Tämä kirjoitus on julkaistu aikaisemmin Demo Finlandin verkkosivuilla.

Tammikuun 14. päivä vuonna 2011 muutti kerralla tunisialaisten arjen, kun maata vuodesta 1987 johtanut Zine El Abidine Ben Ali luopui laajojen mielenosoitusten seurauksena vallasta ja pakeni maasta. Orastava arabikevät oli saavuttanut ensimmäisen merkittävän voittonsa ja kaikki näytti olevan mahdollista tunisialaisille. Ben Alin lähdön päivämäärästä tuli nopeasti eräänlainen nollapiste; oli Tunisia ennen tammikuun neljättätoista päivää ja Tunisia sen jälkeen.

Kaksi vuotta myöhemmin henkinen ilmapiiri on kuitenkin kaikkea muuta kuin toiveikas. Tunisian poliittinen kenttä on ajautunut sekasortoiseen tilaan, jossa kestävien ja laajapohjaisten päätösten tekemisestä on tullut hidasta ja vaikeaa. Tämä on johtanut vastakkainasettelujen syventymiseen sekä suoranaisiin väkivallantekoihin eri puolueiden kannattajien välillä. Viimeisin tapaus – oppositiopoliitikko Chokri Belaïdin murha – on vielä tuoreessa muistissa. Väkivallan ja turvattomuuden yleistyessä tunisialaiset ovat alkaneet yhä voimakkaammin kyseenalaistaa vallankumouksen suunnan ja sisällön. Kyynisyys on korvannut optimismin. Voidaankin sanoa, että Tunisian vallankumous on helmikuussa 2013 uudella vedenjakajalla.

Vastakkainasettelua ja takkuavaa yhteistyötä

Tunisian poliittisen tilanteen ongelmat tiivistyvät maan perustuslakiprojektissa. Vaaleilla lokakuussa 2011 valittu perustuslakia säätävä kokous ei ole toistaiseksi pystynyt saamaan aikaan konsensusta lain sisältöä koskien, vaikka sille tehtävää varten myönnetty mandaatti umpeutui jo viime syksynä. Vaikeita teemoja ovat olleet esimerkiksi lehdistön sananvapaus sekä naisten ja uskonnon asemaan liittyvät kysymykset. Puolueiden kyvyttömyyttä toimia yhdessä selittävät sekä poliittisen kentän hajanaisuus että syvään juurtuneet vastakkainasettelut. Näkyvin jakolinja kulkee islamististen ja maallisten poliittisten voimien välillä.

Perustuslakia säätävän kokouksen suurin puolue, maltillinen islamistinen Ennahda on hyötynyt vastakkainasettelussa kilpailijoitaan vahvemmasta organisaatiorakenteesta sekä siitä, että se on ainakin näennäisesti pyrkinyt toteuttamaan määriteltyä poliittista ohjelmaa. Tämän tyyppisillä asioilla on paljon painoarvoa maassa, joka painii huomattavan työttömyyden kaltaisten yhteiskunnallisten ongelmien kanssa. Islamistinen poliittinen liike ei kuitenkaan ole homogeeninen kokonaisuus, vaan myös sen sisällä käydään kamppailua vallasta. Maltillisten suhde ääri-islamilaisiin salafisteihin onkin muuttunut huomattavasti ongelmallisemmaksi poliittisen väkivallan yleistymisen myötä.

Maalliset poliittiset liikkeet eivät ole puolestaan kyenneet tekemään riittävästi yhteistyötä keskenään muodostaakseen yhtenäisen vastavoiman Ennahdalle. Tällä saralla on tosin nähty edistymistä, ja marraskuussa perustetun l'Alliance démocratiquen kaltaisia puolueiden muodostamia liittoja on syntynyt viime aikoina aiempaa enemmän. Pidemmällä aikavälillä tämän suuntainen kehitys saattaa johtaa paitsi voimakkaampien maallisten puolueiden muodostumiseen, myös poliittisten muutosten ennakoitavuuden helpottumiseen. Kyseessä on huomionarvoinen kehityssuunta myös Tunisiaan ensi kesäksi suunniteltujen parlamenttivaalien näkökulmasta, sillä vahvemmat ja paremmin organisoidut maalliset puolueet pystyisivät kilpailemaan Ennahdan kanssa aiempaa tasaväkisemmin.

Tavoitteina aito dialogi ja toimiva monipuoluejärjestelmä

Yksi Tunisian suurimmista haasteista on, että vallassa on ja sinne pyrkii maan menneisyydestä johtuen poliittisesti kokemattomia toimijoita, jotka eivät ole koskaan ennen olleet päätöksentekijöitä ja jotka eivät näin ollen tiedä, mitä esimerkiksi vallan käyttäminen tarkoittaa. Dialogin mahdollistaminen ja monipuoluejärjestelmän pohjan vahvistaminen ovat tästäkin syystä erityisen tärkeitä ja ajankohtaisia kysymyksiä, ja Demo on ollut keskeisesti mukana parantamassa niiden edellytyksiä. Demon, hollantilaisen NIMD:n (Netherlands Institute for Multiparty Democracy), Bulgarian politiikkakoulun sekä tunisialaisen CEMI:n (Centre des Etudes Méditerranéennes et Internationales) yhteisesti hallinnoima Tunisian politiikkakoulu tähtää monipuoluejärjestelmän lujittamiseen tunisialaisten nuorisopoliitikkojen kouluttamisen kautta.

Helmikuussa 2012 alkanut projekti onnistui pilottivuotensa aikana vakiinnuttamaan asemansa ja kaksi ensimmäistä kurssia toteutettiin suunnitellusti. Yhteensä 57:lle nuorisopoliitikolle myönnettiin diplomi kurssin hyväksytyn suorittamisen merkiksi ja kuten osallistujilta saatu palaute osoittaa, olivat aktiviteetit laadultaan korkeatasoisia. Politiikkakoulun osallistavuudelle sekä tekemällä oppimiselle perustuva lähestymistapa luo konkreettisesti pohjaa yhdessä toimimiselle ja ennen kaikkea se mahdollistaa dialogin syntymisen eri puoluetaustoista tulevien toimijoiden välille. Tämä onkin kiistatta projektin merkittävin aikaansaannos. Toimintaa kehitetään edelleen ja vuonna 2013 suunnitelmissa on järjestää kaksi kurssia, joilla koulutetaan 80 tunisialaista nuorisopoliitikkoa. Voidaan siis sanoa, että politiikkakoululla on oma, tärkeä tehtävänsä Tunisian poliittisen kentän vakauttamisessa.

Tunisia ja tunisialaiset olivat ratkaisevassa asemassa arabikevään aloittamisessa ja voivat edelleen toimia suunnannäyttäjinä. Monipuoluejärjestelmän ja toimivan demokratian mahdollistava perustuslaki yhdessä onnistuneesti järjestettyjen parlamenttivaalien kanssa loisi pohjan yhteiskunnan pitkäjänteisemmälle kehittämiselle. Samalla onnistumiset antaisivat tunisialaisille uskoa ja toimisivat jälleen esimerkkeinä alueen muillekin maille. Poliittisen dialogin ja siihen liittyvän osaamisen vahvistaminen ovat avainasemassa, kun puolueet opettelevat kuuntelemaan ja ymmärtämään toisiaan. Tämän tukeminen on vastaisuudessakin ensiarvoisen tärkeää.