Tämä artikkeli on julkaistu alun perin Nya Argus -lehden numerossa 12/2012. Tilaa lehti täältä.

Gazan tuore selkkaus kasvatti entisestään vihan ja epäluulon koron korkoa israelilaisten ja palestiinalaisten välillä. Samalla se vankisti uskoani kahteen asiaan.

Ensinnäkin, ajalla pelaaminen on tuhosuuntainen projekti pyhäksi väitetyssä maankolkassa. Israel pelaa aikaa kaivautumalla yhä syvemmälle palestiinalaisalueille. Tätä rauhanhankkeita halveksivaa kaavoitusdraamaa vauhditetaan 15 000 siirtokuntalaisen vuosivauhdilla Länsirannalla.

Usein esitetyn näkemyksen mukaan aika pelaisi pitkässä juoksussa palestiinalaisten pussiin. Tällainen, mielestäni kestämätön "koston aika koittaa sionisteille myöhemmin" ajatusmalli rakentuu paljolti palestiinalaisten "suurempaan tehokkuuteen" kohtujen sodaksi nimetyssä demografisessa mittelössä.

Toiseksi, niiden kansainvälisten toimijoiden, joilla on vaikutusvaltaa Israeliin ja palestiinalaisiin, pitäisi tehostaa rutkasti diplomatiaansa alueella. Virallisten rauhanarkkitehtien puheissa ei ole ollut katetta. Elävä, tai pikemminkin kituva todiste tästä seikasta on kohta 20 vuotta kestänyt rauhanprosessi.

Realismi on valttia Lähi-idän pohjukassa. Eittämättä monet päätöksentekijät ja tutkijat haaveilevat kokoavansa rauhananalyysinsä ylevälle - vaikka peräti tasa-arvon ja demokratian - pohjalle. Nopeasti he huomaavat kuitenkin analysoivansa Pyhää maata "huntingtonilaisilla", sivilisaatioiden välisen kolaripelin työkaluilla

On masentavaa, miten laskelmoivasti etnisellä puhtaudella pelataan puolin ja toisin israelilaispalestiinalaisessa mediamittelössä. Kertokaa minulle toinen alueellinen konflikti, jossa numerot merkitsevät yhtä paljon. Toki Lähi-idässä muukalaiselta tavataan kysyä ensimmäiseksi, mikä on uskontosi.

Siis, maassa maan tavalla. Annan periksi ja katan pöydän Palestiinan kysymyksen strategisilla mitoilla.

Välimeren ja Jordanvirran välisellä 26 500 neliökilometrin suuruinen maa-alue jakautuu kansainvälisesti tunnustettuun Israelin valtioon ja Israelin vuonna 1967 miehittämiin (Jordanvirran Länsiranta ja Gazan kaistale) alueisiin. Israel käsittää noin 78 prosenttia koko palstasta, miehitetyt alueet loput. Viime aikoina yleistyneen tavan mukaan kutsun näitä kokonaisuuksia yhdessä Suur-Israeliksi.

Fifty-fifty kuulostaa lupaavalta rauhaa hierottaessa: Suur-Israelin 12 miljoonasta ihmisestä puolet on juutalaisia, puolet palestiinalaisia arabeja. Israelin tunnustettujen rajojen sisällä elää kahdeksan miljoonaa ihmistä, joista kolme neljännestä eli siis kuusi miljoonaa on juutalaisia. Lopusta neljänneksestä valtaosa (yli 1,6 miljoonaa) on palestiinalaisia arabeja.

Miehitetyillä alueilla alueella elää 4,3 miljoonaa palestiinalaista, 2,6 miljoonaa Länsirannalla ja 1,7 miljoonaa Gazan kaistaleella. Nyt tarkkana: lisäksi Israel on vuoden 1967 jälkeen asuttanut Länsirannalle ja Itä-Jerusalemiin yhteensä vähintään 550 000 juutalaista. Nämä Israelin rajojen ulkopuolella elävät ihmiset sisällytetään väestönlaskennassa Israelin asukkaiksi.

Käykäämme ravintola Orient Etnopolikseen seuraamaan, miten hovimestari sijoittaa kaksi 64-vuotiasta herraa maineikkaaseen IP-pöytään.

