"En tajunnut, mikä yhteys on päivittäisellä elämällä siihen, mitä ja miten lukutaitoa siellä opetettiin", Raija Harri selittää.

Osana työtään ja tutkimusta Raija vieraili kylissä seuraamassa opetusta. Ohjelmassa valmennettiin 30 kouluttajaa, jotka kouluttivat noin 500 kyläopettajaa. Noin 18 000 ihmistä hyötyi opetuksesta. Amdotiibetin puhujia on yli miljoona.

Missä ovat naiset?

"Alkuun patistin, missä kaikki naisopettajat ovat. Minun oli vaikea ymmärtää ajatusta 'Naiset eivät osaa tiibetinkieltä niin hyvin kuin miehet, siksi naiset eivät voi opettaa', ennen kuin aloin kaivella asiaa", Raija kertoo reaktiostaan.

Tiibetiläisnuoret käyvät sekä kiinan- että tiibetinkielistä koulua. Kaupungeissa nuoret kouluttautuvat enemmän kuin syrjäkylillä. Myös tytöt käyvät koulua: osa käy peruskoulun ja lukion ja osa jatkaa yliopistoonkin.

Mukaan lähti loppujen lopuksi yksi naiskouluttaja ja muutamia -opettajia.

Luostarit toimivat mallina

Ennen paimentolaisperheillä oli tapana lähettää yksi pojistaan luostariin oppimaan lukemisen hyödyllistä taitoa. Luostarit järjestävät edelleen lukutaitoluokkia, joilla nuoret käyvät kesäisin.

"Vaikka opetimme vuorovaikutteista opettamista, harvat käyttivät sitä. Sen sijaan he käyttivät perinteistä luostarikoulujen mallia: toistetaan, opetellaan ulkoa, opetus on opettajakeskeistä. Oppilaat eivät kysele, koska ovat ujoja tai eivät halua näyttää tietämättömyyttään."

"Voivatko nuoret naiset opettaa luokkaa, johon kuuluu myös vanhoja miehiä?" Raija esittää paikallisten ajatuksen.

Uskonto ohjaa lukutaitoa

Tiibetiläisille lukutaito ei tarkoita että ihminen aina myös ymmärtäisi lukemansa merkityksen. Tiibetinbuddhalaisuudessa rukousten ääneen lukeminen on sinänsä tärkeää ja meriitti. Raijan mukaan osa haluaakin vain siksi oppia lukemaan.

Lukutaitotyö osoittautui toimivaksi keskittymällä aakkosiin ja kirjoitustaitoon. Naisia motivoi etenkin runojen ja laulujen osaaminen. Tiibetiläisten parissa ei toiminut lukutaidon yhdistäminen esimerkiksi hygieniaopetukseen.

Innostus levisi

"Lopuksi ihmiset innostuivat enemmänkin kun tajusivat, että lähiaikoina kukaan ei toteuta vastaavaa, vaikka hallituksella onkin kursseja", Raija Harri kertoo.

Tiibetiläiskylissä ja -kaupungeissa oltiin tyytyväisiä, kun ne oli voitu luokitella lukutaitoiseksi. Tiibetiksi on paljon kirjallisuutta, jota jaettiin kyliin. Hankkeessa taas syntyi kolme aapista.

"On lasten sanomalehti, kertomakirjallisuutta, komiikkaa, sarjakuvia, tarinoita. Tiibetinkielellä pitäisi olla myös viralliset dokumentit. Uskonnollisiin teksteihin keskittyvät uskonnolliset opettajat. Tiibetiläiset jatkoivat itse lukutaito-opetusta", mikä tuntui tosi hyvältä, Raija summaa.

Aikoinaan rakennusmestariksikin opiskellut filosofian tohtori aikoo työskennellä seuraavaksi aikuiskasvatuksen parissa Bhutanissa.