Tämä kolumni on alun perin julkaistu Helsingin Sanomien Vieraskynä -palstalla 28.1.2013

Iran on jatkanut uraanin rikastamista kuten ennenkin. Pakotteet osuvat kovimmin tavalliseen keskiluokkaan.

Iranilaiset basaarit ovat sulkeneet ovensa, Iranin valuutta rial on syöksykierteessä, ja inflaatio syö tavallisten kansalaisten säästöjä.

Lännessä Iranin kurjistumista pidetään todisteena siitä, että Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen Iranin-vastaiset pakotteet toimivat. EU:n kannalta paljon tärkeämpää olisi pohtia, ovatko ne saaneet Iranin muuttamaan ydinpolitiikkaansa eli täyttäneet tehtävän, johon ne on alun perin tarkoitettu.

Tähän asti näin ei ole käynyt. Iran rikastaa uraania kuten ennenkin, ja ydinaseiden valmistamisen yhtenä perustana pidetyn 20-prosenttisen uraanin määrä kasvaa.

Virallisesti sekä Yhdysvallat että EU noudattavat sellaista Iranin-politiikkaa, jossa yhdistyvät pakotteet ja diplomatia. Yhdysvallat ja YK:n turvallisuusneuvoston maat sekä Saksa ovat neuvotelleet Iranin kanssa koko viime vuoden.

Tämän vuoden ensimmäiset keskustelut pidetään todennäköisesti tällä viikolla. Länsi tarjoaa jälleen tuttua pakettia: teknistä apua, kuten lentokoneiden varaosia, vastineeksi ydinohjelman leikkaamisesta. Iran taas vaatii samaa kuin aina eli hyväksyntää uraanin rikastamiselle rauhanomaisia tarkoituksia varten.

On vaikea uskoa diplomaattiseen läpimurtoon, ellei pöydälle tuoda jotain uutta. Paineita tästä on kasattu Yhdysvaltojen presidentin Barack Obaman harteille.

Iran-neuvottelujen johdossa olevalla EU:n ulkosuhdehallinnon päälliköllä Catherine Ashtonilla olisi kaikki mahdollisuudet tehdä aloite pakotteiden ottamisesta uuteen tarkasteluun.

EU:ssa Iranin-vastaisten pakotteiden purkaminen tai muuttaminen on huomattavasti yksinkertaisempaa kuin Yhdysvalloissa, jossa muutokset vaativat kongressilta uuden lain säätämistä. Samalla Ashton ottaisi tervettä etäisyyttä Yhdysvaltojen Iranin-politiikkaan, jota EU on tähän asti seurannut aivan liian kritiikittömästi.

EU:lla on enemmän menetettävää kuin Yhdysvalloilla. Eurooppa ei ole Iranissa – ainakaan vielä – Yhdysvaltojen kaltainen "suuri saatana". Silti Eurooppaan perinteisesti liittyneet myönteiset mielikuvat ovat jo hiipumassa. Lisäksi pakotteilla on Euroopan talouteen aivan eri vaikutus: Yhdysvaltojen Iranin-kauppa kuoli käytännössä jo vuoden 1979 jälkeen.

Samaan aikaan Kiina ja Turkki kiihdyttävät investointejaan Iranissa ja maan näkyvyys kasvaa Turkissa. Vuonna 2012 viidennes Turkkiin perustetuista ulkomaisista yrityksistä oli iranilaisia. Ydinturvallisuusongelman jälkeisessä maailmassa Iran käy kaasu- ja öljykauppaa Kiinan, Intian ja muun Aasian eikä Euroopan kanssa.

Taloutta merkittävämpi syy pakotteiden uudelleenarviointiin on, että EU:n ja Yhdysvaltojen nykyiset pakotteet on suunniteltu ja kohdennettu luvattoman huonosti.

Nyt niistä kärsii etenkin iranilainen keskiluokka – siis se väestöryhmä, jonka varassa toiveet maan uudistamisesta ovat. Insinöörit ja opettajat eivät voi lähettää rahaa ulkomailla opiskeleville lapsilleen, kauppa on pakotettu harmaille alueille, yhä useampi joutuu turvautumaan salakuljettajiin, ja vaihdon välineenä käytetään mieluummin kultaa tai muita hyödykkeitä kuin rahaa.

Rikkaiden rikastuminen on samaan aikaan jatkunut entisellään. EU toistelee, ettei pakotteita ole suunnattu Iranin kansaa vastaan, mutta iranilaisen basaarin omistajan silmin sitä on vaikea nähdä. Keskiluokan suoneniskentä voi luoda enemmän uusia, globaaleja riskejä kuin ratkaista vanhoja ongelmia.

Nyt Iran varautuu mahdolliseen sotaan. Epäluulo ja varustelukierre kasvattavat erityisesti Israelin ja Iranin välisen konfliktin uhkaa. Ensimmäisen maailmansodan jälkeisessä Saksassa nähtiin, miten kansainvälinen yhteisö pystyy nöyryyttämällä saamaan aikaan viholliskuvia ja sotia.

On käynyt selväksi, ettei Iran luovu uraaninrikastusohjelmastaan, ei nykyisten pakotteiden avulla ja tuskin muillakaan keinoin. Siksi EU:n tulisi nyt pikaisesti päättää, mitä se Iranin-suhteiltaan haluaa, ja valita keinot sen mukaisesti.

Maailmanrauhan näkökulmasta päätavoitteena tulisi olla uraaninrikastusohjelman säilyttäminen rauhanomaisena sekä Iranin ja Israelin välillä kytevän konfliktin estäminen. Nykyinen pakotepolitiikka ei vie kohti näitä tavoitteita.

Kirjoittaja on Euroopan parlamentin Iran-valtuuskunnan puheenjohtaja.