Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Le Monde diplomatique -aikakauslehden numerossa 3/2013. Tilaa lehti täältä.

Illan hämärä laskeutuu Port-au-Princen raunioiden ylle. Kaukaa ei erotu enää kuin liikennevalot, jotka riippuvat risteyksen yllä. Katsoo minne tahansa, niin rauniot hallitsevat maisemaa. Vain koirien ajoittainen haukunta rikkoo hiljaisuuden.

Aamulla ääntä pitävät moottorit. Autot yrittävät raivata tiensä liikakansoitetun kaupungin kaaoksessa. Tap-tapit eli ryhmätaksit kiertävät kraatterit, joiden sijainti ohjaa liikenteen kiemurtelua. Ilmassa leijuu kalman katku, joka sekoittuu avoimesta viemäristä leijailevaan likaveden hajuun ja tuulen tuomaan raunioiden pölyyn. Haitilaisten todellisuus on hauras, sillä kadonneet ovat yhä läsnä. Jokaisen ympärillä olevan betoniröykkiön voi ajatella pitävän heitä vankinaan.

Tammikuun 12. päivänä vuonna 2010 Haiti koki maanjäristyksen, jonka voimakkuus – 7 richteriä – vastasi useita maan alla räjähtäviä atomipommeja. Vain joka kolmas talo pysyi pystyssä. Jos jokin talo selvisi ihmeen kaupalla täysin ehjänä, niin sen vieressä oleva talo luhistui maan tasalle. Järistys oli kuin suunnaton sattumanvarainen valinta, joka vei 230 000 ihmisen hengen ja 1 300 000 ihmisen kodin. Materiaaliset tuhot ylsivät 7,8 miljardiin dollariin, mikä vastaa 120:tä prosenttia maan vuoden 2009 bruttokansantuotteesta.

Kolme vuotta myöhemmin näyttää siltä, ettei uudelleenrakentaminen olisi vielä edes alkanut. Kadulla muutamat lapiota kantavat miehet ovat sonnustautuneet teepaitoihin, joissa on eri kansalaisjärjestöjen logoja. He ovat tulleet korvaamaan puskutraktoreita ja kaivinkoneita, jotka ovat jo kauan sitten palanneet sinne, mistä ovat tulleetkin. Voi vain arvailla, kuinka monta vuotta jälleenrakennus tulee tällä tahdilla kestämään.

Vieriviereen pystytetyt likaiset ja repaleiset teltat levittäytyvät yhä koko pääkaupungin alueelle, vaikka suurin osa kansalaisjärjestöistä on laittanut pillit pussiin. Telttoihin on edelleen ahtautuneena 370 000 ihmistä. Niiden kattoihin puhkotaan veitsellä reikiä ja niiden sisällä riudutaan näännyttävässä kuumuudessa. Auringon laskiessa eräs nainen peseytyy tien varressa, ja ohi ajavat autot sylkevät hänen päälleen mustaa savua.

Kansainvälisten hyväntekeväisyysjärjestöjen lupaukset ovat suurelta osin jääneet tyhjiksi. Syksyllä 2012 YK:n Haitin erikoislähettilään toimisto ilmoitti, että vain puolet maaliskuussa 2010 New Yorkissa luvatuista 5,37 miljardista dollarista oli jaettu kohteisiinsa. Varojen oli tarkoitus saapua ennen syksyä 2012, mutta osa niistä pysyi jäädytettynä, koska Haitissa on vain harvoja luotettavia julkisia instituutioita. Niinpä jälleenrakennusprosessin on ottanut kontolleen turvallisen anonyymi "kansainvälinen yhteisö". Ongelmaksi on muodostunut se, että eri toimijoiden ja heidän kiinnostuksen kohteidensa moninaisuus tekee jokaisen edistysaskeleen ottamisesta vaikeaa.

Lisäksi projektit pyrkivät edistämään lähes yksinomaan ulkomaista läsnäoloa ja ulkomaisia sijoituksia, eli toisin sanoen vapaakauppaa. Tämän tiivistää vuonna 2011 valtaan nousseen presidentin Michel Martellyn lanseeraama iskulause: "Haïti is open for business." (Haiti on avoin kaupankäynnille.)

Kultarynnäkkö köyhään maahan

Haitin jälleenrakennuksen väliaikainen valtuuskunta CIRH muodostettiin jo seuraavana päivänä maanjäristyksen jälkeen. Yhdysvaltojen ex-presidentin Bill Clintonin ja Haitin silloisen pääministerin Jean-Max Belleriven johtaman valtuuskunnan tehtävänä oli sopia projekteista, joita Maailmanpankin oli määrä rahoittaa. Kaksi vuotta myöhemmin CIRH vaikutti lähinnä huonolta vitsiltä. Vuoden 2011 alussa englantilainen kansalaisjärjestö Oxfam kuvasi sitä raportissaan "syväksi päättämättömyyden ja myöhästelyn suoksi".

