Kehitysyhteistyötä on perinteisesti ajateltu politiikasta irrallisena toimintana, jossa avunantajat pyrkivät parantamaan avunsaajien elämää eri tavoin joko tukemalla avunsaajavaltiota eri sektoreilla tai toimimalla ruohonjuuritasolla erilaisten hankkeiden parissa. Kuvaa kohdemaan politiikasta erillään pysyvästä kehitysyhteistyöstä eivät ole vähiten luoneet avunantajatahot itse, sillä toisen valtion suvereniteettiin puuttuminen millään tavoin on hyvin herkkä aihe. Monesti kehitysyhteistyötoimijoilla ei ole kokemusta poliittisesta toiminnasta eikä myöskään halua tai uskallusta olla siihen vaikuttamassa.

"Onko apu koskaan ollut epäpoliittista? Pelkkään sosioekonomiseen kehitykseen keskittyvän avun vuosikymmenilläkin poliittinen ulottuvuus on ollut läsnä."

Poliittiseksi koettu toiminta saattaa myös saada kohdemaan johtajat epäluuloiseksi, mistä löytyy useita esimerkkejä jo pelkästään viimeisen vuoden ajalta. Muun muassa Egyptissä ja Venäjällä ulkomaalaiset kansalaisjärjestöt ovat törmänneet maan auktoriteettien siilipuolustukseen, joka esimerkiksi Egyptissä on johtanut kymmenien järjestötyöntekijöiden vangitsemiseen.

Kansainvälisen demokratiatuen ja demokratisoitumisen johtaviin asiantuntijoihin kuuluva Carnegie Endowment for International Peace –instituutin tutkijat Thomas Carothers sekä Diane de Gramont kirjoittavat Foreign Policy –lehden artikkelissa, ettei epäpoliittisen ja poliittisen avun välille voi tehdä selkeää eroa. Samoilta tekijöiltä on myös ilmestynyt keväällä kirja Development Aid Confronts Politics. The Almost Revolution, joka käsittelee samaa tematiikkaa.

Poliittisuus agendalle pikkuhiljaa

Carothersin ja de Gramontin mukaan kehitysavun alkutaipaleilla 1950- ja -60-luvuilla avunantajat pyrkivät pitämään avun ei-poliittisena keskittymällä pelkästään sosioekonomisiin tavoitteisiin ja kanavoimalla avun kohdemaiden hallitusten kautta mahdollisten kilpailevien toimijoiden sijaan. Kylmän sodan aikana kohdemaan politiikkaa välteltiin arvostelemasta senkin takia, että pelättiin liittolaisen luisuvan lähemmäs vastakkaista blokkia. Silmien ummistaminen poliittiselta ulottuvuudelta sai kuitenkin aikaan useita avun tehoa heikentäviä vaikutuksia. Esimerkiksi kehitysongelmien taustalla olevia syitä ei välttämättä ymmärretty oikein, jolloin ongelmaa ei myöskään osattu kestävällä tavalla ratkaista, tai ei nähty, miten ulkoa tulevat apuvirrat heikensivät kohdemaiden hallinnon vastuullisuutta omille kansalaisilleen.

Lähinnä 1990-luvun alkupuolella avunantajat havahtuivat ajatukseen, että kehnojen tulosten taustalla voisi olla kohdemaan kehno hallinto. Kun samaan aikaan demokratia sai uutta jalansijaa Neuvostoliiton hajottua, omaksuttiin demokratia nopeasti yhdeksi tavoitteeksi perinteisempien kehitystavoitteiden rinnalle. Mukaan tuli myös doktriini, jonka mukaan kestävällä pohjalla olevaa kehitystä ei voida saavuttaa ilman demokratiaa. Kehitysyhteistyön agendalle alkoi ilmestyä ohjelmia, jotka keskittyivät esimerkiksi vaalien ja puolueiden tukemiseen tai kansalaisyhteiskunnan kehittämiseen.

