Näkökulma: Saksalainen velkahelpotus
Kreikan oppositiojohtaja Alexis Tsipras vaatii Saksan vuoden 1953 kaltaista julkisen velan leikkausta voidakseen "lopettaa maan eliittejä yhdistävän klientelistisen lahjusjärjestelmän".
Tämä teksti on julkaistu alun perin Suomen Le Monde diplomatique -lehdessä, 1/13. Tilaa lehti täältä.
Saksan liittotasavalta romahti 27. helmikuuta 1953 velkojensa alle ja uhkasi vetää kaikki Euroopan maat mukanaan. Saksan velkojat – yhtenä niistä Kreikka – olivat kiinnostuneita vain omasta nahastaan mutta joutuivat toteamaan, että "sisäisen devalvaation" politiikka, siis palkkojen alentaminen, ei takaa velkojen takaisinmaksua – käy aivan päinvastoin.
Niinpä 21 velkojamaata kokoontui poikkeukselliseen huippukokoukseen Lontooseen ja päättivät arvioida vaatimuksensa uudelleen niin, että saatavat vastaisivat niiden kumppanin todellista kykyä huolehtia velvollisuuksistaan. Velkojat leikkasivat Saksan kokonaisvelkaa 60 prosentilla ja myöntyivät viiden vuoden (1953–1958) lykkäykseen velanmaksussa sekä antoivat luvan maksaa velat 30 vuoden viiveellä. Ne ottivat käyttöön myös "kehityspykälän", jonka nojalla Saksan ei tarvinnut käyttää velkojen maksuun enempää kuin 1/20 vientituloistaan. Eurooppa käänsi näin vuoden 1919 Versailles’n sopimuksen päälaelleen ja loi perustan Länsi-Saksan sodanjälkeiselle kehitykselle.
Kreikan radikaalin vasemmiston liitto Syriza ehdottaa nyt juuri samaa: käännettäköön päälaelleen pienet Versailles’n sopimukset, joihin Saksan liittokansleri Angela Merkel ja valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble ovat velkaantuneet maat pakottaneet. Otettakoon mallia tuosta hetkestä, joka kuuluu sodanjälkeisen Euroopan tarkkanäköisimpiin. Erinäiset suunnitelmat Etelä-Euroopan maiden "pelastamiseksi" ovat epäonnistuneet ja luoneet samalla pohjattoman kuilun, joka veronmaksajien pitäisi muka täyttää. Velkaongelman yleinen, yhteinen ja lopullinen ratkaisu ei ole koskaan ollut yhtä huutava ongelma. Sen ratkaisu ei saa jäädä Saksan liittokanslerin uudelleenvalintapyrkimysten varjoon.
Näissä oloissa vuoden 1953 Lontoon velkakokouksen kaltainen konferenssi on mielestämme ainoa realistinen ja kaikille osapuolille hyödyllinen ratkaisu: vastaus luottokriisiin ja Euroopassa harjoitetun politiikan epäonnistumiseen.
Vaadimme siten 1) Kreikan kokonaisvelan nimellisarvon huomattavaa vähentämistä, 2) lykkäystä velan maksuun, jotta säästyvät varat voitaisiin käyttää talouden elvyttämiseen, 3) "kehityspykälää", jotta velan maksaminen ei pysäytä talouden elvyttämistä alkuunsa, ja 4) pankkien pääomittamista niin, ettei kyseisiä summia lasketa maan julkiseen velkaan.
Nämä toimenpiteet tarvitsevat tuekseen uudistuksia, joilla pyritään jakamaan varallisuus oikeudenmukaisemmin. On katkaistava välit menneisyyteen, jonka vuoksi kriisi on syntynyt, on työskenneltävä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden, yhtäläisten oikeuksien sekä poliittisen ja verotuksen läpinäkyvyyden puolesta – lyhyesti sanoen demokratian puolesta.
Hankkeen voi panna toimeen ainoastaan rahamarkkinoiden harvainvallasta riippumaton puolue, sillä nykyinen finanssioligarkia on kourallinen yritysjohtajia, jotka ovat ottaneet valtion panttivangikseen. He ovat keskenään solidaarisia laivanvarustajia, jotka on vapautettu veroista, lehdistöpomoja ja pankkiireita, jotka tunkevat sormensa joka paikkaan (ja ovat konkurssikypsiä). Kriisistä ovat vastuussa juuri he – ja he tekevät kaikkensa säilyttääkseen nykyolot. Kuten Transparency International -järjestön vuosiraportti 2012 kertoo, Kreikka on Euroopan korruptoitunein maa.
Ehdotuksemme on mielestämme ainoa ratkaisu, ellei haluta hyväksyä Euroopan julkisen velan paisuvan eksponentiaalisesti. Keskimäärin julkinen velka ylittää Euroopassa jo 90 prosenttia bruttokansantuotteesta. Juuri tämä tekee meidät optimistisiksi: hankettamme ei voida hylätä, sillä kriisi nakertaa jo eurovyöhykkeen kovaa ydintä. Viivyttely ainoastaan lisää nykytilanteen taloudellista ja sosiaalista hintaa, eikä ainoastaan Kreikassa vaan myös Saksassa ja kaikissa muissa euromaissa.
