Tämä artikkeli on julkaistu alun perin Rauhan Puolesta -lehden numerossa 3/2013.

Gezin puistosta käynnistyneet mielenosoitukset ovat nostaneet suomalaiseenkin mediaan vihdoin syvällisempää analyysia Turkin demokratian tilasta. Tähän astihan se on, kuten Tunisiakin ennen "arabikevättä", ollut median lempilapsi. Kasvava talous, EU-jäsenyyshanke ja rooli pakolaisten vastaanottajana Syyrian kriisissä ovat peittäneet median silmät maan todellisilta ongelmilta: kehnolta ihmisoikeustilanteelta ja erityisesti kurdikysymykseltä.

Mielenosoittajat ovat turhautuneet turkkilaisen median heistä antamaan kuvaan järjestystä häirinneistä huligaaneista. Tiedotusvälineet ovat olleet alisteisia valtionhallinnolle ja välittäneet Recep Tayyip Erdoganin haluamaa vaikutelmaa. Ja mitä ilmeisimmin suuri osa niistä turkkilaisista, jotka eivät osallistu rauhanomaisiin mielenosoituksiin, uskoo tähän totuuteen, varsinkin pienemmillä paikkakunnilla ja maaseudulla.

Tilanteella on yhtymäkohtia siihen, miten turkkilaisten enemmistöä on jo vuosikausien ajan aivopesty ajattelemaan, ettei kurdivähemmistöä ikään kuin ole olemassakaan, on vain terroristeja. Median valehtelu on helppo huomata ja siihen turhautua silloin kun se koskee omaa toimintaa. Turkin kurdeja koskevat valheet ovat kuitenkin muodustuneet totuuksiksi.

Suomalainen media, niin kuin suurin osa muutakin läntistä tiedotusvälineistöä, on noudattanut samaa kaavaa. Median meille luoma kuva Turkista on vääristynyt. On tarvittu kymmenet tuhannet ihmiset Istanbulin ja Ankaran kaduille avaamaan silmämme ainakin osittain.

Nyt ihmisoikeusjärjestö Amnestyn huoli kymmenistä pidätetyistä, joihin ei ole saatu yhteyttä, saa aikaan ison otsikon Helsingin Sanomien sivuille. Kymmenen tuhatta poliittista kurdiaktivistia vankiloissa ja syytettyinä sekä poliittista teatteria edustavat näytösoikeudenkäynnit sivuutetaan olankohautuksella.

Kurdit tukevat, mutta pysyneet poissa kaduilta

Diyarbakirissa (kurdiksi Amed), Turkin kaakkoisten kurdialueiden suurimmassa kaupungissa, pidettiin muutaman tuhannen ihmisen tukimielenosoitus, joka sujui rauhallisesti. Mutta onko Gezi-puiston suojelusta syntyneellä liikkeellä mahdollisesti vaikutusta Turkin kurdikysymyksen kannalta? Tällä hetkellä näyttää, että näin ei ole. Mielenosoittajien motiivit näyttävät olevan hyvin erilaisia – jollain tavalla tilanne muistuttaa Venäjän oppositiota presidentinvaalien jälkeen. Mielenosoittajien vaatimuksina on ollut Gezi-puiston suojelun jälkeen Erdoganin ero ja demokratia. He myös vastustavat hallitsevan AKP-puolueen ajamaa yhteiskunnan asteittaista islamisaatiota.

Mutta ehkä Erdoganin väkivaltainen politiikka, alentuva retoriikka mielenosoittajia kohtaan ja tiedotusvälineiden vääristämä kuva tapahtumista avaavat näkemään kurdikysymyksenkin uudessa valossa, vaikka juuri nyt ei siltä näytäkään. Erdoganin ja Kurdistanin työväenpuolueen PKK:n vangitun johtajan Abdullah Öcalanin liikkeelle panema rauhanprosessi ei ole noussut millään tavoin esille muuten teemoiltaan laajenneissa mielenosoituksissa.

Kurdit ovat toistaiseksi varovaisen optimisia, vaikka eivät täysin luotakaan Erdoganin todelliseen rauhantahtoon. Kurditaistelijat ovat aloittaneet vetäytymisensä Turkista Irakin puolelle. Toistaiseksi se on sujunut ilman yhteenottoja. Turkin valtiolta ei ole vielä nähty muuta varsinaista vastaantuloa paitsi aktiivisista sotatoimista pidättäytyminen. Erdogan on nimennyt 63 viisaan henkilön komitean, joka on käynyt kuuntelemassa kurdiosapuolenkin näkemyksiä, mutta siinä kaikki.

Erdogan on aiemminkin esiintynyt sovittelevasti kurdikysymyksessä, mutta lopulta kuitenkin vetäytynyt vanhoihin asetelmiin, tosin kemalismin* sijaan islamin lipun alla. Samaan aikaan osa "Gezi-mielenosoituksia" tukevista oppositiopuolueista on vastustanut rauhanprosessia kemalismin nimissä.

Turkin yhteiskunta on jakaantunut useisiin jakolinjoihin, jotka eivät näytä kohtaavan. Demokraattisen muutosprosessin kannalta ongelmat pitäisi nähdä kokonaisvaltaisemmin. Muuten pelkona on jakolinjojen vahvistuminen.

*Kemalismi on aate, joka perustuu Mustafa Kemal Atatürkin 6 periaatteeseen: tasavaltalaisuus, populismi, sekularismi, reformismi, nationalismi ja valtiojohtoisuus.

Kirjoittaja vieraili Turkissa ja maan kurdialueilla tänä keväänä.