Tämä pääkirjoitus on julkaistu alun perin pääkirjoituksena Maailman Kuvalehdessä 4/2013. Tilaa lehti täältä.

Kun sikstuksen kappelin katolle asennetusta piipusta nousi valkoinen savu maaliskuun 13. päivänä, katolinen kirkko siirtyi uuteen aikaan. Kardinaalit olivat valinneet yli miljardin ihmisen hengelliseksi johtajaksi vaatimattoman miehen Argentiinasta. Paaviksi valitun jesuiitta Jorge Mario Bergoglion kotimantereella elää lähes puolet katolisen kirkon jäsenistä.

Franciscus-nimen ottanut paavi tulee Vatikaaniin edustamaan Latinalaisen Amerikan lisäksi koko globaalia etelää. Hänellä on mahdollisuus avata ikkunat auki Euroopasta. Katolisen kirkon painopiste siirtyy kohti Latinalaista Amerikkaa, Afrikkaa ja Aasiaa.

Katolinen kirkko on muutoksen kynnyksellä ja uudistustyö on haastavaa. Muutosta kaivataan ainakin kirkon suhtautumisessa perhesuunnitteluun. Naispappeus on niin ikään agendalla, samoin kun suhde seksuaalisiin ja sukupuolivähemmistöihin.

Uudistuksia eivät kaipaa pelkästään eurooppalaiset katoliset, kuten usein yleistetään. Varsinkin Latinalaisessa Amerikassa kysymys vähemmistöjen asemasta on tärkeä. Toive homoliittojen sallimisesta on noussut esiin. Itse en usko, että siihen päästään. Paavi Franciscus tullee kulkemaan kirkon perinteistä polkua. Naispappeuskaan tuskin nykypaavin aikana etenee.

Ehkäisyyn katolinen kirkko suhtautuu yhä kielteisesti. Se, kuinka nöyrästi kieltoa noudatetaan, riippunee uskon asteesta. Kuilu rikkaiden ja köyhien maiden naisten seksuaalioikeuksien välillä on ammottava, kuten Elina Hirvonen kirjoittaa kolumnissaan.

Kuilu ei pienene ennen kuin kirkko myöntää, että naisilla on täysivaltainen oikeus omaan ruumiiseensa. Se puolestaan pitää sisällään oikeuden ehkäisyyn. Täysin mahdottomana en pidä, että köyhien puolustajaksi itsensä profiloiva paavi pystyisi parantamaan köyhien naisten seksuaaliterveyttä sallimalla ehkäisyn.

Nimenvalinnallaan Franciscus korosti oman vaatimattoman elämäntapansa lisäksi myös kirkon roolia. "Haluaisin köyhän kirkon, köyhille", vastavalittu paavi sanoi ensimmäisessä puheessaan.

Siirtyykö katolinen kirkko lähemmäksi varsinkin Latinalaisessa Amerikassa vahvana elävää vapautuksen teologiaa? Vuosina 1958-1963 paavina toiminut Johannes XXIII vaati köyhien ja sorrettujen asettamista katolisen kirkon toimissa etusijalle ja vaatimuksen myötä vapautuksen teologia sai virallisemman aseman. Sittemmin kirkko on ottanut vapautuksen teologiaan etäisyyttä ja puolalaissyntyinen Johannes Paavali II tuomitsi sen marxilaisena suuntauksena.

Paaviksi nyt valittu Bergoglio ei jesuiitta-aikoinaan kannattanut vapautuksen teologiaa. Hänen köyhien puolustamisensa kumpuaa pikemminkin Franciscus Assisilaisen 1200-luvulla perustaman fransiskaanisen veljeskunnan maailmankuvasta. Tuskin onkaan odotettavissa, että vapautuksen teologia palaa osaksi katolista kirkkoa. Siitäkin huolimatta paavi Franciscuksella on mahdollisuus tuoda katolinen kirkko lähemmäs maailman köyhiä.

Ilkka Lehdonmäki on Maailman Kuvalehden päätoimittaja.