Artikkeli on alun perin julkaistu SAK:n lehdissä Palkkatyöläinen ja Löntagaren. Tilaa Palkkatyöläinen täältä ja Löntagaren täältä.

Köyhien kausityöläisten arki on Nepalissa kova. Kokonaiset perheet tekevät Bhaktapurin tillitehtaalla raskasta ulkotyötä kuusitoista tuntia päivässä, seitsemänä päivää viikossa. Avustusprojektin ansiosta lapsilla on työn ohella mahdollisuus käydä koulua neljä tuntia päivässä.

13-vuotias Kamala Shrestha on tullut perheensä kanssa 300 kilometrin päästä talvikaudeksi töihin Bhaktapurin tiilitehtaalle Nepalin pääkaupungin Katmandun ulkopuolelle. Raskasta työtä tehdään marras- ja toukokuun välisellä kuivalla kaudella ulkona. Köyhät perheet tarvitsevat myös lasten työpanoksen. Avustushanke, jonka toteuttamiseen osallistuu myös ay-liikkeen solidaarisuuskeskus SASK, mahdollistaa sen, että Kamala ja muut lapset voivat käydä koulua neljä tuntia päivässä.

"Perheeseemme kuuluu viisi henkeä. Minulla on 15-vuotias sisar ja 10-vuotias veli. Autan vanhempiani tekemällä töitä ennen koulun alkamista ja koulupäivän jälkeen", sanoo Kamala, joka haluaisi isona opettajaksi.
Kun kysyn, onko työ raskasta, hän pudistaa vastaukseksi päätään. Luultavasti hän ei vain halua myöntää asiaa. Työpäivän pituus on 16 tuntia, eikä vapaapäiviä ole. Työläiset aloittavat aamuisin puoli neljä, kun ilma on vielä niin viileä, ettei savi kuivu. Mutta jo muutaman tunnin kuluttua aurinko alkaa paahtaa. Lämpötila kohoaa auringossa helposti 30 asteeseen – ja työ pitää tehdä nimenomaan auringossa. Työpäivä päättyy vasta pimeän koittaessa kahdeksan maissa illalla. Öisin lämpötila tippuu nollan tienoille, myös siinä väliaikaisessa vajassa, jossa työläiset asuvat.

Perheiden olot ovat kurjat

Tehtaan toiminta on vasta pääsemässä vauhtiin marraskuun lopulla. Kaikki perheet eivät ole vielä saapuneet. Kahden opettajan koulua käy 30 lasta, mutta tilaa on vielä yhtä monelle. Enimmillään tiilitehtaalla työskentelee lähemmäs tuhat henkeä.

"Lapset elävät hyvin kurjissa oloissa. He ovat köyhiä, saavat kehnoa ravintoa ja joutuvat heräämään hyvin aikaisin aamulla", kertoo opettaja Gaurav Lamichhane. Hän on 21-vuotias, peräisin keskiluokkaisesta perheestä ja opiskellut johtamista yliopistossa.

"Opettajana on kiva olla ja lapset ovat reippaita. Mutta tulevaisuudessa haluaisin työpaikan omalta alaltani. Täällä töitä on vain puoleksi vuodeksi, kun perheet ovat tiilitehtaalla hommissa. Tulevaisuus näyttää minusta synkeältä, kuten monesta muustakin nepalilaisesta. Toivon näille lapsille valoisaa tulevaisuutta, mutta maan tilanne on vaikea. Meillä on sekä poliittinen että taloudellinen kriisi. Iso osa nuorista lähtee ulkomaille, joko töihin tai opiskelemaan. Päätöksentekijöistä valtaosa on vanhoja ja ahdaskatseisia. Olisi tärkeää, ettei ainakaan koulutus- ja hoitoalaan sekoitettaisi politiikkaa", hän toteaa.

Lapsista valtaosa käy koulua

Nepalissa noin 1,6 miljoonaa lasta on samassa tilanteessa kuin Kamala eli he joutuvat tienaamaan rahaa perheelleen. Tietenkään ei ole toivottavaa, että lapset ovat töissä tiilitehtaalla, mutta avustusjärjestöt ovat oivaltaneet, että on otettava yksi askel kerrallaan. Ilman lasten työpanosta perheet näkisivät nälkää. Koulutus on silti yksi perusedellytys sille, että lapset pääsisivät pikkuhiljaa parempaan tilanteeseen kuin vanhempansa. Nepalin koko väestöstä lukutaitoisia on alle 50 prosenttia, mutta nykyisin lapsista valtaenemmistö käy koulua. Opetuksen järjestäminen liikkuvien kausityöläisten lapsille on kuitenkin ollut vaikeaa.

"Puolet vuodesta nämä lapset käyvät koulua kotipaikkakunnillaan, ja toisen puolen vuodesta he saavat opetusta täällä. Meillä on käytössä sama opetussuunnitelma ja samat oppikirjat, ja kun lapset palaavat kotipaikkakunnilleen, he voivat osallistua siellä valtakunnallisiin kokeisiin", kertoo Gaurav Lamichhane.

Lihaa syödään kerran viikossa

Yksi työntekijä voi tehdä päivässä tuhatkunta tiiltä, mistä kertyy noin 600 rupian (5,20 euroa) ansiot. Työvauhti on tolkuton, kun työntekijäryhmä täyttää puisia muotteja savella ja kumoaa tiiliä pitkiin riveihin. He kertovat tulleensa töihin viikko sitten. Muiden työntekijöiden lailla hekin asuvat perheineen pienessä vajassa, joka on rakennettu liittämällä yhteen kattopellin paloja. Ensimmäisistä valmistamistaan tiilistä he rakentavat itselleen tilapäisen talon.
Perheet tulevat tiilitehtaalle jotakuinkin ilman omaisuutta. Toinen, kymmenen päivää sitten viisivuotiaan poikansa kanssa saapunut perhe kertoo, että heidän on pakko ostaa vesi, ruoka ja kaikki muut välttämättömät tarvikkeet ainoasta kaupasta. Budjetti on tiukka ja arkisin rahat riittävät riisiin ja curryyn. Kerran viikossa he syövät lihaa. Kuivan kauden aikana ansaittujen rahojen on riitettävä myös koko monsuunikaudeksi.

Laakso on täynnä savupiippuja, mutta savua niistä ei vielä nouse. Ilma on pölyistä ja kuivaa, mutta muuten on puhdasta. Tiilet kuivuvat auringossa odottamassa, että joku voi aloittaa uunien täyttämisen. Yhteen polttouuniin mahtuu lähes 800 000 tiiltä. Tiilien väliin ladotaan puuta ja hiiltä. Uunit lämmitetään kolme, neljä kertaa vuodessa ja pian koko seutu peittyy paksun savukerroksen alle.