Marraskuun 8. päivänä vietettiin Länsi-Saharassa Gdeim Izikin protestileirin väkivaltaisen purkamisen toista vuosipäivää. Yli 20 000 sahrawia (länsisaharalaista) jätti vuonna 2010 Länsi-Saharan pääkaupungin El Aaiúnin ja perusti kaupungin ulkopuolelle protestileirin Marokon miehitystä ja luonnonvarojen systemaattista ryöstöä vastaan.

Kyseessä oli rauhanomainen mielenilmaus sahrawiväestön marginalisointia, syrjintää, väkivaltaa ja murhia vastaan. Leiri, joka myöhemmin sai lempinimen Vapauden leiri, oli demokraattisesti hallinnoitu, ja se merkitsi monelle sahrawille ensimmäistä vapauden kokemusta elämässään. Ensimmäistä kertaa protestoijat pystyivät vaatimaan oikeuksiaan ilman pelkoa.

Gdeim Izik oli arabikevään ensimmäinen vastalause hirmuvaltaa vastaan. Leiri toimi inspiraation lähteenä lukemattomille kansannousuille Madridin mielenosoituksista arabikevään protesteihin. Diktatuureja, köyhyyttä ja vapauksien rajoittamista ei enää siedetty.

Viranomaiset vastaavat väkivallalla

Aikaisin aamulla marraskuun 8. päivänä 2010 Gdeim Izikin leirin asukkaat heräsivät karuun näkyyn. Marokon poliisivoimat olivat piirittäneet leirin ja alkoivat väkivaltaisesti hajottaa sitä teltta teltalta. Päivää leimasivat ratsiat sahrawien koteihin El Aaiúnissa, mielivaltaiset pidätykset ja kohtuuton väkivallan käyttö. Kaksikymmentäkolme sahrawisiviiliä pidätettiin ja siirrettiin Zakin vankilaan Marokon puolelle. Pidätettyjen joukossa oli ihmisoikeusaktivisteja ja leirin järjestysvastaavia.

Pidätyksiltä eivät välttyneet myöskään naiset ja vanhukset. Sadoittain sahraweja vietiin El Aaiúnin pahamaineiseen Mustaan vankilaan. Paikalliset ja kansainväliset ihmisoikeusjärjestöt raportoivat kidutuksesta ja kaltoinkohtelusta vankiloissa.

Länsi-Saharan kansanäänestystä valvomaan asetetut YK:n rauhanturvajoukot (MINURSO) olivat paikalla koko tapahtumasarjan ajan. Rauhanturvaajat seurasivat tapahtumia tekemättä mitään, kuin palkatut turistit. MINURSO on ainoa YK:n missio, jolla ei ole mandaatissaan ihmisoikeuksien valvontaa. Ranska on suojellut Marokkoa YK:n turvallisuusneuvostossa ja toistuvasti veto-oikeudellaan varmistanut, ettei ihmisoikeuksien valvontaa ole lisätty joukkojen valtuuksiin.

YK:n erityislähettiläs Christopher Ross vieraili ensimmäistä kertaa El Aaiúnissa marraskuussa 2012. Ross on johtanut Polisarion ja Marokon hallituksen välisiä sahrawien itsemääräämisoikeutta koskevia neuvotteluja viisi vuotta tuloksetta. 
Samaan aikaan, kun Ross tapasi sahrawijohtajia ja kansalaisaktivisteja El Aaiúnissa, Marokon poliisi suoritti rutiinitoimiaan sahrawien parissa: rauhanomaiset mielenosoittajat saivat kaduilla kärsiä poliisivoimien väkivallankäytöstä.

Mielenosoituksissa vaadittiin itsemääräämisoikeutta sahraweille. Useassa kaupungissa poliisivoimien toimet jättivät jälkeensä satoja haavoittuneita. Marokon miehitysvoimien väkivaltaisen vastauksen tarkoitus oli hiljentää sahrawien vapaus- ja itsenäisyysvaatimukset.