CIRH:n mandaatti päättyi vuoden 2011 lopulla, ja sen paikan otti Haitin jälleenrakennusrahasto FRH. Sitä johtavat Haitin hallitus sekä työnantajapuolen, Maailmanpankin, Amerikan kehityspankin (IBD) ja eri kansalaisjärjestöjen edustajat. FRH:n on kuitenkin ollut vaikea saada avustuksia kansainvälisiltä rahoittajilta. Heti maanjäristyksen jälkeen Barack Obaman ehdotuksesta perustettu Clinton–Bush-rahasto ilmoitti vetäytymisestään 31. joulukuuta 2012. Sen keräämät 54 miljoonaa dollaria on käytetty, mutta tuloksia ei ole näkyvissä.

Toimittaja Roberson Alphonse kirjoitti päivälehti Le Nouvellistessa 7. joulukuuta 2012, että asiat Haitissa eivät ole mustavalkoisia: "Jotkut panevat päänsä pantiksi siitä, ettei näitä rahoja ole käytetty taloudellisesti tuottaviin sektoreihin. Toiset taas sanovat päinvastaista." Kun Maailmanpankin johtaja Jim Yong Kim lähti maasta 7. marraskuuta 2012, hän vetosi julkisesti siihen, että nyt ei ole oikea aika keskeyttää Haitin avustuksia.

Lahjoituksista päättävässä komiteassa jokainen valtio puolustaa omien yritystensä etuja. Tuloksena on pieniä ja kirjavasti toteutettuja projekteja, joista puuttuu kokonaisnäkemys. Puolia niistä ei ole edes pantu toimeen puuttuvan rahoituksen takia. Haitista on tullut ulkomaisille yrityksille uusi "kultarynnäkön kohde", kuten Yhdysvaltain suurlähettiläs Kenneth Merten asian muotoili WikiLeaksin paljastamassa diplomaattisähkeessä.

Amerikkalaisia on syytetty siitä, että he suosivat omia yrityksiään ja jättävät haitilaiset nuolemaan näppejään. CIRH:n jakamat 267 miljoonaa avustusdollaria ovat tuoneet 1 500 sopimusta amerikkalaisille ja 20 paikallisille yrityksille.

Clintonin komission tulisi käydä kaikki projektit läpi ja hyväksyä ne, ennen kuin ne tulevat Maailmanpankin käsiteltäviksi. CIHR:ään perustettiin korruption vastainen osasto, mutta vasta maaliskuussa 2011. Sitä ennen kaksi kolmasosaa projekteista hyväksyttiin. Projekteja, joiden budjetti ei ylitä miljoonaa dollaria, ei arvioida eikä lasketa näihin lukuihin.

Kenen lauluja Sweet Micky laulaa?

Pinnalle nousee jatkuvasti skandaaleja, joiden syynä ovat esimerkiksi sopimusosapuolet huimat palkat tai haamukoulujen rakentaminen. Virassa ollessaan pääministeri Bellerive hyväksyi yhden päivän aikana kahdeksan sopimusta kolmelle dominikaanisenaattori Félix Bautistan omistamalle yritykselle. Sopimusten yhteisarvo oli 385 miljoonaa dollaria. Entisen presidentin René Prévalin kausi taas päättyi myrkyllisessä ilmapiirissä, koska häntä syytettiin miljoonien dollarien kavaltamisesta Petrocaribe-rahastosta. * Hänen sanottiin ohjanneen rahat poliittisen suojattinsa Jude Célestinin presidentinvaalikampanjan rahoittamiseen vuonna 2011.

Nuoret saattavat vielä tänäkin päivänä kantaa kädessään nykyisen presidentin Michel Martellyn vaalikampanjan aikaista vaaleanpunaista ranneketta. Ennen poliittista uraansa Martelly lauloi haitilaista kompamusiikkia taiteilijanimellä Sweet Micky. Hän voitti katujen äänet puolelleen lupaamalla ilmaista koulutusta, turvallisuutta ja taistelua korruptiota vastaan. Jo nyt hänen lähipiirinsä ympärillä leijuu epäilyksiä. Siihen kuuluvia poliiseja epäillään osalliksi kymmenen vuoden takaiseen huumekauppaan. Lisäksi Yhdysvaltain keskusrikospoliisi tutkii parasta aikaa suurta sieppausten sarjaa, johon presidentin läheisten uskotaan sekaantuneen.

Presidentti Martellyn ja Kanadan valtion rahoittama 16/6-ohjelma, johon kuuluu 6 leiriä 16 kaupunginosassa, on siirtänyt katastrofin uhrit näkyvimmiltä julkisilta paikoilta 20 000 gourdin (360 euroa) lähtöpalkkion siivittämänä ja joskus väkivaltaisten keinojen avulla. Tämän naurettavan summan avulla perheet ovat kuitenkin kyenneet rakentamaan vain hökkeleitä slummien laitamille ja vuorten rinteille.

