Kirjoitus on julkaistu aikaisemmin Ydin-lehden numerossa 4/2012. Tilaa lehti täältä.

Olin johtamassa parlamentin Iran-valiokunnan matkaa maahan lokakuun lopussa. Kaikki oli valmista. Iran-valtuuskunta, jonka puheenjohtaja olen, oli päättänyt lähteä. Parlamentin lupa oli vahvistettu viikkoa ennen matkaa. Iran oli myöntänyt viisumit. Keskustelisimme Iranin parlamentin ja kansalaisyhteiskunnan toimijoiden kanssa. Tapaisimme vähemmistöjen ja naisten edustajia, YK:n edustajia sekä maidemme suurlähettiläitä.

Päivää ennen lähtöä parlamentin puheenjohtajakokous päätti antaa vuosittaisen Saharov-sananvapauspalkinnon kahdelle iranilaiselle, ihmisoikeusjuristi Nasrin Soutodehille ja elokuvaohjaaja Jafar Panahille. Soutodeh kärsii vankeusrangaistusta, Panahi ei saa poistua maasta.

Tavoitteemme oli saada Teheranissa lupa tavata heitä henkilökohtaisesti ja ojentaa kutsu palkinnonjakotilaisuuteen. Nyt kuitenkin puheenjohtajakokous päätti, että tapaamisen järjestyminen olisi ennakkoehto, muuten matka olisi peruttava.

Meillä oli vajaat 24 tuntia aikaa saada Iranista vahvistus, ja maassa oli vielä juhlapyhä. Iranin suurlähettiläs soitti lauantai-aamuna, ettei viime hetkellä esitettyä ennakkoehtoa voida toteuttaa. Ilmoitin, että matka perutaan.

Jo viikkoja ennen olivat monet tahot lähettäneet sähköpostia ja vaatineet matkan perumista. USA:n ja Israelin virallinen kanta on, että Iran pitää eristää ennen kaikkea Iranin ydinohjelman lopettamiseksi. Monet ihmisoikeusrikkomusten ulkomailla asuvat uhrit ovat samaa mieltä. Konservatiivinen siipi parlamentissa on tätä mieltä. Viestinä oli, että jos lähdemme, annamme tukemme ihmisoikeusrikoksille.

Ymmärrän tämän näkemyksen, ja kunnioitan sitä. On kuitenkin niin, että juuri eristäminen voi johtaa vielä suurempiin ihmisoikeusrikoksiin. Kukaan ei kritisoi paikan päällä, ulkomaiden kritiikki ei saavuta iranilaisia. Tässä vuoropuhelu on kuitenkin voimakkaampi ase.

Vuoropuhelun merkityksestä Myanmar on hyvä esimerkki. Pari vuotta sitten YK:n alivaltiosihteeri aloitti dialogin maan kanssa. Tulokset ovat näkyvissä. Maassa on luvattu reformeja, vähemmistöjä on luvattu suojella. Nobel-palkittu Aung San Suu Kyi on parlamentin jäsen. Vuoropuhelu toimi eristämistä tehokkaammin.

Maat, jotka ovat täysin eristyksissä muusta maailmasta, ovat juuri niitä, jotka kehittävät ydinaseita. Libya luopui ydinaseohjelmastaan, kun maalle luvattiin yhteistyötä. Viisi vuotta ydinohjelman lopettamisen jälkeen tapahtui vallanvaihto. Jos Libyan eristystä ei olisi purettu, maalla olisi nyt ehkä ydinase ja Gaddafi saattaisi olla vallassa.

Yhdysvaltain vaaleilla on Iranin suhteidenkin kannalta iso merkitys. Iranin vallanpitäjät kommentoivat Obaman voiton selvittyä, että neuvottelut maiden välillä olisivat mahdollisia. Obaman jatkokautta pidettiin myös yleisemmin Iranissa hyvänä merkkinä. Luottamuksen rakentaminen, mikäli se onnistuisi, on hidas prosessi. Obaman liikkumatilaa kaventaa kongressi, joka hyväksyy sanktiot. Myös niiden muuttaminen vaatii lakikäsittelyä.

Yksi tärkeä näytönpaikka rauhan rakentamisessa Lähi-itään olisi Helsinkiin suunniteltu Lähi-idän ydinaseetonta vyöhykettä käsittelevä YK- kokous. Kokouksen toteutuminen on edelleen epävarmaa, ellei peräti epätodennäköistä. Iran on kuitenkin ilmoittanut, että se voisi osallistua. Se on jo yksi askel.

Jos neuvottelupöytään saataisiin Iranin lisäksi Israel, voisi keskustelu merkitä tärkeää askelta lännen suhteissa Iraniin. Jos kokous onnistuisi ydinaseettoman Lähi-idän edistämisessä, olisi se yksi keskeisimmistä ulkopoliittisista saavutuksistamme Suomessa pitkään aikaan. Edellisen kerran keskustelua on käyty vakavasti muutama vuosikymmen sitten.

Prosessin uusi alku olisi omiaan myös hoitamaan niitä haavoja, jotka Suomen ulkopolitiikka kärsi YK:n turvallisuusneuvostoäänestyksessä. Keskustelu Iranin kanssa ydinaseettomasta vyöhykkeestä voisi luoda luottamusta myös ydinohjelmasta käytäviin neuvotteluihin.