Irakilaistoimittaja toivoo tukea kollegoilta
Abu Ghraibin kauhut kokenut irakilaistoimittaja Hussein el-Maadidi toivoo Suomeen vasta perustetulta Toimittajat ilman rajoja -yhdistykseltä läheisempää yhteyttä kotimaansa vainottuihin toimittajiin.
"Menetin luottamukseni toimittajajärjestöihin. Minulla on paljon kuolleita kollegoita eikä kukaan maksa edes heidän hautajaisiaan. Vankiloissa olevien toimittajien puolesta ei puhu kukaan", sanoo irakilaistoimittaja Hussein el-Maadidi.
Irakilaisessa Babel-lehdessä työskennellyt ja myöhemmin länsimaiselle medialle juttuja tehnyt el-Maadidi pakeni Suomeen muutama vuosi sitten. Hän julkaisi alkuvuodesta kirjan 361 päivää helvetissä, jossa hän kuvailee kokemuksiaan yhdysvaltalaisten sotilaiden vankina pahamaineisessa Abu Ghraibin vankilassa Irakissa.
"Amerikkalaiset sotilaat virtsasivat kasvoilleni, heittivät ulosteita päälleni ja jättivät minut ilman ruokaa ja vettä viideksi päiväksi. He kilpailivat siitä, kuka hakkaisi ja sylkisi minua eniten. Yritin tehdä itsemurhan, mutta en onnistunut”" hän kertoi tiistaina sananvapausseminaarissa, jonka järjesti Suomeen vasta perustettu Toimittajat ilman rajoja -yhdistys.
Irak on sen kansainvälisen kattojärjestön, Reporters sans frontièresin, lehdistönvapausindeksin häntäpäässä, sijalla 150. Vuonna 2011 maassa tapettiin seitsemän toimittajaa.
El-Maadidi toivoo kansainväliseltä järjestöltä voimakkaampaa tukea irakilaiskollegoilleen – esimerkiksi vammautuneiden ja vangittujen toimittajien ja näiden avustajien auttamista.
"Jos toimittajalle tapahtuu jotain, perheet eivät saa tukea. Jotta Suomen Toimittajat ilman rajoja menestyisi, sen pitää olla lähellä toimittajia."
Suomikin tarvitsee lehdistönvapausyhdistystä
Pariisissa päämajaansa pitävä, vuonna 1985 perustettu Reporters sans frontières on kansainvälinen lehdistönvapausjärjestö, joka muun muassa tarkkailee toimittajiin kohdistuvia rikoksia, maksaa vainottujen toimittajien lääkäri- ja oikeuskulu ja lobbaa esimerkiksi vangittujen toimittajien puolesta.
Mikäli Suomen Toimittajat ilman rajoja onnistuu keräämään riittävästi jäseniä, siitä tulee järjestön 12. alaosasto. Vaikka Suomi pitääkin järjestön lehdistönvapausindeksissä kärkitilaa, yhdistystä tarvitaan Suomessakin, totesi järjestön puheenjohtaja Christian Sundgren seminaarissa.
"Meillä on omat trendit, joista pitäisi keskustella avoimesti. Kolme päätoimittajaa on saanut potkut lyhyen ajan sisällä. Mediatalot ovat ahtaan taloustilanteen puristuksessa. Rasismi ja suvaitsemattomuus kasvavat sosiaalisessa mediassa", Sundgren kuvaili.
Myös pohjoismaalaiset toimittajat voivat joutua vaaraan työskennellessään ulkomailla, hän muistutti.
Maailmalla vangitaan vuosittain noin 500 toimittajaa, ja 90 prosenttia toimittajien murhista jää tutkimatta. Suomelta toivotaankin tukea myös lobbaamisessa vainottujen toimittajien puolesta.
Ruotsissa jo lähes 20 vuotta toimineen Reportrar utan gränser -järjestön puheenjohtajan Jonathan Lundqvistin mukaan Suomen ja Ruotsin yhdistykset voisivat tehdä yhdessä esimerkiksi painostus- ja tiedotustyötä.
Venäjällä toimittaja vastaa seurauksista itse
Venäjällä lehdistönvapauden suurin ongelma ei ole hallitus, sanoo venäläis-amerikkalainen toimittaja Anna Arutunyan.
Moscow News -lehdessä työskentelevän Arutunyanin ongelmana on pikemminkin oikeusvaltioperiaatteen puute. Valtio ei sensuroi toimittajia mutta ei myöskään usein tutki näihin kohdistuvia rikkomuksia.
"Meitä ei rajoiteta, mutta olemme haavoittuvaisia, jos joku vahvempi haluaa kostaa. Jos loukkaa jotakuta vaikutusvaltaista, voi tulla puheluita, oikeusjuttuja ja hyökkäyksiä. Koskaan ei tiedä, mitkä ovat seuraukset. Hallitus ei rajoita meitä, vaan se sanoo whatever", Arutunyan totesi Suomen Toimittajat ilman rajoja -järjestön seminaarissa tiistaina.
Venäjä on järjestön sananvapausindeksissä sijalla 148. Maassa on tänä vuonna tapettu jo yksi toimittaja.
Lisää uusi kommentti
Lue ohjeet ennen kommentointia