Tämä kirjoitus on julkaistu alun perin Lähetyssanomissa 1/2013. Tilaa lehti täältä.

”Haluaisitko, että lakkaisin kyntesi?”, Kwan kysyy hymyillen. Nuoret kasvot ja siro olemus hämäävät – en osaa kuvitella hänen menneisyyttään.

Laosin pääkaupunki Vientiane heräilee hiljalleen uuteen aamuun. Olemme tapaamassa paikallista naisryhmää. Ryhmä tapaa muutaman kerran kuukaudessa, ja siihen kuuluu kymmenisen naista. Ryhmässä verrataan kokemuksia ja saadaan vertaistukea. Ryhmässä jokainen voi olla oma itsensä.

Kunkin tarina on erilainen, ja kuitenkin niin samanlainen. Kaikilla on menneisyys, josta ei haluta puhua. Ryhmä on tavannut toisensa Suomen Lähetysseuran kumppanin Alliance Anti-Traficin (AAT) suojakodin kautta.

Iloista puheensorinaa kuunnellessa on vaikea uskoa, että nämä naiset ovat joskus eläneet painajaisen keskellä. He ovat entisiä ihmiskaupan uhreja, nykyisiä yrittäjiä ja opiskelijoita. Miten tähän on päästy?

Ihmiskaupan taustalla vaihtoehtojen puute

Mekongin alueeksi kutsutaan Kaakkois-Aasian maita, joiden läpi Mekong-joki virtaa. Mekongin naiset elävät murroskautta perinteisen ja modernin elämäntavan välissä. Talouskasvu alueella on ollut nopeaa, ja köyhyyden kitkemisessä on paikoin onnistuttu. Nopea kasvu on kuitenkin johtanut yhä jyrkempään eriarvoistumiseen ja synnyttänyt voimakkaan muuttoliikkeen, jonka sivutuotteena alueella kukoistaa ihmiskauppa.

Kolmasosa koko maailman ihmiskaupasta tapahtuu Mekongin alueella, ja noin 65–75 prosenttia ihmiskaupan uhreista on naisia. Köyhyys, heikot työllistymismahdollisuudet ja yleinen näköalattomuus ajavat monet etsimään parempaa elämää kaupungista tai rajan takaa. Unelma johtaa kuitenkin usein ihmiskauppiaan käsiin. Ihmiskaupan uhrit työskentelevät prostituoituina, kotiapulaisina, kerjäläisinä tai halpatyövoimana tehtaissa ja rakennus- ja kalastusteollisuudessa.

Valheita ja kuulopuheita

Kwan, 24, lähti Laosista työn perässä Thaimaahan auttaakseen 10-henkistä perhettään. Hän uskoi paikallista värväriä, jonka mukaan kyse oli muutaman päivän tarjoilukeikasta Thaimaan puolella. Järkytyksekseen Kwan päätyi bordelliin ja joutui pakotetuksi prostituutioon.

Kwanilla oli onnea, ja hänen onnistui paeta, minkä jälkeen hän pääsi Lähetysseuran tukemaan ihmiskaupan uhreille tarkoitettuun suojakotiin ja naisten toimeentulon kehittämiseen tähtäävälle kurssille. Kotiin palattuaan Kwan avasi kynsisalongin kotiinsa. Ansioillaan hän pystyy tukemaan myös perhettään.

”En halua mitään muuta niin paljon kuin opiskella lisää. Vain siten voin rakentaa itselleni uuden elämän”, Kwan sanoo päättäväisesti.

Myös iloinen ja hymyilevä Kai, 18, on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt kokemaan kovia. Hän lähti ystävänsä puheiden houkuttelemana Thaimaahan. Unelmatyöpaikka osoittautuikin seksityöksi karaokebaarissa. Pahoinpidelty ja kovia kokenut tyttö pääsi vihdoin turvaan, kun poliisi teki baariin ratsian.

Kai pääsi hänkin Lähetysseuran tukemaan suojakotiin, jossa hän sai koulutusta ja tukea. Hän palasi Thaimaasta vuosi sitten ja työskentelee nyt myyjänä pääkaupunki Vientianessa. Alku oli vaikea – Kain suku ja lähipiiri vältti tytön seuraa. Nyt tilanne on parempi.

”Minulla ei vielä ole konkreettista suunnitelmaa tulevaisuuden varalle, mutta uskon että ryhmän avulla pääsen taas jaloilleni”, Kai sanoo.

Ihmiskauppa on ihmisoikeusrikos

Ihmiskaupan uhreilta on usein evätty oikeus palkkaan, omaisuuteen, koulutukseen, huolenpitoon, perheeseen, lepoon ja vapaa-aikaan. He menettävät kyvyn päättää omasta ruumiistaan ja elämästään. Ihmiskauppa kutsutaankin nykyajan orjuudeksi; se on ihmisoikeusrikos, joka loukkaa yksilön ihmisarvoa, koskemattomuutta ja oikeutta vapauteen ja turvallisuuteen.

Ihmiskauppa paitsi elää köyhyydestä, myös ylläpitää sitä. Jos ihmiskauppaan joutuneet tytöt pääsisivät kouluun ja naiset saisivat tehdä ansiotyötä itselleen ja perheelleen, heillä olisi mahdollisuus vaikuttaa elämänsä suuntaan ja nousta köyhyydestä.

Vientianen naisryhmä uskoo, että tulevaisuus on mennyttä parempi. Työssä on toivo ja yhteistyössä mahdollisuus.

Jutussa esiintyvien naisten nimet on muutettu.