Kirjoitus on aikaisemmin julkaistu Kirkon Ulkomaanavun Tekoja-lehden numerossa 1/2013. Tilaa lehti täältä.

Kuivasta maasta nousevan pölyn kirjomat pikkutytöt tulevat ihmettelemään kotipihaan ilmestyneitä ulkomaalaisia. Viisivuotias Rey ja neljävuotias Srey Ya asuvat mummon luona jo kolmatta vuotta.

Koti on vaatimaton laudasta ja bambusta rakennettu mökki Kul Totenngin kylässä Kambodžan syrjäisellä maaseudulla. Isoäiti pyytää sisälle, suojaan kuumalta auringonpaisteelta. Tässä kodissa on tavaraa korkeintaan saman verran kuin viikon matkaa varten pakatussa matkalaukussani.

Isoäiti An Sean on kärsivällinen ja rauhallinen pieni nainen. Eläväisten pikkutyttöjen lisäksi hän huolehtii myös heidän 9-vuotiaasta veljestään ja 7-vuotiaasta siskostaan. An Seanin mies kuoli kymmenen vuotta sitten.

Miten ihmeessä hän jaksaa, vanha ihminen, neljän pienen lapsen kanssa? "On tämä raskasta, mutta mitä voin tehdä? Jos minä en huolehdi näistä lapsista, ei sitä kukaan muukaan tee. On lapsista myös iloa", An sanoo.

15 euron kuukausibudjetti

Lapsista huolehtiminen täällä tarkoittaa aikamoista työrupeamaa. Kylässä ei ole supermarkettia, josta noutaa ainekset helppoihin ja nopeisiin aterioihin. Vihannekset tulevat omasta maasta. Ruoka kypsennetään avotulella. Polttopuut pitää hakea, vesi kantaa kaivosta. Pyykit pestään käsin.

"Joskus on niin kiire, että lasten pitää mennä keskenään kaivolle pesulle", An Sean toteaa.

Aamulla herättyään An Sean rullaa kasaan matot, joilla perhe nukkuu ja tekee aamupuuron riisistä ja kalasta. Isommat lapset lähtevät kouluun, ja noin kahdeksalta aamulla An alkaa tehdä työtään.

An hankkii tuloja perheelle punomalla palmunlehdistä kattopaloja. Niiden myynnillä hän tienaa noin kymmenen euroa kuukaudessa. Lasten isä tulee käymään kerran kuussa ja tuo rahaa viiden euron verran. Näillä on tultava toimeen.

Perheitä, joissa isoäiti huolehtii lastenlapsista, löytyy paljon ympäri maailmaa. Isovanhemmasta tekevät huoltajan esimerkiksi siirtotyöläisyys, sairaudet, erityisesti aids, tai avioeroa seurannut muutto toiselle paikkakunnalle, kuten tässä perheessä.

Pohjimmainen syy on yksinkertaisesti köyhyys.

Katselen mietteissäni suloisia pikkutyttöjä. Miten ihmeessä äiti on voinut lähteä kylästä ja jättää pienet lapsensa?

Mutta näissä syrjäkylissä elanto on tiukassa. Oman pellon tai vihannestarhan ulkopuolisia ansaintamahdollisuuksia ei käytännössä ole. Nainen ei myöskään voi asua yksikseen, sillä se ei ole sosiaalisesti hyväksyttyä. Eron jälkeen lasten äidin on todennäköisesti ollut pakko lähteä työn perässä kaupunkiin tai muuttaa takaisin lapsuudenkotiinsa.

Omaa aikaa on käynti pagodassa

Toki An Sean on väsynyt."Raskaita hetkiä ovat ne, kun selkäsärky valvottaa yöllä, kun lapset eivät tottele, ja kun joudun kuuntelemaan nälkäisten lasten itkua ruokaa valmistaessani", hän kuvailee.

Virkistystä ja omaa aikaa An saa jokaviikkoisesta käynnistä kylän pagodassa eli pienessä buddhalaistemppelissä. Sinne mennään paitsi osoittamaan kunnioitusta Buddhalle, myös tapaamaan ihmisiä. "On mukavaa tavata omanikäisiä ihmisiä."

An muistaa myös ajan, kun pagodassa käyminen oli ankarasti kiellettyä. Jokaisella vanhemmalla kambodžalaisella on surullinen tarina kerrottavanaan punaisten khmerien hirmuvallasta 1970-luvulla. Kul Totenngin kylän ihmiset pakotettiin kaivamaan kanaalia. Maata sai viljellä vain yöaikaan.

Punakhmerien vajaan neljän vuoden vallassaolon aikana Kambodzhassa kuoli yli miljoona ihmistä. Myös An Seanin vanhin tytär menehtyi pakkotyössä. "Hän ei tottunut ruokaan – laihaan puuron, jota meille annettiin – ja kuoli", An kertoo.

Ilman eläkettä

Punakhmerien aika ja sitä seurannut pitkä sisällissota tekivät Kambodzhasta ehkä maailman eniten miinoitetun maan. Maastoon jääneet miinat vaikeuttavat maanviljelyä ja rakentamista.

An Seanin toinen poika, joka asuu kylässä, on menettänyt toisen jalkansa astuttuaan miinaan. "Hänenkin toimeentulonsa on hyvin vaikeaa. Jos ruoka loppuu, voin kuitenkin pyytää häneltä meille vähän rahaa."

Tässä on An Seanin turvaverkko. Kambodža on yksi maailman köyhimmistä maista eikä maassa ole sosiaaliturvaa, eläkkeitä eikä palveluja vanhusväestölle. "On hyvä, että lapset käyvät koulua. Toivon heille hyvää työpaikkaa ja kunnon palkkaa", An sanoo.

Myös kehitysmaissa vanhusten osuus väestöstä on kasvamassa. Moni vanhus joutuu tekemään raskasta työtä elämänsä viime metreille, ja kuten An, moni huolehtii lapsenlapsista. Elanto on maaseudulla tiukassa, ja Kambodžassa maanviljelyä vielä vaikeuttavat ilmastonmuutoksen myötä epäsäännöllisiksi muuttuneet sateet ja jatkuvasti nousevat hinnat.