Puhuin viime viikolla työkaverin kanssa, kun esiin nousi kysymys siitä, kuka on maahamuuttaja? Pohdimme, pitääkö maahanmuuttajien erottelu paikkaansa nykyisessä maailmassa ja erityisesti Euroopan unionin sisällä?

Italiaksi sana maahanmuuttaja on immigrato. Tulee ensimmäiseksi mieleen: kutsuisimmeko ranskalaista, englantilaista tai suomalaista immigratoksi? Kun ajattelen asiaa muistan, että Italiassa olemme käyttäneet paljon sanaa extracomunitario, eli ekstra-eurooppalainen. Muuten sanotaan esimerkiksi Ranskan kansalainen, tai Saksan kansalainen. Jopa virallisesti erotetaan EU:n sisäiset ja EU:n ulkopuoliset asiat.

Kun olemme vapaita liikkumaan Euroopassa, joskus maailmallakin, kuinka voimme niin vahvasti jatkaa erottelua kansalaisiin ja maahanmuuttajiin? Onko ruotsalainen, joka muuttaa Kiirunasta Rovaniemelle oikeasti maahanmuuttaja? Suomessa hän saa puhua ruotsiakin. Kysymys onkin siitä, mikä on nykyinen käsitys termistä maahanmuuttaja? Mitä sillä halutaan tarkoittaa?

Kirjaimellissesti maahanmuuttaja olisi siis henkilö joka muuttaa maahan pysyvästi. Mutta mikä on se sanan tarkoitus ihmisten mielessä? Kun ajattelen maahanmuuttaja, kuvittelen itse henkilöä, joka lähtee etsimään parempaa elämää ja ehkä jättää oman perheensä. Luultavasti hän on köyhä ja työtön. Onko minulla siis väärinkäsitys, vai kuvaileeko tämä yleisesti ihmisten ymmärrystä?

Kun ajattelen itseäni, ajattelen että olen eurooppalainen, Italiassa ja Roomassa syntynyt. Se onkin hyvä tietää että Maurizio tuli Italiasta, mutta ehkä samalla lailla, kun on hyvä tietää, että Björn tuli Oslosta ja Seppo tuli Savosta. Eikö olisi parempi ajatella, että olemme erilaisia ihmisia ja voimme oppia toisistamme? Liian usein termit luokittelevat ihmisiä.

Miten voisimme vaikuttaa, jos me emme ole ihmisiä, vain pelkkiä maahanmuuttajia? Miksi pitää merkata, että me emme ole suomalaisia?

Kulttuurisesti on toisaalta todella vaikea vaikuttaa asioihin, jotka on opetettu lapsena. Me italialaiset huomaamme esimerkiksi heti, milloin puhuu napolilainen tai milanolainen, ja siihen liittyy taka-ajatuksia.

Luokittelu tästä näkökulmastä pitää ehkä paikkaansa, ja meillä on kaikilla tietyt ominaisuudet riippuen siitä, missä ja kenen kanssa olemme kasvaneet.

Suomessa tähän liittyvä tyypillinen esimerkki on yhteisön avoimuus. Melkein kaikki tunnistavat nykyään, että on hyvä näyttää tunteita, puhua ja olla sosiaalisia, käyttää järkevästi alkoholia, syödä hyvin ja terveellisesti, olla avoimia.

Silti on vaikea vaikuttaa yhteisössä, jossa ihmiset ovat kasvanneet tietyllä tavalla. Perheissä on usein käytetty liikaa akoholia tai on halattu lapsia liian vähän. Ei ole opetettu, että pitää kertoa, jos on ongelmia. Pienestä ongelmasta tullaan masentuneeksi, kun sitä ei jaeta, ei anneta lähimmäisen rakastaa.

Ulkomaalaiset haluaisivat kuttuurisesti vaikuttaa niin, että tunteet tulisivat enemmän esiin, että voisi keskustella avoimesti asioista pelkäämättä torjuntaa. Itsenäisyys on kyllä hyvä asia, mutta täysi riippumattomuus on vain illuusio. Mistä suomalaiset lukivat tai saivat tietoa siitä, että oikea mies ei saa näyttää tunteita tai kipua, ja että hänen pitää osata juoda?

Suomalaiset ovat aika valmiita kuuntelemaan ja olen huomannut, että ajan kanssa Suomi on auennut. Silti, joissain paikoissa ja joissain järjestelmissä ei vielä olla valmiita olemaan itsekriittisia ja mennään jopa väärään suuntaan. Teknologia on hyvä asia, mutta sen ei tarvitse tulla Jumalaksi. Itsenäisyys on hyvä asia, muttei sen tarvitse tulla itsekkyydeksi. Tehokkuus on hyvä asia, muttei sen tarvitse pilata hyvinvointia.

Ulkopuolisena henkilönä voi vaikuttaa enemmän silloin, kun saa samaa kohtelua kuin muut, myös henkisesti. Toisaalta, enemmän voi vaikuttaa silloin, kun ihmisillä on korvat ja sydän auki ja he ovat valmiita muuttumaan paremmaksi.

Integrointi ei ole heppo asia, mutta silti, miksi ei yritettäisi?

Kirjoittaja on tullut Suomeen ensimmäisen kerran vuonna 1997 ja asuu nyt vakituisesti Tampereella.