(IPS) -- Brasilialainen rekkakuski Edson Godinho yllättyi iloisesti, kun jonotus soijalastin purkuun Santosin satamassa vei vain 12 tuntia. Jonossa hurahtaa usein yli vuorokausi.

Satamat ovat logistiikan pahin pullonkaula, Sao Paulon yliopiston professori Marcos Jank myöntää. "Maataloutemme edustaa nyt 2000-lukua, mutta logistiikka jäi 1900-luvulle."

Brasilian viljelykasvien tuotanto on tuplaantunut vuodesta 1990. Soijasato noussee tänä vuonna 84 miljoonaan tonniin, josta liki puolet menee vientiin. Soijan viennin ennakoidaan kasvavan 30 prosenttia, samoin maissin.

Brasilia on ohittamassa Yhdysvallat sekä soijan että maissin tuottajana.

Paheneva kaaos

Maissin laivausta hidastivat määrän kasvu ja tammikuun kovat sateet. Seurauksena myös soijan vienti takkuuntui maaliskuussa tärkeimmissä satamissa, Santosissa ja Paranaguássa. Jankin mukaan tilanne toistuu, kun sokeriruo'on vienti alkaa huhtikuussa ja uusi maissisato kypsyy heinäkuussa.

Kaaos ei ole uutta, mutta se vain pahenee. Ongelmien ratkaiseminen vie vähintään kymmenen vuotta ja vaatii tuhdisti rahaa, Jank arvioi.

On avattava vesiväyliä, lisättävä rautateitä, päällystettävä pohjoisen maanteitä, laajennettava pohjoisen joki- ja merisatamia sekä etelän laivaterminaalien varastotiloja, tutkija listaa.

Kallista kyytiä

Santosin satama sijaitsee 2 000 kilometrin päässä Mato Grosson osavaltion soijan tuotantoalueista. Silti Santosin kautta kulkee liki 60 prosenttia soijasta. Valtaosa tulee rekoilla, jotka hoitavat 60 prosenttia kaikesta rahdista Brasiliassa.

Tutkijoiden mukaan pitkät matkat ja rekkojen käyttö tekevät soijan rahtaamisesta Brasiliassa paljon kalliimpaa kuin Yhdysvalloissa. He suosittelevat sen keskittämistä pohjoisen satamiin.

Brasiliassa toimii 600 000 itsellistä rekka-autoilijaa. Godinho, 57, kuljettaa pääasiassa soijaa ja maissia kotiseudultaan 500 kilometrin päässä olevaan Santosiin.

Paluulastina on lannoitteita, joita ilman homma ei kalliiden tiemaksujen ja polttoaineen vuoksi kannattaisi, Godinho kertoo.

Muita pullonkauloja

Satamat eivät ole rahdin ainoita pullonkauloja, Volmar Michelon huomauttaa. Hän johtaa Pedromar Transportes -yhtiötä, jolla on 85 rekkaa ja sata kuljettajaa.

Kuljettajat voivat joutua odottamaan kaksi vuorokautta Mato Grosson etelälaidalla purkaakseen soijan rautatievaunuihin, joissa se viedään Santosiin.

Ongelmana on lastauskaluston ja junavaunujen vähyys, Michelon valittaa.

Brasilia rakensi 1900-luvun jälkipuoliskolla tuhansia kilometrejä teitä edistämään maatalouden kehitystä. Varsinkaan soijabuumi ei kuitenkaan seurannut tieverkkoa, joten uudet ratkaisut ovat tarpeen.