintaan. "Olisiko kukaan kysynyt vastaavaa holokaustin jälkeen juutalaisilta?" hän kysyy ja jatkaa: "Pohjois-Koreassa ihmiset elävät niin alistettuina, ettei sellainen ole edes mahdollista". Hän huomauttaa, kuinka toisen maailmansodan jälkeen kansainvälinen yhteisö vannoi, ettei vastaavan kaltaista kansanmurhaa saisi koskaan enää tapahtua. Tämä päätös johti muun muassa YK:n perustamiseen. Shinin näkemys YK:sta on kuitenkin jokseenkin skeptinen. Hän muistuttaa Kambodzan, Darfurin, Bosnian, Lähi-idän ja Pohjois-Korean tilanteiden osoittavan kansamurhien jatkuvan yhä edelleen.

Kirjan kirjoittajalla Hardenilla on pitkä kokemus Aasiasta ja hän on sitä mieltä, ettei minkäänlaiseen muutoseen sisältäpäin ole mahdollisuutta. Radiolähetykset muualta Aasiasta ovat lisänneet ihmisten tietoisuutta, mutta ihmisten kokoontumista rajoittava hallinto on pitänyt huolen siitä, ettei minkäänlaista kansalaisyhteiskuntaa ja sitä kautta elinvoimaista oppositiota voi maahan syntyä.

* * *

Vielä vankileirillä asuessaan vapaus merkitsi Shinin ajatuksissa loppumattomia lihapatoja - kirjaimellisesti. Jouduttuaan taistelemaan ravinnosta koko ikänsä, kiteytyivät leirin ulkopuoliseen elämän kohdistuvat ajatukset siihen, että hänellä olisi kerrankin kylliksi syödä. Nyt vapauden käsite on laajentunut pitämään sisällään muutakin: vapautta pukeutua miten haluaa, vapautta tehdä mitä haluaa. Rakkaus on toinen käsite, jonka hän on joutunut opettelemaan viime vuosien aikana. Hän ei vieläkään ole varma, mitä tosi rakkaus tarkoittaa, mutta huomauttaa, ettei ole tässä yksin. Keskusteltuaan asiasta myös länsimaalaisten ihmisten kanssa on hän huomannut, että vaikka vapaudessa kasvaneet ihmiset helposti sanaa käyttävätkin, eivät hekään osaa oikein selittää, mitä se tarkoittaa. Miten sitten hän?

Huolimatta kaikkien nähtävillä olevista satelliittikuvissa jotka todistavat toista, on Pohjois-Korea kiiistänyt koko leirien olemassaolon. Amnestyn kanta leireihin on yksiselitteinen: "Leirit on lakkautettava" sanoo Suomen osaston vt. toiminnanjohtaja Päivi Mattila. Shin puolestaan pelkää, että tarvittaessa Pohjois-Korea on valmis vaikka tuhoamaan ne.

Pohjois-Korean vankileireillä toteutuu ihmisoikeusrikkomusten koko kirjo. Miten on mahdollista, että tilanne on saanut jatkua näin pitkään, minkään tahon asiaan puuttumatta? Amnesty Internationalin Suomen osaston toiminnanjohtaja Frank Johanssonin tarjoaa vastaukseksi yhden, mutta varsin painavan syyn: ydinaseen. Sellaiseen maahan kun ei humanitaarisia interventioita noin vain tehdä. Harden puolestaan huomauttaa, että yksi syy, miksi Pohjois-Korean ahdinko on jäänyt niin vähälle huomiolle on se, että kampanjoinnilta puuttuu Darfurin ja Tiibetin kampanjoiden kaltainen julkkiskeulakuva. Hänen mukaansa Pohjois-Korea on pitänyt myös huolen siitä, ettei tällaista voisi ollakaan: maasta on saatavilla tietoa niin vähän eikä esimerkiksi kuvia ole.

Hänen mukaansa nykyisen hallitsijan, Kim Jong-Unin poikkeuksellisen laaja esilläolo lehdistössä maalaa kuvaa uudistushaluisesta johtajasta- mielikuva, jota myös hallinnossa tehdyt muutokset tukevat. Sitä, kuinka totta tämä on, ei hänkään uskalla arvioida. Pohjois-Korean toistaiseksi hyödyntämättömät luonnonvarat (6 biljoonan dollarin edestä mm. elekroniikkateollisuudessa vaadittavia mineraaleja) antaisivat mahdollisuuden ennennäkemättömälle talouskasvulle, joskaan hänkään ei usko, että niiden mukanaantuoma vauraus koskaan jakaantuisi koko kansaa hyödyttävällä tavalla. Hän on kuitenkin varovaisen optimistinen Pohjois-Korean tulevaisuuden suhteen. "Tällä hetkellä mahdollisuus tilanteen paranemiseen näyttää mahdollisemmalta kuin koskaan aikaisemmin".

Seitsemässä vuodessa Shin on tehnyt kovasti töitä elämäänsä ja ihmisyyttään uudelleenrakentaessa. Silti hän kokee yhteiskuntaan sopeutumisensa olevansa kesken. Kysyttäessä, mikä hänet tekee onnelliseksi, menee hän hiljaiseksi. "Onnellisuus on sana, jota en voi vielä tässä vaiheessa elämästäni käyttää".

Kirjoittaja on Lähi-itään erikoistunut FM ja ihmisoikeusaktivisti, joka toimii vapaaehtoisena muun muassa Amnestyssä ja UN Womenissä.