Salamat juovittavat taivasta Delmasin yllä, joka on yksi näistä leireistä. Varjojen keskeltä erottuu teräviä katseita. Rosvojako? Niitäkö, jotka tällä lain ulkopuolisella alueella putsaavat toisinaan ohikulkijoita ase ohimolla ja raiskaavat nuoria naisia?

Köyhyys ja kolera leviävät

Vuoden 2012 marraskuussa kansainvälinen ihmisoikeusjärjestöjen liitto FIDH julkaisi hälyttävän raportin, jonka mukaan "turvattomuus Haitissa lisääntyy". Raportin mukaan tilanne ei ole väistämätön, vaan se riippuu maan poliittisten toimijoiden valinnoista, joita ohjaavat pitkälti kansainväliset päättäjät. Eräs YK:n tarkastaja vahvistaa meille, että rikollisuus Haitissa on moninkertaistunut maanjäristyksen jälkeen.

Bicenterairen kaupunginosassa mies horjahtelee ja rojahtaa lopulta kadulle. Hänen kehonsa kouristelee asvaltin pinnassa. Ohikulkijat kääntävät katseensa pois ja jatkavat matkaansa. Lopulta miehen molemmille puolille laitetaan puukalikat ohjaamaan liikennettä. Sataman toisella puolella Cité Soleilin kaupunginosassa, pääkaupungin suurimmassa slummissa, savikakkuja myyvän kojun eteen muodostuu jono. Nainen vaivaa pitkään savitaikinaa, johon on sekoitettu voita. Satoja kakkuja kuivuu auringossa. 20-vuotias Jeff herää unestaan vatsa sietämättömän kipeänä. "Syön kolme savikakkua päivässä selättääkseni nälän", Jeff kertoo hymyillen. Vähän kauempana nuoret pelaavat palloa avojaloin suurella tyhjällä kentällä.

Korkealla Port-au-Princen rinteillä pieni eliitti, johon kuuluu 3 prosenttia väestöstä, jakaa keskenään 85 prosenttia maan rikkauksista. Tämä elegantti yläluokka ei liiku kuin säihkyvien nelivetomaasturiensa kyydissä. He välttelevät alakaupunkia, jotta he eivät joutuisi näkemään kurjuutta. Se kuitenkin kasaantuu yhä enenevässä määrin myös heidän ikkunoidensa alle.

Kirjailija Lyonel Trouillotin mukaan presidentti Martellyn ongelma on se, että hän tarjoaa politiikaksi hyväntekeväisyyttä eikä kykene suunnittelemaan maan uudelleenrakentamista. "Hänen ryhmänsä koostuu diktatuurin lapsista, jotka ovat kasvaneet halveksimaan kansaa", Trouillot sanoo. Hänen mielestään tässä vaiheessa on tärkeintä saada maan itsenäisyys takaisin. Rikkaudet jaetaan epäoikeudenmukaisesti, ja siihen on syynsä. "Maan köyhyys hyödyttää sellaisia kansalaisjärjestöjä ja taloudellisia toimijoita, joille Haiti ei ole valtio vaan kauppasuhde." **

Aaltokattoisiin, kaoottisiin ja helvetillisen kuumiin taloihin virtaa jätejoki, jonka läpi villisiat kulkevat. Tällaisissa olosuhteissa kolerabakteeri tekee tuhojaan. Epidemia puhkesi lokakuussa 2010 ja on sen jälkeen aiheuttanut 7 400 kuolemaa ja tartuttanut 650 000 ihmistä, joista yli 100 000 asuu Cité Soleilissa. Tauti piinaa erityisesti kaikkein köyhimpiä. Kapinamieliala YK:ta vastaan nousee, koska tauti lähti leviämään YK:n nepalilaisjoukosta. Joukot kiistävät yhä tehneensä mitään väärin.

Yöllä raunioiden reunustamalta kadulta löytyy veren tahrima paita. Se on uhrilahja naiselta, jonka kokema rikos on jäänyt rankaisematta Haitin suojelupyhimykseltä Altagrâcelta. Nainen toivoo oikeutta. Joka puolella pääkaupunkia halleluja-laulut kohoavat aina transsiin asti. Toistaiseksi usko riittää sammuttamaan vihan.

* Sopimus Venezuelan kanssa mahdollisti Haitille ottaa vastaan öljyä etuoikeutetulla hinnalla ja aloittaa kehitysprojekteja.

** Katso myös Raoul Peckin dokumentti Assistance mortelle (2013): http://assistance-mortelle.arte.tv

Näkökulmia-sivun alkuperäinen pääkuva: Zoriah Miller / CC BY-NC 2.0)