Kahdentoista vuoden ajan eurovyöhyke on – uusliberaalien dogmien pohjalta – toiminut pelkkänä valuuttaunionina, jolle ei ole ollut poliittista tai yhteiskunnallista vastinetta. Eteläisten maiden kauppavajeista muodostui pohjoiseen kirjattu ylijäämä. Sivumennen sanoen yhteisvaluutta palveli ennen kaikkea Saksaa "viilentämällä" sen talouden vuoden 1990 kalliin yhdistymisen jälkeen.
Mutta velkakriisi järkytti tätä tasapainoa. Saksa reagoi viemällä niukkuusreseptinsä ulkomaille, mikä pahensi eteläisten valtioiden sosiaalista polarisoitumista ja eurovyöhykkeen taloudellisia jännitteitä. Syntyi velkovan pohjoisen ja velallisen etelän akseli, uusi rikkaimpien maiden johdolla muotoiltu työnjako. Etelän on keskityttävä tuotteisiin ja palveluihin, joissa tarvitaan paljon työvoimaa ja palkat ovat olemattomat – pohjoinen taas suuntautuu laatuun ja innovaatioihin ja tarjoaa ainakin osalle korkeampaa palkkaa.
Spiegel-lehden verkkosivujen haastattelussa Saksan teollisuusliiton puheenjohtaja Hans Peter Keitel haluaa muuttaa Kreikan "erityistalousalueeksi" ja paljastaa toukokuussa 2010 sovitun Kreikan säästöpaketin todellisen päämäärän. Ainakin vuoteen 2020 ulottuvassa asiakirjassa sovitut toimenpiteet ovat johtaneet täydelliseen epäonnistumiseen, sen tunnustaa nykyisin myös kansainvälinen valuuttarahasto IMF. Sopimus pakottaa Kreikan taloudelliseen holhoukseen ja muuttaa sen eurovyöhykkeen finanssisiirtomaaksi.
Säästöpaketin purkaminen on siis kriisin ratkaisemisen ehdoton edellytys: toisin kuin jotkut väittävät, tappavaa on nimenomaan itse lääke, ei sen annostelu.
Lisäksi on pohdittava Kreikan finanssikriisin muita syitä. Yhteisten varojen haaskaamisen syyt eivät ole muuttuneet, esimerkiksi teiden rakentamisen kilometrihinta on Kreikassa Euroopan korkein. Silti moottoriteitä on yksityistetty uusien liikenneväylien "ennakkomaksuksi" – vaikka uusien väylien rakentaminen on keskeytetty.
Ei pidä kuvitella, että epätasa-arvoisuuden lisääntyminen olisi finanssikriisin toissijainen seuraus. Kreikassa verotus heijastelee maan eliittejä yhdistävää klientelististä lahjusjärjestelmää. Verotus vuotaa kuin seula. Se on täynnä poikkeuksia ja oligarkkikartellille mittatilauksena myönnettyjä erivapauksia.
Korruptoituneen järjestelmän säilymisen takaa epävirallinen sopimus, joka diktatuurin ajoista lähtien on yhdistänyt patruunat ja kaksipuoluejärjestelmän kaksipäisen käärmeen eli Uusi demokratia -puolueen ja sosialistipuolue PASOKin. Se selittää osaltaan, miksi valtio nykyisin kieltäytyy hankkimasta tarvitsemiaan varoja veroilla ja turvautuu mieluummin palkkojen ja eläkkeiden alituiseen alentamiseen.
Establishment selvisi juuri ja juuri kesäkuun 17. päivän vaaleista kylvämällä pelkoa siitä, että Kreikka joutuisi irtautumaan eurovyöhykkeestä. Se elää hengityskoneen – siis korruption – varassa. Poliittisten ja taloudellisten piirien salaista liittoa on vaikea purkaa eikä ongelma koske ainoastaan Kreikkaa: Se tulee kuitenkin olemaan yksi Syrizan johtaman uuden kansanrintamahallituksen tärkeimmistä tehtävistä.
Vaadimme siis velkojen lykkäämistä voidaksemme muuttaa Kreikkaa. Ilman sitä jokainen yritys tervehdyttää talous on tuomittu epäonnistumaan, kuten Sisyfoksen työ. Tällä kertaa draama ei koske ainoastaan Korintin antiikkista kaupunkia vaan koko Eurooppaa.
Suomennos Tapani Kilpeläinen. Alexis Tsipras on Syriza-puolueen (Kreikan radikaalin vasemmiston liitto) puheenjohtaja.
Lisää uusi kommentti
Lue ohjeet ennen kommentointia