1. Vanhat paikat

Herrat Isra ja Pale ovat taittaneet peistä jo pitkään siitä, kumpi varasi pöydän ensiksi. Molemmat vakuuttelevat, hovimestarille, että kyseessä on heidän sukunsa ikimuistoinen kantapöytä. Vahvemman oikeudella herra I on vallannut pöydän ainoan tuolin ja työntänyt P pöydän alla. Kun naapuripöydistä kummastellaan moista istumajärjestystä, herra I antaa herra P:lle luvan aterioida pöydän nurkassa kahdella ehdolla: 1. Herra I annostelisi ruuan molemmille ja 2. herra P:n tulisi syödä seisaaltaan.

Kun herra P ei suostu tähän, herra I työntää hänet lautasineen takaisin pöydän alle. Herra P raapii, repii ja puree herra I:n jalkoja minkä pystyy. Aika ajoin herra I antaa ruokarauhan pilaajalle kunnon hevosenpotkun. Entisestään katkeroitunut P uhoaa kiskovansa herra I:n pöydän alle ennen valomerkkiä.

2. Omat pöydät

Muista pöydistä valitetaan hovimestarille. Kaikkien ilta on pilalle, ellei IP-pöytään saada järjestystä. Hovimestari lupautuu jakamaan pöydän kahtia. I voisi yhä järjestellä omat astiansa miten lystäisi valtaosalla pöydän pintaa (78 prosenttia). Herra P:lle pilkottaisiin IP-pöydästä oma erillinen nurkkaus, ikiomaksi pikkupöydäksi. Naapuripöydistä taputetaan, kun I ja P kättelevät sovinnon merkiksi. Ruokailu voisi jatkua rauhallisimmissa merkeissä.

Vaan ei. Kohta meno on entisenlaista. Jaosta ei ole tietoakaan. I siirtää kovalla kiireellä astioitaan nimenomaan P:lle ositettuun pöydän nurkkaan. Pian hän on vohkinut itselleen yli puolet P:lle ositetusta pöydän nurkasta.

Herra P ei enää usko, että I on valmis antamaan hänelle pöydännurkkaa. I puolestaan väittää, että jos P:lle antaa nurkan, hän tulisi vaatimaan koko pöydän itselleen. Molemminpuolinen epäluulo kasvaa.

3. Uusi pöytäjärjestys

Nurkkapöydästä ehdotetaan IP-pöydän järjestämistä kokonaan uudestaan. Nopea laskenta osoittaa näet, että I:llä ja P:llä on yhtä paljon astioita. Hovimestarin vaatimuksesta molemmat herrat istutetaan omille tuoleilleen. Tarkoitus on, että he saavat kattaa pöydän vuorotellen astia kerrallaan. P suostuu ratkaisuun, jos muut ravintolavieraat valvovat kattauksen sujumista tasapuolisesti. Tässä vaiheessa herra I sanoo suostuvansa sittenkin pöydän kahtiajakoon.

Se on viisas päätös. Vaikka ravintolamme kakkosmallin (kaksi valtiota) toteuttaminen on toistaiseksi pahasti karilla, se on kuitenkin – vähiten epärealistinen rauhanmalli. Kolmosmallilla (yksi kahden kansan valtio, jossa kaikki kansalaiset ponnistavat lähtökohtaisesti samalta tasolta) on näet vain marginaalista kannatusta Israelin juutalaisväestön keskuudessa. Sen aika koittaisi mahdollisesti vasta kakkosmallin jatkeena.

Rauhanteolla on kuolettava kiire. Katsokaa karttaa! Yhtenäisen ja elinvoimaisen palestiinalaisvaltion taikominen siirtokuntien saariston sisään vaikeutuu päivä päivältä. Niiden israelilaisten, joiden mielestä se on jo nyt liian myöhäistä, kannattaa kuitenkin kysyä itseltään, mikä on vaihtoehto. Väitän vahvasti, että se on apartheidilta haiseva ykkösmalli, jota yritetään naamioida epätoivoisesti kolmosmalliksi.

Oletko sinä valmis hyväksymään Gazan tai muutaman Länsirannalle muurien keskelle pystytetyn bantustanin palestiinalaisvaltioksi? Jos et ole, niin ajattelin ehdottaa, että lahjoittaisimme yhdessä Martti Ahtisaarelle menolipun Jerusalemiin.