"Elän ympäristössä, jossa kaikki uutiset ovat hyviä uutisia. Minusta uutiset ovat paskaa. Kaikki uutiset eivät ole hyviä uutisia."

Näin luonnehtii Kiinan mediamaisemaa 27-vuotias Zhou Shuguang eli Zola dokumenttielokuvassa High Tech, Low Life.

Zola ja samassa dokumentissa esiintyvä 57-vuotias Zhang Shihe eli Tiger Temple ovat bloggareita ja kansalaisjournalisteja. He kiertelevät läppäri, kännykkä ja digikamera työkaluinaan Kiinassa ja raportoivat aroista asioista, kuten häädöistä, rikoksista ja ympäristöongelmista.

"He haluavat ilmaista itseään, kertoa siitä, mitä näkevät maailmassa", kuvailee miesten elämää vuosina 2008–2012 kuvannut amerikkalais-korealainen dokumenttiohjaaja Stephen Maing, joka vieraili marraskuussa Helsingin Lens Politica -dokumenttielokuvafestivaalilla.

Puhuva kissa ja muita kiertoilmauksia

Kiinan nettisensuuri on tiukkuudessaan maailman kärkeä. "Suuri palomuuri" estää löytämästä arkoja aiheita, kuten Falun Gongia tai Dalai-lamaa, käsitteleviä sivuja, ja netin sisältöä sensuroidaan ahkerasti. Tilanne näyttää vain tiukentuvan: viime vuonna maahan perustettiin uusi internetiä valvova toimielin.

Siitä huolimatta nettiaktivistit eivät ole lannistuneet. Kukaan ei tiedä, paljonko Zolan ja Tigerin kaltaisia ihmisiä on, mutta luultavasti aiempaa enemmän, sillä Kiinan netinkäyttäjien määrä on viime vuosina moninkertaistunut ja on jo yli 500 miljoonaa.

Käytännössä sensuuri tarkoittaa, että viranomaisten kanssa on osattava leikkiä kissaa ja hiirtä.

"Minusta netinkäyttäjät ja hallitus ovat mukana jatkuvassa pelissä. Mitä enemmän sääntelyä tulee, sitä enemmän netinkäyttäjät löytävät tapoja selvitä sensuurista", Maing kuvailee.

Dokumentissa esimerkiksi Tiger kiertää sensuuria panemalla osan kannanotoistaan kissansa suuhun. Hän arvelee, etteivät viranomaiset ryhdy sensuroimaan puhuvaa kissaa ja on oikeassa.

Käytännössä selviä sääntöjä ei ole. Zola ja Tiger joutuvat vain kokeilemaan, mikä on sallittua ja mikä ei. Vaikka Zolaa estetään matkustamasta ulkomaille ja Tiger siirretään puoluekonferenssin ajaksi pois Pekingistä, kumpikaan ei saa syytteitä.

Syy siihen, miksei Zolaa ja Tigeriä suljeta vankilaan, on Maingin mukaan se, etteivät he ole varsinaisia kovan linjan poliittisia aktivisteja. Lisäksi heidän ajatuksenaan on pelata avoimin kortein: näin viranomaisten epäluulot ovat turhia. Esimerkiksi Zola kertoi blogissaan suoraan, että Maing on tekemässä hänestä dokumenttia.

"Hän sanoi, että pian näkisimme, onko se viranomaisille ongelma vai ei. Hänen ajatuksenaan oli näyttää, ettei ole mitään piiloteltavaa", Maing kertoo.

Ratkaiseeko kansalaisjournalismi ongelmat?

Voiko kansalaisjournalismin keinoin sitten ratkoa Kiinan sananvapausongelmia tai muita ongelmia? Ainakaan Zola ja Tiger eivät pysty muuttamaan reportaasiensa kohteiden elämää lopullisesti.

Maing muistuttaa, etteivät Zola ja Tiger ole supersankareita, vaan ihmisiä, jotka yrittävät voimaannuttaa itsensä ja auttaa muita ihmisiä. Ongelmien käsittely ei ole turhaa, vaikka ne eivät heti ratkeaisikaan.

"Jostakin on alettava, ja ongelmasta puhuminen on tärkeä askel."