Selkeästi poliittisten tavoitteiden lisäksi avunantajatahot alkoivat myös omaksua poliittisen ulottuvuuden huomioon ottavia metodeja. Näihin kuuluvat muun muassa huolellinen poliittisen kontekstin analysointi sekä kansalaisyhteiskunnan rohkaiseminen parempien julkisten palveluiden vaatimiseen. Carothers ja de Gramont jakavatkin ajatuksen avun poliittisesta luonteesta kahteen eri ulottuvuuteen; poliittisten tavoitteiden ajamiseen ja poliittisten metodien käyttämiseen. Poliittisia tavoitteita edistävässä kehitysyhteistyössä esimerkiksi hyvä hallinto, demokratia ja vahva kansalaisyhteiskunta ovat päämääriä itsessään, ja poliittisten metodien käyttäminen tunnustaa näiden seikkojen merkityksen sosioekonomisten tavoitteiden toteutumiselle. Hyvä hallinto ja demokratia sekä kansalaisyhteiskunnan tukeminen näkyvätkin tavalla tai toisella useimpien avunantajien ohjelmissa, mutta on olemassa myös toimijoita, jotka keskittyvät nimenomaan poliittiselle kentälle. Demokratiatuki ja erityisesti poliittisten puolueiden kanssa toimivat järjestöt ovat esimerkki tästä.

Ei-poliittisen avun harha

Mutta onko apu koskaan ollut epäpoliittista? Pelkkään sosioekonomiseen kehitykseen keskittyvän avun vuosikymmenilläkin poliittinen ulottuvuus on ollut läsnä. Carothersin ja de Gramontin mukaan se on näkynyt ennen kaikkea kolmella eri tavalla. Ensinnäkin on naiivia väittää, että kehitysavun motiivit eri valtioilla olisivat kautta aikojen olleet pelkästään kohdemaan kansalaisten hyvinvointiin tähtääviä. Liittolaisten tukeminen, omien strategisten intressien ajaminen tai vain oman imagon kiillottaminen ovat vaikuttaneet kehitysyhteistyön taustalla yhtä lailla kylmän sodan aikana kuin sen jälkeenkin. Toiseksi avulla on myös väistämättä poliittisia vaikutuksia, vaikka niihin ei pyrittäisikään. Esimerkiksi julkisten palveluiden parantuminen voi vahvistaa hallituksen kannatusta kansalaisten silmissä tai kehitysyhteistyö saattaa voimaannuttaa joitain ryhmiä toisten kustannuksella. Kolmanneksi ei voida sanoa, että pelkkiin sosioekonomisiin tavoitteisiin ei sisältyisi poliittisia valintoja. Oli kyse sitten koulutuksen prioriteeteista, terveydenhuollon saatavuudesta tai verotuksen uudistuksesta, kaikki sosiaalisen ja taloudellisen kehityksen osa-alueet vaativat valintoja erilaisten arvojen ja toimintatapojen välillä, mikä myös linkittää ne tiiviisti poliittiseen ulottuvuuteen.

Kehitysyhteistyön poliittinen luonne vaatii edelleen toimijoilta tarkkaa tasapainoilua. Omat haasteensa asettaa viimeaikainen kehitys, jossa demokratia maailmalla on osoittanut taantumisen merkkejä ja länsimaiset demokratiat saaneet huomattavaa kritiikkiä osakseen. Joissain toimintaympäristöissä järjestöt saattavat joutua lakaisemaan poliittisemmat tavoitteensa maton alle kyetäkseen jatkamaan toimintaansa, ja toisaalta järjestöt saattavat myös edelleen vältellä poliittista ulottuvuutta pyrkiessään ylläpitämään neutraalia kuvaa itsestään. Silmien ummistaminen kehitysyhteistyön poliittiselta luonteelta tai poliittisen kontekstin ja yhteiskunnan valtarakenteiden huomiotta jättäminen on kuitenkin lähinnä omaan nilkkaan ampumista, sillä pidemmällä tähtäimellä haluttuja tuloksia on vaikea saavuttaa, jos kohdemaan tukeminen tarkoittaa samalla yhteiskunnalle haitallisen status quon ylläpitämistä.