Miehitystä legitimoidaan

Marokon kohtuuton voimankäyttö sai myös kansainvälistä huomiota. Useita ihmisoikeusaktivisteja vastaan hyökättiin, heidän joukossaan Nobel-palkintoehdokas Aminatou Haidar, jonka auto vandalisoitiin ja jonka kotiin tehtiin ratsia. Monet aktivistit loukkaantuivat.

Ironian huippuna Marokko on pyrkinyt aktiivisesti kääntämään syytökset päälaelleen. Tapahtumista syytetään joko Marokon kansalaisia, kansainvälistä yhteisöä tai jopa sahraweja itseään. Monarkian koneisto työskentelee ahkerasti tuottaakseen propagandaa, joka vie huomion pois Marokon sisäisistä ongelmista ja keskittää yleisön katseen Länsi-Saharaan. Propagandan päätarkoitus on legitimoida miehitys kansalaisten silmissä.

Moni delegaatio Euroopasta pyrki vierailemaan miehitetyllä alueella. Heidät häädettiin järjestelmällisesti El Aaiúnista. Monet käännytettiin jo ennen kaupunkiin pääsyä.

Neljä nuorta norjalaispoliitikkoa halusi haastatella sahraweja kiistanalaisesta kalastuksesta Länsi-Saharan kalavesiltä. Matkalla El Aaiúniin heidät pysäytettiin tarkastuspisteellä, jossa heitä käskettiin vihaisesti pysymään hotellihuoneissaan neljän päivän vierailunsa ajan. Heitä myös kiellettiin tiukasti tapaamasta "sahrawiystäviään".

Vierailun toisena päivänä viidentoista marokkolaispoliisin ryhmä oli norjalaisia vastassa hotellilla. Heidän käskettiin siirtyä taksiin, joka vei heidät Agadirin kaupunkiin Etelä-Marokkoon. Heitä kiellettiin palaamasta Länsi-Saharaan. Poliisisaattue seurasi heitä loppumatkan ajan varmistaen, että he pysyivät alueelta poissa.

Marokon ahneus jatkuu

Marokko ryöstää edelleen röyhkeästi Länsi-Saharan luonnonvaroja. Kansainvälinen yhteisö sulkee kuitenkin silmänsä tilanteelta. Kuten Hans Corell, YK:n entinen oikeudellinen neuvonantaja, totesi: "Kansainvälisen oikeuden näkökulmasta tilanne on harvinaisen yksiselitteinen."

Newyorkilainen asianajajaliitto New York Advocacy Association julkaisi hiljattain Länsi-Saharan tilannetta koskevan raportin. Raportin mukaan yksikään Marokon kanssa tehty sopimus ei saa kattaa Länsi-Saharan aluetta. Sopimukset eivät myöskään saa koskea Länsi-Saharan luonnonvaroja, kuten kalastusalueita tai fosfaatteja. Sahrawit eivät itse hyödy luonnonvarojensa käytöstä.

Marokko saa puolessa vuodessa yli 200 miljoonaa dollaria voittoa Länsi-Saharan alueen fosfaattikaivoksista. Laittomia tuloja Marokko kerää alueella myös kalavesien, hiekkakenttien, suolakaivosten sekä hedelmä- ja vihannesviljelmien kautta.

Länsisaharalaisten unohdettujen oikeuksien tunnustamisen täytyy alkaa itsemääräämisoikeuden tukemisella. Kansalaisyhteiskunta ja hallitukset eivät voi sulkea silmiään loputtoman räikeältä oikeuksien epäämiseltä. YK:n on korkea aika reagoida tilanteeseen ja oikaista vuosikymmeniä jatkunut tehtäviensä laiminlyönti. Sahraweille kuuluu oikeus vapauteen.

Kirjoittaja on länsisaharalaisaktivisti, joka vieraili Suomessa marraskuussa. Suomentanut Riikka Seppälä.